Halkomäki: Kyllikit meets Leinon Eino!

Huomenta!
Ja hyvää Kyllikinpäivää 2018 sulle! Onhan lippu jo nostettu?
Mahtavaa kun tällä tavalla pukkaa juhlapäivää toisensa perään, ehtiikö välissä ollenkaan toipua?

Torstaina juhlittu 101. itsenäisyyspäivä jäi historiaan sellaisena, jonka vuosiluvun muistan varmasti aina. Sellaisia itsenäisyyspäiviä ei ole montaa. Koska perinteet. Aina sitä samaa...

Mutta jotain sentään jää meikäläisenkin muistiin. Lapsuuden yksi voimakkaimmista never forget -itsenäisyyspäivämuistoista menee ala-asteen aikaan. Silloin järjestettiin Luopioisten seurantalolla koulujen yhteiset itsenäisyysjuhlat, ja minä olin muistaakseni neljännellä luokalla, Tiina ensimmäisellä. Meidän yhdistetty 3-6 -luokkamme lausui siellä juhlassa Eino Leinon runon Kansa kalliolla. Voi jee mikä valinta pienten lettipäiden ja nappisilmien lausuttavaksi! Mutta sen runon muistan lopun elämääni, ja etenkin sen säkeistön, jonka itse lausuin. Se oli tuo neljäs.


Tää kansa vakavanha on
kuin kallio.
Sen kalliolle Luoja loi,
se elää ja se kuolla voi
eest' esivallan, ruhtinaan
ja isiensä maan.

Tää kansa myrskyt seisovi
kuin kallio.
Sen onni on vaan tyyni työ;
mut ennen pettuleivän syö
se omalt' uutispelloltaan
kuin vehnää vierahan.

Tään kansan juuret syvät on
kuin kallion.
Sill' on vaan yksi, yksi maa.
Tää kansa kieltään rakastaa
ja lakejaan ja laulujaan
ja isäin muistojaan.

Tää kansa katsoo ylöspäin
kuin kallio.
Se pyrkii päivään, valohon,
sen valta valtaa hengen on,
ei valtaa tykkein tuiskuvain,
ei miesten miljoonain.

Tää kansa syntyi vapahaks
kuin kallio.
Se seisoo Pohjan lumessa
kuin valon rintavartia,
se talvi-öissä taistelee
tai kaatuu paikalleen.

Tää kansa voidaan musertaa
kuin kallio.
Se voidaan pirstaks pilkkoa
ja voittaa väkivoimalla, -
mut sentään juurta kallion
sen pienin pirsta on.

Ja sitä runoa nimittäin harjoiteltiin. Niin paljon, ja niin tunteella kun nyt vain voi. Pienen tytön sielunmaisemaan se kaivoi niin syvän muistijäljen, että en varmasti koskaan pysty kääntämään itsenäisyyden juhlinnassa sellaista kepeää vaihdetta päälle, mitä salaa toivon. Että itsenäisyysjuhla olisi muutakin kuin sotien muiston synkän ja näkymättömän viitan alla hartaasti ja vakavana kansana vietetty juhlapäivä. Itsenäisyydestä on maksettu niin suuri ja raskas hinta, että en tiedä muuttuuko sen juhlinta koskaan Suomessa ilon juhlaksi. Edes sinä päivänä, kun sen kokeneita ihmisiä ei täällä enää ole. Silloinkin varmasti muistetaan veteraanien, lottien ja tämän maan rakentajien työtä.
Siihen sellaiseen ilon juhlaan ehkä tarvittaisiin ihan oma päivänsä, vaikkapa Suomen kansallispäivä. Silloin voitaisiin juhlia ihan vaan Suomea ja suomalaisuutta, ilosta kuplivin mielin ja ylpeinä tästä maasta. Ottaa siinä asiassa vaikka mallia muista pohjoismaista kuinka se tehdään! (Mä olen aina kadehtinut ruotsalaisia, kun niillä on joulutkin niin paljon iloisempia kuin meillä!) Onhan meillä toki jo juhannus, Suomen lipun päivä, mutta siihen on turha mennä enää kajoamaan, niin syvät perinteet on siinäkin olemassa. Kansallispäivää voisi viettää jollakin muulla tavalla, kuin sepalus auki veneessä seisten ja hukkumistilastoja kasvatellen?

