Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Halkomäki: Kassissa kriittiset menestystekijät

Maanantai kääntyy iltaan, Äkäslompolossa -15c ja auringonlasku...

Joka ikinen kerta kun pakkaan tavaroita pohjoisen reissulle lupaan itselleni seuraavalla kerralla tehdä listan kaikista mukaan lähtevistä kamppeista. Että sitten jatkossa olisi helpompi pakkailla, katsoa vaan listasta ja soveltaa vuodenajan mukaan. Ja joka ikinen kerta muistan asian sitten vasta kun laukut ovat äärimmilleen täytettyinä. Listan avulla olisi niin paljon helpompi välttää tärkeiden asioiden unohtuminen matkasta. Ketutus on nimittäin suuri kun huomaa hiihtohousujen, pyöräilykypärän, retkeilykartan, vaelluskenkien, otsalampun tai goreasun jääneen kotiin. No, kaikkeahan tietysti saa rahalla ostettua paikan päältä, mutta kaikki maksaa ja usein aika turkasen paljon, ja kuka nyt haluaa ostaa itselleen tuplasti tavaraa jos vain yhdelle on käyttöä? Ja jos useamman kerran unohtaa tavaraa, niin kohta on pian kotona kaapillinen otsalamppuja ja pyöräilykypäriä!

Tällä kertaa tein varmaan euroopan nopeimman pakkausoperaation. Yleensä kokoan kamppeet sängylle esille ja tarkastan että kaikkea tarpeellista on, ja sitten pakkaan ne kassiin. Nyt sulloin tavarat vaatekomerosta ja kodinhoitohuoneen kaapeista suoraan kassihin fiilispohjalta ja toivoin hartaasti, ettei mitään unohtunut. Siis sekä omat että ipanan tavarat. Ja tämä nopeusennätys siksi, ettei ipana pääse torpedoimaan koko hommaa. Nyt kun lomaa on takana muutama päivä uskallan jo huokaista helpotuksesta, kaikki tarpeellinen kasassa!

Lapin luonto ja sääolosuhteet luovat aina melkoisia haasteita lomailulle. Niin säätilat kuin lämpötilatkin voivat vaihdella yhden viikon aikana ääripäästä toiseen, oli vuodenaika mikä tahansa. Niinpä sitä tavaraakin joutuu ottamaan mukaan enemmän kuin vaikka viikon lomalle Etelä-Suomeen. Vuosien saatossa kokemus on opettanut mihin kannattaa keskittyä ja mikä on turhaa. Esimerkiksi sisällä oleiluun on turha varata yksiä lököhousuja ja paria t-paitaa enempää, sillä loma Lapissa on yhtä kuin päättymättömät kalsaribileet. Samoilla urheilukerrastoilla hillutaan päivät läpi, välillä käydään ulkoilemassa ja taas rötkähdetään sohvalle. Kuka siinä välissä jaksaa vaihdella vaatteita suuntaan ja toiseen. No en tiedä ollaanko me vaan poikkeuksellisen laiskoja, heh heh... Sisävaatteiden sijasta panostan ulkoiluvetimiin sen verran, että otan mukaan vaatetta joka säälle. Että pärjään vaikka taivaalta tulisi ämmiä äkeet selässä. Se nimittäin harmittaa jos joudun kärvistelemään sisällä puutteellisen varustuksen takia! Tai no mua harmittaa, mutta joku muu saattais olla vaan ihan mielissään ja keitellä vaikka minttukaakaot ja aloittaa uuden pokkarin! Se mitä lomallaan tykkää tehdä tai jättää tekemättä määrittelee tietekin ne loman kriittiset menestystekijät jotka sinne kassiin yritetään muistaa pakata.

Minkä jutun kotiin unohtaminen harmittaa mua kaikkein eniten?

KUKSAN


Eihän nuotiokahvit pahvimukista maistu oikein miltään.
Tämä on todettu pariinkin kertaan...ja kyllä siitä aina niin mielensä pahoittaa!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti