Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

torstai 14. helmikuuta 2013

Puntari: Ystävänpäiväkakku



Eilen oli sellainen päivä, että sormet syyhysivät aamusta asti leipomisen pariin. Joskus sellaisia päiviä vaan on. On pakko kaivaa esille keittokirjoja ja etsiä hyviä reseptejä. Tai pyöräyttää jotain vanhalla hyväksi havaitulla kaavalla.

Hanna lainasi mulle Hellapoliisi-keittokirjansa muutama viikko sitten, että löytäisin jotain uutta kokattavaa ja leivottavaa. On muuten ihan mahtava idea kierrättää keittokirjoja esim. ystäväpiirissä. Monesti sieltä aika äkkiä bongaa ne omat suosikkireseptit, jotka voi kopioida sitten omaan käyttöön kansioon tai vihkoon. Ei tarvitse siis ostaa jokaista maailman keittokirjaa.
No, Hellapoliisin kirjassahan ihania (ja kaloripitoisia) leivonnaisia riittää. Tällä kertaa valikoin kokeiltavaksi hyydykekakun. Iiks ja kääks. Meitsi ja liivatelehdet ei olla oltu koskaan mitään bestiksiä. Anna-Leena Härkösen sanoin: jos reseptissä mainitaan liivate, jätän suosiolla kokeilematta.
Nyt päätin tarttua härkää sarvista. Hankin ainekset (osan tuotin kaupungista asti, sillä eihän maaseudun putiikeista mitään mascarpone-juustoa löydy), hakkasin hurmiossa Domino-keksit muruiksi ja liottelin liivatteet. Parin tunnin hyytymisen jälkeen meillä oli kakku pöydässä ja neljä nälkäistä kuolaamassa sen vieressä.
Tästä tuli ystävänpäiväkakku. Mikä ihana tekosyy herkutella!

Resepti löytyy Hellapoliisin nettisivuilta http://www.hellapoliisi.fi/kakut/hyydytetyt-kakut/3044-domino-kakku


ps. Seuraavalla kerralla kun teen tätä, kaadan täytteen sekaan jotain mariannecruncheja tai muuta vastaavaa antamaan vähän extramakua ja rakennetta.

4 kommenttia:

  1. Herkullista ystävänpäivää ! nyt jätän kyllä leipomukset väliin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oliskin kivaa, jos kokeilisi kaikki blogeissa vilahtavat reseptit...voisi äkkiä olla itsellä ja perheellä asiaan painonvartijoille!

      Herkullisen maukasta ystävänpäivää sinnekin!

      Poista
  2. Tuo kakku näyttää tosi hyvältä :)) Ja hyvä idea kierrättää leivonta- ja muita kokkauskirjoja! Mulla on viime aikoina olleet leivonnaiset pannassa... kamala painonpudotusprojekti menossa...
    Mulla meni jotenkin ohi koko ystävänpäivä, en ehtinyt mukaan toivotuksiin.. mutta kivaa viikonlopun jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Hannalle rispektiä, että uskalsi lainata mulle kirjansa. Meillä kun nuo kaksi pikkukokkia ovat usein apuna, ja kirjalla suuri vaara saada roiskeita. Keittokirjateline on kyllä oiva kapistus, kun siinä kirja pysyy vähän siistimpänä.

      Täälläkin meni YP vähän vähillä hehkutuksilla, mutta kuten sanottu, hyvä tekosyy leipoa!

      Tsemppiä projektiin!

      Poista