Halkomäki: Tömäys kaamosta vastaan!

Pirtelöpostausta on toivottu plokiin, ja tässä se nyt tulee!

Halkomäen pirtin keittiössä käy iltaisin tasainen surina kun iltapala-aika lähestyy. Pirtelöä! Pirtelö ei ihan ensimmäisenä kuulosta terveelliseltä iltapalalta! Ja tiedän, smoothie kuulostaisi heti paljon houkuttelevammalta, mutta mä tykkään tosta suomalaisesta versiosta. Mutta mikä mahtavinta, melkoista terveysruokaa siitäkin saa, kun oikein yrittää. Ja kun on pakko yrittää! Näillä eväillä taistellaan tehokkaasti myös kaamosta, väsymystä ja pöpöjä vastaan!

Meillä muksut eivät pysty syömään tavallisia vitamiinilisiä apteekin purkeista niissä käytettävien makeutusaineiden takia. Vatsa ei vaan kestä. Niinpä kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet täytyy tulla ihan perus ruokavalion mukana. Siinä on ollut miettimistä, että mistä mitäkin saa ja missä muodossa kaiken sen saisi menemään vielä alas.
Arkiruoka meillä on sellaista tavallista terveellistä kotiruokaa. Perunan ja valkoisen viljan, eli lähinnä pastan tilalle ollaan lisätty paljon kauden kasviksia ja koitettu vähentää rutkasti myös lihan osuutta. Valmisruokia syödään vaan jos iskee himo maksalaatikkoon tai hernekeittoon, tai on ihan pakko mässätä pakastepizzalla. Linssit, pavut, hernerouheet sun muut on otettu käyttöön. Eihän ne rehellisesti sanottuna ole mitään yleisöaaltoja ruokapöydässä nostattaneet, mutta kaikkeen tottuu ja kaikkea on syöty. Vähän sama on ollut näiden pirtelöiden kanssa. Toki usein ennenkin tein maustamattoman jogurtin, banaanin, kotitekoisen myslin sekä marjojen kimpasta pirtelön ja se oli muksuista tosi hyvää. Mutta nyt lähdin pikkuhiljaa lisäilemään sekaan pinaattijauhetta, macaa, spiruliinaa, clorellaa, nokkosta, tyrnirouhetta/-mehua sun muuta. Milloin mitäkin. Samalla lisäsin voimakkaampia marjoja, kuten puolukkaa ja herukoita, peittämään sitä kohtalaisen ällöä akvaariokalojen ruokaa muistuttavaa hajua/makua, joka noista leväjauheista lähtee. Samalla koin järkyttäviä takaumia Tiinan ja mun muinaisesta akvaarioharrastusajasta, kalanruoan haju ja kuollut miljoonakala sängyssä. Ja mitä näitä nyt oli. Uuh ja yöks!!!  Luontaistuotekaupasta hankin vielä b-vitamiineja sisältäviä kapseleita, joista ripottelen välillä lisää potkua joukkoon. D-vitamiinia otetaan vauvamaiseen tapaan lusikalla tippa päivässä.

Onhan tämä ehkä vähän tällaista säätämistä ollut aluksi, mutta nyt kaikki sujuu jo rutiinilla. Hyvä asia tässä on se, että koko perheen syömiset tuli pöngittyä läpikotaisin ja kyseenalaistettua useiden ruokien ravitsemukselliset arvot. Väreistä saa voimaa - mainoslaise muuttui enemmän todeksi meidän ruokapöydässä. Sen avulla olen alusta pitäen saanut lapset syömään kaikenlaisia kasviksia. Naamat kireänä pullistellaan hauiksia kilpaa ruokapöydässä jokaisen punajuuripalasen jälkeen, ja katsotaan kellä on suurin haba!
Ja loppujen lopuksi, kun asiaa oikein miettii, niin kyllähän ne kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet pitäisi aina saada ihan perus ravinnon kautta. Pitäisi syödä ravintorikasta ja puhdasta ruokaa. Nykyään ehkä helpommin mennään siihen, että syödään mitä syödään, ja loput otetaan pillereinä. Noissa pillereissä monet vitamiinit ovat kuitenkin synteettisessä muodossa, kun taas vaikka appelsiinissa aitoina luonnon tuotteina.

