Meillä itse juhlapäivä meni tutulla kaavalla ja ruokapuolikin hoitui perinteisesti yhteistyöllä; minä valmistin alkuruuaksi punajuurisosekeittoa, pääruuaksi naapurista tuli äidin valmistamia, suussa sulavia hirven sisäfilepihvejä kermaisessa sienikastikkeessa, niiden keralle tein perunamuusia ja uunissa paahdettuja palsternakkoja. Leiväksi leivoin pataleivän. Jälkiruoka oli tänä vuonna vaniljajäätelö mansikoilla, ja kahvin/glögin kaveriksi leivottiin nuoriso-osaston voimin vadelma-maitosuklaamuffinsseja. Olihan siinä taas tekemistä ja syötävää kerrakseen, vaikka vähän hommaa jäätelöllä oikaistiinkin. Mulla ei ollut lakkahiloa josta tehdä suosikkijälkkäriäni, nyyh! Jotenkin halusin ottaa tänä vuonna sellaisen vähän helpomman reitin...en tehnyt pöytään edes kukka-asetelmaa. Ruusuja ja puolukanvarpuja pikkumaljakoihin vaan. Alankohan taantua? Mutta oikein tunnelmallinen ja mukava Itsenäisyyspäivä oli vähemmälläkin hössötyksellä!
Punajuurikeitto oli uusi tuttavuus ja kokeilu, ja se oli kyllä niin hirmuisen hyvää että pakko laittaa tähän ohjetta jakoon. Lempeä keitto saa mukavasti potkua sinihomejuustosta, ai että!
Toinen todellakin suositeltava juttu on tämä helppoakin helpompi pataleipä. Siinä ei oikein voi mitenkään epäonnistua jos noudattaa ohjetta, ei vaikka jauhopeukalo olisi jäänyt geeniperimästä kokonaan pois. Ihanan rapea kuori ja kuohkea sisus, ja se maku! NAM!
Että tästä kokeiluun vaikka seuraavaksi keittopäiväksi tämä leppoisa duo. Keitto kannattaa valmistaa jo edellisenä päivänä jääkaappiin tekeytymään, siinä sivussa sekoittelee leipätaikinankin kulhoonsa pulputtamaan!
Mukavaa alkanutta viikkoa! :)
Punajuurisosekeitto
2 perunaa
pala juuriselleriä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 l vettä
1-2 kasvisliemikuutio
2–3 rkl sitruunamehua
sitruunapippuria
ripaus yrttisuolaa
Lisäkkeeksi:
Sinihomejuustomuruja ja ranskankermaa (myös vuohenjuusto ja feta käyvät, mikäli sinihomejuusto ei nappaa!).
Kuori ja paloittele punajuuret, sellerinpala, perunat ja sipuli ja keitä kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä pehmeiksi.
Soseuta kasvikset sauvasekoittimella. Mausta keitto sitruunamehulla ja pippurilla. Tarkista suola. Anna vetäytyä jääkaapissa yön yli.
Lisää tarjoiluvaiheessa keiton pinnalle nokare ranskankermaa ja sinihomejuustomuruja.
Pataleipä
7 dl vehnäjauhoja
(Osan voi korvata sämpyläjauhoilla tms. +siemeniä, leseitä ym.)
1 tl suolaa
4 g hiivaa (herneen kokoinen nokare tuoretta tai 1/2tl kuivahiivaa)
3 1/2 dl vettä
Sekoita kulhossa muihin aineksiin reilusti kädenlämpöinen vesi. Sekoita mutta älä vaivaa.
Peitä kulho tiiviisti kelmulla ja jätä huoneenlämpöön kohoamaan 12–24 tunniksi.
Ennen kuin paistat leivän, kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja käännä kaksinkerroin. Älä vaivaa. Ripottele pinnalle hiukan jauhoja ja peitä taikina liinalla.
Pane kannellinen 2 litran valurautapata/keraaminen pata kylmään uuniin ja uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Kun taikina on kohonnut pöydällä noin 30 minuuttia, ota pata uunista ja pyyhkäise sen sisäpinta kevyesti rypsiöljyllä. Nosta taikina kuumaan pataan ja pane kansi päälle.
Nosta pata uuniin ja paista leipää 30 minuuttia. Ota kansi pois ja anna leivän paistua vielä 15 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.
Kumoa leipä padasta ja anna jäähtyä kevyesti liinalla peitettynä.

Kävisiköhän pataleipään ihan tavallinen kattila? Kiitos hyvästä ideasta :)
VastaaPoistaOlen kuullut että kattilaakin on joku käyttänyt padan puutteessa! Ja vaellusreissulla leipää on kyllä paistettu kattilassa, että eiköhän se pelitä ihan hyvin :)
PoistaH