Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kyllikit: Metsään meni

Syysloma päätettiin aloittaa hirvikärpäsiä ja kaatosadetta uhmaten Laipan erämaan vaellusreitillä. Laipan erämaa asettuu tuohon Kyllikkien kotikulmien väliin ja on laajuudeltaan yksi eteläisen Suomen suurimmista. Mistään kansallispuistosta tai suojelualueesta ei ole kyse, vaan merkatut patikointireitit on tehty talousmetsään. 
Laippa on silti todella mukava päiväretkikohde ja luonto tarjoaa siellä etenkin näin syksyllä parastaan. 

Me starttasimme reissumme Pihtilammen laavulta. Samalla hoidimme ystävyyssuhteita, sillä olimme saaneet patikkakaveriksi rautajärveläisvahvistuksen Pauliinan. Iloinen pulputus kaikui siis luonnossa koko ajan, vaikka välillä kyllä pysähdyttiin ihmettelemään, että voiko näin kaunista ja ihanaa ollakaan?!
Koska meillä oli rajallisesti aikaa, emme lähteneet kiertämään merkittyjä kierroksia, vaan koukkasimme Iso-Hirvijärven reunaa myöten takaisin Pihtilammen rantaan. Sieltä rantakosteikosta täytettiin sienipussi kosteikkovahveroilla ennen kuin suunnattiin tulipaikalle eväitä syömään. 
Yhteen ääneen totesimme, että Laipassa lanka lepää. Pitäisi käydä useammin!












1 kommentti:

  1. Heippa Kyllikit! Blogistani löytyy teille haaste, käykääpä kurkkaamassa. Ja ettei tule riitaa, molemmat Kyllikit voivat osallistua omilla tahoillaan! ;)

    VastaaPoista