Nämä pirtelöt ovat soveltajan aarreaitta, eli mielikuvitus käyttöön vaan! Mulla peruskaava pirtelöissä menee suurin piirtein näin: jotain nestettä, jotain vihreää, jotain keltaista, jotain marjoja, jotain hedelmää, jotain proteiinia, jotain viljaista, loraus öljyä (avocado-, oliivi- tai hampunsiemenöljy) ja banaani makeutukseksi.
Monia tuotteita saa nykyään kaupasta kuivattuna jauheena, esim. pinaattia ja nokkosta, ja ne on helppo säilyttää kotona purkissa. Isoissa marketeissa ja Ruohonjuuri -kaupoissa on hyvät valikoimat. Itse asiassa noita ns. superfoodeja on jo ihan pyörryttävän isot valikoimat. Että valitse siitä nyt sitten kaikkea mitä tarvitset! Huoh! Mä olen yrittänyt pitäytyä kotimaisissa superhyperhyvissä aineksissa, mutta jotain ulkomaan tuotantoa pitää kuitenkin aina joukkoon laittaa. Nokkosta keräsin itse jo tänä vuonna, mutta pinaattijauheen ostin kaupasta. Lopulta tein sellaisen ratkaisun, että latasin yhteen purkkiin pinaatti-, chlorella- ja spirulinajauheet sekaisin. Toi spirulina vaan on niin ärtsyn makuista, että sitä pitää laittaa suhteessa vähemmän kuin muita vihreitä. Ja nokkonen taas on osaltaan niin voimakasta, että sitä lisäilen sekaan kuuriluontoisesti.
Ja jos sattuu flunssaa pukkaamaan  päälle, niin sitten kuumennan tilkan öljyä, kurkumajauhetta ja mustapippuria kattilassa, ja lorautan annoksia pirtelön sekaan raastetun tuoreen inkiväärin kera. Lämmittää mukavasti ja karkottaa kaikki kurjat pöpöt!

Tässä listaa siitä, mitä ainesosia meidän keittiössä on käytössä:

Nesteeksi:

Mantelimaito, riisimaito, maustamaton jogurtti (rahka)+vettä (hedelmämehu, soijamaito, maito käy myös...)

Vihreää:

Avocado, lehtikaali, pinaatti, nokkonen, salaatti, spirulina,  persilja, chlorella

Keltaista:

Tyrnimehu tai -rouhe, sitrushedelmät, keltainen paprika ja -tomaatit

Marjoja:

Mustikka, puolukka, mansikka, herukat, karviaiset, karpalot, vadelma, goji...

Hedelmää:

Banaani, omena, persikka, päärynä, luumu, sitrukset, lucumajauhe...mitä vaan, paitsi kiwiä. Se juoksettaa koko satsin helposti.

Proteiinia:

Hernerouhe, Macajauhe, pähkinät, kikherneet/kikhernejauho, riisiproteiinijauhe, kurpitsan-, auringonkukan-, sesamin- ja chian siemenet

Viljaista:

Tattarilese, kauralese, puhtikaura, kaurahiutaleet, pellavansiemenrouhe

Näin kivalta se näyttää ennen surautusta!

Aluksi näitä pirtelöisiä tuli tehtyä isolla tehosekoittimella lähinnä vain perikunnalle, mutta aika pian ne löysivät tiensä myös aikuisten iltapalavalikoimiin sekä palautusjuomaksi. Pari kymppiä marketissa maksanut pieni tehosekoitin on ollut hintansa väärti ja kätevä, toiminut hyvin jo toista vuotta. Pirtelön saa näppärästi tehtyä suoraan pulloon, johon sitten vain kierretään kansi kiinni ja sen voi ottaa mukaan vaikka töihin. Yhdestä pullollisesta tulee näppärästi iltapala kahdelle lapselle. Toki homman voi hoitaa sellaisella perinteisellä tehosekoittimellakin, mutta toi pikkumalli on vaan niin paljon näppärämpi putsailla kuin iso lasikannu. Mä olen tässä asiassa vähän laiska ja mukavuudenhaluinen...

Mutta tässä nyt tällainen vinkkilista sille joka haluaa kokeilla näitä. Aikuisten terveystömäyksissä ei tarvitse niin kauheasti miettiä makua, mutta lasten kanssa on eri. Kovin makeisiin syömisiin tottuneelle lapselle/aikuiselle näissä voi olla totuttelemista. Myös ulkonäkö voi hämätä, kamalan näköinen ruskea kuravelli voikin oikeasti olla hyvää!!! Kannattaa aloitella pienillä annoksilla noita vähän erikoisemman makuisia aineksia, alle puoli teelusikallista kerrallaan niin ei tule traumoja. Nykyään meidän lapset vetelee näitä jo hyvällä ruokahalulla, eli kaikkeen tottuu.

Sitten vain kokeilemaan! Todellinen täsmäase tähän synkkään kaamokseen, kyllä ihminen piristyy! Okei, nyt se kamala kaamos kylläkin hemmottelee meitä  ihanalla valkoisella maisemalla. Nautitaan siitä! Ja pirtelöstä!

Ja tässä surautuksen jälkeen!

Palautusjuoma aikuiselle ja iltapirtelöt lapsille.

Pirtelön iltapalakaverina menee usein kaurapuuro. Se on ykkössuosikki!

Halkomäki: Terveysherkkua ja parempaa elämää!

Nyt ei sitten ihan täsmää tämän jutun kuvat ja sisältö, mutta ei anneta sen haitata! Tarkoitus on vinkata teille, armaat lukijat, oivallinen kahvihetken herkku syyspäivien ratoksi.
Nyt on siis syksy ja valo vähenee hiljaksiin. Mun mieleni halajaa automaattisesti jotain makeaa. Toki se tekee sitä kesät ja talvetkin, eikä taida edes kevät jäädä välistä...
Olen vähän pakon sanelemana joutunut viimeisen vuoden aikana tutustumaan sokerittomaan leivontaan. Kaikkihan sen tietää, ettei sokeri tee ihmisen elimistölle eikä mielelle hyvää. Valheellisesti ehkä hetken, mutta siihen se sitten jääkin. Sokerikoukussa killuminen on kamalaa. Onneksi nyt on saatavilla tosi mukavasti erilaisia ohjeita, joissa valkoinen sokeri on korvattu terveellisemmillä vaihtoehdoilla.

Lähdin ehkä hiukan epäillen sokerittoman leivonnan pariin, mutta lopputulos on ollut poikkeuksetta ihan syötävä. Jopa aika hyvä usein miten. Ja mitä vähemmän varsinaista sokeria syö, niin sitä makeammilta nämä sokerittomat herkut maistuvat. Vielä en ole rohkaistunut kokeilujani ihan perus kahvipöytään lataamaan, koska äkkisiltään eivät välttämättä irroita mitään yleisöaaltoja. Vaikka siis syötäviä ovatkin. Ja ihan hyviä. Ja terveellisiä.

Ajattelin laittaa tähän jakoon yhden muffinssiohjeen, vinkiksi jos joku muukin innostuisi kokeilemaan. Näiden raaka-aineet saa ihan tavallisestakin maalaiskaupasta, ei tarvita mitään kaakaonibsihifistelyä. Nämä pallerot olivat tuoreeltaan herkullisia. Lapset tykkäsivät tosi paljon. Pakastuksen jälkeen maku lätsähti yksitoikkoiseksi. Samoin rakenne. Eli leivo suoraan syötäväksi, ei pakastukseen! Yhtään kuvaahan en ole koskaan näistä huomannut ottaa, mutta ihan tavallisilta muffinsseilta näyttävät!

Näillä muffinsseilla voi ottaa sellaisen terveellisen startin syksyyn. Miettiä vaikka vähän muitakin syömistottumuksia samalla. Mitä voisi muuttaa? Miten saisi vaikka vähän virkeämmän ja paremman olon. Pysyvästi. En tarkoita että miten saisi lisää kierroksia irti koneesta, vaan hyvää oloa itselle. Omaa jaksamista. Itse olen huomannut ruokavalion ja säännöllisen syömisen suuren merkityksen päivän vireystilassa. Kun jättää sen perunat ja kastike -linjan, makaroonilaatikot ja muut hiilaripommit vähemmälle, niin kappas kun ei haukotutakaan enää iltapäivällä! Punaista lihaa voi vaihtaa kanaan ja kalaan ja pitää aluksi vaikka yhden kasvisruokapäivän viikossa. Siitä se lähtee! Aluksi oli olevinaan tosi vaikea keksiä, että mitä sitten söisi jos ei syö sitä mitä aina on syönyt. Mutta reseptejä löytyy niin netistä kuin kirjoistakin. Minä aloitin yksinkertaisella "juureslohkoja uunissa, lihaa/kanaa/kalaa pannulla" -teemalla. Kyytipojaksi kermaviilistä tehty kastike. Siitä se lähti pikku hiljaa. Nyt metsästän innolla ihan puhtaita kasvisruokaohjeita, sillä haluaisin lisätä vielä niiden osuutta meidän perheen ruokapöydässä.
Ja samalla kun remontoi perusruokavaliotaan, voi siis rempata helposti sitä herkuttelupuolta ja kaikkea siinä ympärillä. Pienin askelin, yksi muutos kerrallaan. Esimerkiksi sitten kun onnistuu vähentämään sokeria, niin seuraavaksi vähentää valkoisia viljoja. Lisää kasviksia. Paljon vihreää ja punaista. Juo enemmän vettä. Käy vaikka pienellä kävelylenkillä joka päivä. Menee ajoissa nukkumaan. Kutsuu hyvän ystävän päiväkahville tai iltateelle vaihtamaan kuulumisia. Sillain jännästi ihan livetilassa. Ja samalla voi sitten syödä näitä muffinsseja! Ja miettiä vaikka yhteistä sieniretkeä ensi viikolle.
Hyvä olo rakentuu pienistä valinnoista, jokaisen pitää vaan itse löytää ne omansa. Mä olen viime päivinä piirrellyt paperille omia käppyröitäni parempaa oloa ja arkea ajatellen. Katsotaan syntyykö tulosta. Siitä ehkä täällä sitten joskus lisää...

Vadelmamuffinssit n. 10kpl

1dl mantelijauhoja

1,5dl kookoshiutaleita

1dl tattarijauhoja

1tl leivinjauhetta

3 ruskeapilkullista banaania

2 munaa

2-3dl vadelmia vähän palasteltuna

0,5tl vaniljajauhetta tai vähän siemeniä vaniljatangon sisältä

öljyä vuokiin

1. sekoita kuivat aineet keskenään

2. lisää mössätyt banaanit ja kananmunat joukkoon

3. sekoita taikina sileäksi ja kääntele vadelmat varovasti joukkoon

4. jaa taikina muffinivuokiin, joita saa olla kaksi päällekkäin

5. paista uunin keskiosassa 200 astetta noin 15 minuuttia

Leppoisaa viikonloppua!

Puntari: Sairastamisen vaikeudesta (ja yks soppa)

Niin vaan loppui tämän Puntarin "sporttiblogin" elämä kuin kananlento.
Sappee trail run vielä meni lievän kurkkukivun vallitessa (jota edellisenä iltana kurlasin pois konjakilla), mutta siitä alkoi sitten syöksykierre, joka päättyi 3,5  viikon sairastamisen jälkeen hyökkäysasemissa olleseen keuhkokuumeeseen ja sairaslomaan. Täällä sitä kyhjötetään kotona ja yritetään päästä takaisin tolpilleen. Voin kertoa, että lääkearsenaalini on melkoisen vaikuttava kattaus!