Meidän perheen itsenäisyyspäivän vietto on ollut yleensä melko samanhenkistä vuodesta toiseen, eikä ohjelmisto ole paljoa muuttunut. Siitä ei ole kauheasti kerrottavaa. Perinteet ovat vankat ja tämä juhla se vuoden tärkein. Mukavia itsenäisyyspäiviä olivat ne, kun joskus oltiin isän kanssa heti aamusta jänisjahdissa. Lapissakin ollaan oltu kerran, kun Talvisotahiihtoa hiihdeltiin Kiillopäällä. Pienimuotoisia kekkereitäkin ollaan joskus viritelty, mutta enimmäkseen perhepiirissä nautiskeltu kotona ihania riistaruokia punaviinilasin äärellä ja syöty rauhassa pitkän kaavan mukaan. Käyty haudoilla ja katseltu televisiosta dokumentteja, paraati ja tietysti linnanjuhlat.

 

Vuoden 2011 itsenäisyyspäivä on varmasti minulle se kaikkein ikimuistoisin, sillä silloin vietettiin meidän esikoispoikamme kastejuhlaa. Laskettu aika oli 7.12. ja kovasti toivoin, että lapsi syntyisi itsenäisyyspäivänä. Siinä olisi hieno syntymäpäivä! Mutta syntymän sijaan hän saikin sinä päivänä kasteen, ja näin tuplajuhlien päivä olikin hyvin tunteikas ja ikimuistoinen monella tapaa. Kuopuksen kastejuhlaakin toivoin sitten itsenäisyyspäivälle, mutta Suomi100 -teema täytti tuon päivän niin totaalisesti, että siitä haaveesta piti luopua.

Tänä vuonna itsenäisyyspäivän kirjoitti historiaan ystäväni pieni tytöntyllerö, joka hieman yöyhden jälkeen saapui tähän maailmaan. Sain edellisenä päivänä olla hätistelemässä häntä maailmaan akupunktion avulla, ja sanoin tähtääväni hoidon lopputuloksen klo 00.05. Että saadaan pikku Suomettarelle mahtava syntymäpäivä, ylilennot, paraati ja liput salkoon! No rapialla tunnilla meni pieleen! Mutta niin mahtavaa oli herätä itsenäisyyspäivän aamuun ja lukea viestistä, että hän on nyt täällä!

 

Nyt kun itsenäisyyspäivä on takana, voidaan me täällä Halkomäessä alkaa keskittyä toden teolla joulun odotukseen ja moninaisiin valmisteluihin. Keittiössä on jo punainen joulucorneri tuttuun tapaan ja pipareitakin on leivottu. Muutama tonttu pyörii nurkissa ja valoja ja kynttilöitä poltellaan hämäränhyssyä pidellen. Tänäkin vuonna jouluun mennään hyvin vähillä vouhotuksilla. Lapset saivat kirjoittaa pukille kolme toivomusta ja aikuisten kesken koitetaan olla hankkimatta sen kummempia lahjoja. Katsotaan miten käy! Kouluun, päiväkotiin, kerhoihin ja muutamille ystäville väkerrän pienet herkkupaketit tyhjiin sokeripusseihin, paketoin kummilasten kuusenkoristeet,  leivon suklaiset joululoorat ja lopulta pakkaan varustekassit loman viettoa varten. Sitten kohti pohjoista. Siellä on koko perheen loma ja joulun ihmemaa.
Kaiken tämän keskellä koko joulukuu tuntuu olevan kuin yhtä suurta juhlaa, kun arkirutiinit peittyvät kaikenlaiseen mukavaan!

TIP TAP sullekin! Muista olla suurin piirtein kiltti! :)

Halkomäki: Soppa ja sen avec

 

 

Tänään on vietetty eilisen Itsenäisyyspäivän rääppiäisiä ja tyhjennetty kaapista juhlaillallisen jämäherkkuja. Tuttujen makujen äärellä on helppo pujahtaa takaisin Itsenäisyyspäivän tunnelmiin ja katsella lehdestä kertauksena tasavallan ykkösjuhlien uutisia.

