Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

maanantai 13. helmikuuta 2017

Halkomäki: Listaykkösenä sikahyvä soppa

Moiskis!

Vähänkö on ollut hiljaista täällä Maitolaiturilla! Joo, kaikenlaista arjen kiemuraa ja toisaalta sellaista elämää, ettei tapahdu mitään ihmeellistä. Kotona ollaan ja aika lentää kuin siivillä, nyt jo mennään hyvää vauhtia helmikuuta.
Ajattelin tulla pikaisesti laittamaan tänne mielettömän mainion soppaohjeen! Kuvaa siitä en innostuneisuuteni vallassa muistanut ottaa. Tämä on taas niitä uusien ruokien kokeiluja ja tällä kertaa myös uusien raaka-aineiden kokeiluja. Fenkoli, tuo mysteerinen mötikkä. Oletko maistanut? Tähän soppaan se istuu kuin valettu ja tuo oman ihanan erikoisen vivahteen. Vähän etukäteen mietin, että miten muutenkin omituisella rakenteella varustettu sosekeittopohjainen soppa uppoaa mukuloihin, mutta Saku ilmoitti saman tien, että tässä on hänen uusi lempisuosikkisoppansa! Että kertaheitolla listaykköseksi!

Ainoa miinus tässä keitossa on, että tämä kuuluu oikeastaan niihin kerrasta huiviin -keittoihin, eli ei parane lämmiteltäessä. Pitää tehdä sopiva satsi syöjiin nähden. Nuudelit imevät nesteet ja muuttuvat lötköiksi, ja keitto muuttuu muusiksi kun liemi häviää. Toki tuon pohjan voisi tehdä nuudeleita vaille valmiiksi ja aina lämmittää siitä sitten annoksen aina tarvittaessa ja lisätä nuudelit vasta tuolloin. Näin sitä voisi hyödyntää useammallekin päivälle.
Tästähän toki voi tehdä myös ihan kasvisversion. Sekaan sopisi myös Koskenlaskijajuusto, tai kookosmaito, täytyy niitäkin kokeilla! Ja varmaan myös paprika. Bataattikin. Ja mitä näitä nyt on...


SOPPA

400g maustamattomia broilerisuikaleita
1l vettä
2 kanaliemikuutiota
1 reippaan kokoinen sipuli
4-5 valkosipulinkynttä
1 fenkoli
3-4 isoa porkkanaa
chilijauhetta maun mukaan tai tuoretta chilipaprikaa
ruokaöljyä
3 munanuudelikiekkoa
muutamia kierroksia mustapippuria myllystä

1. Kuori ja paloittele porkkanat, sipuli sekä fenkoli. Kuumenna kattilassa öljyä ja kuullota niitä hetki. Lisää chili.
2. Kaada vesi kattilaan, ja kun se kiehuu niin lisää kanaliemikuutiot. Keitä kasvikset pehmeiksi.
3. Ruskista broitsufileet pannulla öljyssä tai voissa.
4. Soseuta keitto sauvasekoittimella (lisää sulatejuusto ennen sitä jos käytät...) ja lisää broitsusuikaleet keittoon. Mausta mustapippurilla.
5. Lisää nuudelit murusteltuna keittoon ja sekoita. Keitto on valmista syötäväksi noin kolmessa minuutissa!
6. Kattila pöytään ja herkuttelemaan!



Huomenna vietetään Ystävänpäivää ja Puntarin pulkkamäki kutsuu meitä. Odotettavissa siis vauhtia ja naurua, kahvia, pullaa ja rutkasti raitista ilmaa!
Mukavaa päivää myös sulle!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti