Eilen vietettiin varsin touhukas päivä mökillä. Laitettiin sekä sisätiloja että ulkotiloja kesäkuntoon. Oli mukava siivouspäivä, kun sai kantaa huonekalut terassille pois lattianpesun tieltä ja petivaatteet sai tuuletettua kauniissa aurinkoisessa kelissä.
Innostus kunnolliseen lattioiden pesuun lähti siitä, kun poistin mökin kaikki matot talveksi. Ne olivat vanhat räsymatot ja jo pari kesää lattioissa likaantuneet. Räsymatot ovat kivoja ja kesähenkisiä, mutta tuolla mökin isossa tilassa ne meni varsin usein ryttyyn ja rullalle ja siivoaminenkin oli hankalaa.
Pitkään metsästin sopivaa mattoa ja selailin läpi hobbyhallit, ellokset sun muut.
Perjantaina kävin Pälkäneen Rautiassa ihan muilla asioilla ja kiepsahdin myös matto- ja tapettiosastolla. Siellähän ne täydelliset matot mua odotti!
Otin sovitukseen kaksi parasta mallia, joista tummempi harmaa (joka on myös hillitymmällä kuosilla varustettu) päätyi sitten mökin matoksi. Samaa sarjaa on myös kapeaa ja pitkää mattoa, joten sellainen on tarkoitus hankkia vielä mökin keittiön puolelle joko harmaana tai mustana.
Lisäksi Rautiasta löytyi myös kuramatto ovelle, jotta mökkiin kulkeutuisi vähän vähemmän kuraa ja hiekkaa.
Nyt kun laituri on paikoillaan, mökki siivottu ja talviturkki kastettu, kesä saa ihan todenteolla tulla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti