Halkomäki: Aavistus asui sikarilaatikossa!

Olen varmaan joskus kirjoitellut ohimennen muutaman sanan meidän suvun merkkinaisista, edesmenneistä sellaisista. Niin kuin legendaarisesta Helena-mummustamme, sekä hänen äidistään superselviytyjä-Hilmasta. Äitini puolen suvun naisten ketju katkeaa minun sukutietämyksessäni Hilman äitiin Nooraan, joka oli siis Tiinan ja minun isoisomummu ja keskikokoisen maatalon emäntä. Sellainen ahkera, osaava ja tomera, niin kuin nuo naiset nyt siihen aikaan ilmeisesti hyvin pitkälti olivat.

Hilmasta on ehkä kehkeytynyt meidän perheen parissa jo sellainen hiukan myyttinen hahmo. Hän eli käsittämättömän vaiherikkaan ja rankan elämän, mutta pystyi aina vaan säilyttävän elämänilonsa ja valoisan luonteensa koko elämänsä halki. Niin äiti on kertonut. Hilma kuoli vain hiukan ennen kuin minä synnyin. Hän oli arjen taitojen moniosaaja, lasten ja heikompiosaisten puolustaja ja ilmeinen lahjakkuus kaikissa kädentaidoissa. Hämäläisen maalaistalon tyttärestä tuli ensin karjakko, sitten myös pitokokki ja kankuri. Kauppiaan vaimona hän ehti olla vain vähän aikaa, kunnes tuli vapaussota ja vei häneltä miehen. Samana vuonna kulkutaudit veivät heidän kaksi pientä lastaan, Taiston ja Helenen. Hilma sairastui itsekin lavantautiin ja meinasi kuolla.

Vähän myöhemmin hän tapasi Kallen, ja lesken elämä vaihtui suuren kartanon ja menestyvän sahayrityksen emännöintiin. Syntyi kaksi tyttöä, Helena ja Terttu. Aikakaudelle tyypillisten pankkikeinottelujen vuoksi kartano, ja moni muukin suuri tila tällä seudulla, joutui vaikeuksiin. Koko Haapamäen kartano tiluksineen pakkohuutokaupattiin. Hilma perheineen muutti takaisin synnyinkotiinsa mukanaan vain ne tavarat, jotka oli itse kartanoon aikoinaan vienyt. Ja yksi salaa mukaan pakattu ryijy, jonka hän oli kartanossa ollessaan kutonut miehelleen syntymäpäivälahjaksi. Muutaman vuoden kuluttua Kalle kuoli aivokasvaimeen. Hilma jäi yksin kahden lapsen kanssa. Entinen kartanon emäntä elätti lapsensa kovalla työnteolla ja myymällä tekemiään käsitöitä, leivonnaisia sekä perunahimmeleitä joulun alla Helsingin Naistenmessuilla. Hän kuitenkin selvisi ja lapset lähtivät aikanaan maailmalle.
Vanhoilla päivillään Hilma muutti asumaan äitini lapsuudenkotiin ja huolehti äidistäni sillä aikaa, kun leskeksi jäänyt Helena-mummu opiskeli Helsingissä.

On siinä elämäntarinaa kerrakseen. Ja jotenkin ihanaa on se, että se tarina jatkuu täällä maan päällä edelleen, vaikka Hilma itse poistui areenalta jo 40 vuotta sitten. Upeat ryijyt, käsipyyhkeet, kylpypyyhkeet, pöytäliinat, rekipeitot, lakanat, esiliinat ja kansallispuvut jatkavat elämäänsä meidän kanssamme. Keittokirjat, reseptivihkoset, astiastot, patalaput ja leipälapiot, kuparipannut, kahvimyllyt ja kakkuvuoat muistuttavat Hilman kuuluisasta keittotaidosta. Lakanat viikataan edelleenkin samalla kaavalla kuin Hilma teki, ja onhan se varma että minäkin silitän AINA esiliinat ja keittiöpyyhkeet, ja taittelen tyynyliinat silityksen jälkeen kolmijaolla kaappiin. Niin tekee äitikin, ja niin teki Helena-mummukin, koska Hilma oli opettanut.

Vaikka en ole Hilmaa koskaan saanut tavata, tuntuu kuin hän olisi minulle hyvinkin tuttu ihminen. Meillä on samoja kädentaitoja ja kiinnostuksen kohteita, sama myyjäishulluus joulun alla ja intohimo laittaa juhlia. Rakkaus lehmiin ja maaseutuun, rakkaus metsään ja luontoon. Olen jopa käynyt samaa koulua, Lahden kansanopistoa, kuin Hilmakin.
Äiti on kertonut vuosien saatossa paljon tarinoita Hilmasta. Kun tietää sukunsa historian on helpompi ymmärtää nykypäivää. Itseäänkin. Tietää sukunsa rakkaudet ja rasitteet. Tietää mitä vaalia ja mitä karistaa kannoiltaan.

Aikanaan monen mutkan kautta löysin itseni Marttojen järjestämältä ruokakurssilta ja marttailusta tuli minulle tosi tärkeä ja rakas harrastus. Elämäntapa. Siinä samassa paketissa kiteytyy monta minulle tärkeää asiaa leipomisen, käsitöiden ja ruoanlaiton ohella. Monesti olen ihmetellyt, ettei Hilma koskaan ollut mennyt mukaan marttatoimintaan, sillä hän jos kuka oli taidoiltaan ja maailmankatsomukseltaan todellinen Martta. Minkäänlaista todistetta Marttayhdistyksen jäsenyydestä ei koskaan löytynyt. Mutta silti...asia jäi kaivelemaan. No, ajattelin lopulta ettei tällä seudulla varmaan ollut vielä silloin 1900-luvun alkupuolella Marttayhdistyksiä.
Viime kevättalvella siivoilin kirjahyllyäni ja jäin selailemaan Kansan emännän keittokirjaa. Se on Hilman perintöä, ja kas, Marttaliiton julkaisema! Ajattelin että Hilma on sen varmaan vaan hankkinut jostakin itselleen, ei sen kummempaa. Kunnes sitten eräänä päivänä tein löydön, joka muutti aavistukseni todeksi.

Äiti oli siivoillut kotona kaappeja, joissa säilytettiin Helena-mummun perintötavaroita. Siellä kaiken keskellä oli muutama vanha sikarilaatikko. Entisaikaanhan mitään ei heitetty pois, ja nuokin laatikot vastasivat käyttöarvoltaan varmaan nykyisiä Orthexin varastolaatikoita. Toisen laatikon sisäkanteen oli tehty lyijykynällä laskutoimituksia ja reunassa luki Pohjakassa 450,- . Hilman myyjäisreissujen kassalaatikko siis! Isän kanssa käytiin laatikoiden sälää läpi. Siellä oli Hilma-mummun elämä pienoiskoossa; nappeja, hakaneuloja, neppareita, onkikoukkuja tulitikkuaskeissa, kohoja, nuppineuloja, avaimia, käsityötarvikkeita, lankarullia ja vaikka mitä. Ja rasian pohjalla pahvinen, vihertävä pyöreä läpyskä.

                                    Marttamerkki.

Tuijotin merkkiä ällistyneenä. Ei voi olla totta! Todiste! Se on sittenkin totta! Hilma oli sittenkin Martta! Minun isomummuni, jo kauan ennen äitiäni ja minua ja Tiinaa! Se hetki sinetöi aavistuksen todeksi ja avasi yhden oman pienen polkunsa sukumme naisten historiaan. Tuo pieni neulanreikäinen merkki ja keittokirja ovat ainoana todisteena meidän kaikkien kolmen sukupolven naisten yhteisestä harrastuksesta. Oli se riemukas hetki! Vähän kuin olisi Rubiikinkuution ratkaissut. Tiedättehän!

Neljä sukupolvea tikapuilla! Alimpana isoisomummumme Hilma Eleonoora Uusitalo, jota Nooraksi kutsuttiin. Hänen yläpuolellaan isomummumme Hilma Sulima Vehoniemi (Ent. Sivula), hänen yläpuolellaan mummumme Helena Kyllikki Veikkala vierellään Äitimme Leena. On siinä emäntiä kerrakseen!