Meillä itse juhlapäivä meni tutulla kaavalla ja ruokapuolikin hoitui perinteisesti yhteistyöllä; minä valmistin alkuruuaksi punajuurisosekeittoa, pääruuaksi naapurista tuli äidin valmistamia, suussa sulavia hirven sisäfilepihvejä kermaisessa sienikastikkeessa, niiden keralle tein perunamuusia ja uunissa paahdettuja palsternakkoja. Leiväksi leivoin pataleivän. Jälkiruoka oli tänä vuonna vaniljajäätelö mansikoilla, ja kahvin/glögin kaveriksi leivottiin nuoriso-osaston voimin vadelma-maitosuklaamuffinsseja. Olihan siinä taas tekemistä ja syötävää kerrakseen, vaikka vähän hommaa jäätelöllä oikaistiinkin. Mulla ei ollut lakkahiloa josta tehdä suosikkijälkkäriäni, nyyh! Jotenkin halusin ottaa tänä vuonna sellaisen vähän helpomman reitin...en tehnyt pöytään edes kukka-asetelmaa. Ruusuja ja puolukanvarpuja pikkumaljakoihin vaan. Alankohan taantua? Mutta oikein tunnelmallinen ja mukava Itsenäisyyspäivä oli vähemmälläkin hössötyksellä!

 

Punajuurikeitto oli uusi tuttavuus ja kokeilu, ja se oli kyllä niin hirmuisen hyvää että pakko laittaa tähän ohjetta jakoon. Lempeä keitto saa mukavasti potkua sinihomejuustosta, ai että!
Toinen todellakin suositeltava juttu on tämä helppoakin helpompi pataleipä. Siinä ei oikein voi mitenkään epäonnistua jos noudattaa ohjetta, ei vaikka jauhopeukalo olisi jäänyt geeniperimästä kokonaan pois. Ihanan rapea kuori ja kuohkea sisus, ja se maku! NAM!
Että tästä kokeiluun vaikka seuraavaksi keittopäiväksi tämä leppoisa duo. Keitto kannattaa valmistaa jo edellisenä päivänä jääkaappiin tekeytymään, siinä sivussa sekoittelee leipätaikinankin kulhoonsa pulputtamaan!

Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

Punajuurisosekeitto

 

6–8 raakaa punajuurta
2 perunaa
pala juuriselleriä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 l vettä
1-2  kasvisliemikuutio
2–3 rkl sitruunamehua
sitruunapippuria
ripaus yrttisuolaa

Lisäkkeeksi:
Sinihomejuustomuruja ja ranskankermaa (myös vuohenjuusto ja feta käyvät, mikäli sinihomejuusto ei nappaa!).

Kuori ja paloittele punajuuret, sellerinpala, perunat ja sipuli ja keitä kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä pehmeiksi. 
Soseuta kasvikset sauvasekoittimella. Mausta keitto sitruunamehulla ja pippurilla. Tarkista suola. Anna vetäytyä jääkaapissa yön yli.
Lisää tarjoiluvaiheessa keiton pinnalle nokare ranskankermaa ja sinihomejuustomuruja.

 
 

Pataleipä

7 dl vehnäjauhoja
(Osan voi korvata sämpyläjauhoilla tms. +siemeniä, leseitä ym.)

1 tl suolaa
 

4 g hiivaa (herneen kokoinen nokare tuoretta tai 1/2tl kuivahiivaa)
 

3 1/2 dl vettä

Sekoita kulhossa muihin aineksiin reilusti kädenlämpöinen vesi. Sekoita mutta älä vaivaa.

Peitä kulho tiiviisti kelmulla ja jätä huoneenlämpöön kohoamaan 12–24 tunniksi.

Ennen kuin paistat leivän, kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja käännä kaksinkerroin. Älä vaivaa. Ripottele pinnalle hiukan jauhoja ja peitä taikina liinalla.

Pane kannellinen 2 litran valurautapata/keraaminen pata kylmään uuniin ja uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Kun taikina on kohonnut pöydällä noin 30 minuuttia, ota pata uunista ja pyyhkäise sen sisäpinta kevyesti rypsiöljyllä. Nosta taikina kuumaan pataan ja pane kansi päälle.

Nosta pata uuniin ja paista leipää 30 minuuttia. Ota kansi pois ja anna leivän paistua vielä 15 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Kumoa leipä padasta ja anna jäähtyä kevyesti liinalla peitettynä.