Mutta miten se voikin olla näin vaikeaa tämä sairastaminen? Vaikka yskä raastoi kroppaa jo päivien ajan, ei tullut mieleenkään jäädä töistä pois, kun ei ollut sitä kuumetta. Yöt valvoin ja yskin, päivät kärsin päänsärystä (lihakset ilmeisesti yskimisestä niin jumissa) ja olo oli muutenkin ihan pökkelö, mutta ei muuta kuin töihin vaan.
No, siellä töissä on vaan niin paljon mukavampaa kuin kotona! Sitä paitsi lukuvuoden ekat päivät ja viikot ovat mun mielestä tulevan vuoden kannalta tärkeimpiä. Silloin luodaan ne toimintamallit ja suuntaviivat ja palautetaan kakarat takaisin kesälaitumilta arkielämään. En vaan malttanut olla pois!

Lisäksi ihminen on hirveän hyvä huijaamaan itseään. Kun pää himoitsee armottomasti juoksulenkille menemistä, niin olo tuntuu muka ihan vähän paremmalta kuin aikaisemmin. Huomasin ajattelevani naivisti yskänpuuskien välissä, että "huomenna mä olen varmaan lenkkikunnossa" ja uskovani siihen itsekin.
Siinä vaiheessa, kun tiistaina kiipesin töissä rappusia omaan luokkaani ja jouduin ekalla tasanteella pysähtymään, puuskuttamaan ja pyyhkimään hikeä otsalta, tajusin ettei kaikki ole ihan kunnossa ja älysin soittaa uuden lääkäriajan.
Siellä sitten lyötiin edellisen kuurin jatkoksi tiukempaa kamaa ja pakkolepoa viikon loppuun asti. En taida olla puolimarakunnossa 10.9. vaikka kuinka haluaisin?!?

Vaikka ruoka ei itselle hirveästi maistu, niin jälkikasvu on ruokittava ja arkirytmissä pysyttävä vaikka mamma keikkuisi toinen jalka haudassa. Eilen tein makoisan nuudelikeiton seuraavalla itsekehittelemälläni ohjeella:

400 g jauhelihaa 
1 sipuli
3 porkkanaa

1 paprika
1,5 l vettä
1 lihaliemikuutio
1 rkl red curry -tahnaa
1 chilipalko (kuivattu)
3 ps nuudeleita

Ruskista jauheliha, lisää ohuiksi suikaleiksi pilkotut kasvikset sekaan ja pyörittele hetki kattilassa. Lisää vesi ja liemikuutio, anna kiehua niin kauan, että kasvikset kypsyvät. Lisää sekaan mausteet ja nuudelit, keitä niin että nuudelit kypsyvät. Hyvää ja helppoa!

Sitä piti vielä ihmetellä, että miten sitä ennen osattiin sairastaa ilman Netflixiä? Oon nyt tuijottanut kymmenen jaksoa takavuosien suosikkisarjaani Gilmoren tyttöjä, jotta aika on edes jotenkin kulunut. Ja meneillään on siis toinen sairaslomapäivä. Vielä on onneksi ässänä hihassa pari Kutsukaa kätilöäkin.

Päätän raporttini täältä tähän! Pysykää ihmiset terveinä!

Halkomäki: Muna sen tekee!

Onko sulla hallussasi maailman parhaan pannukakun ohje? Ai on! Mullakin on! Ja varmaan mun naapurillakin, ja sen kaverilla. Eikö kaikilla? Joo. Mutta kaikilla ei ole MUNIA. Mullapa on. Ja aika monella muullakin täällä maalla, Aitoon sunnilla. Muna nimittäin ratkaisee, ja sen pitää olla muna isolla MUulla, niin kuin Lapissa on tapana sanoa. Meidän omassa kyläkaupassa Aitoon Kauppayhtiössä myydään näitä jumalaisia MUNIA. Niistä tulee maailman paras käärettorttupohja, munakas, munasalaatti, pulla ja pannukakku ja vaikka mitä. MUNIEN salaisuus on valtaisa koko, sisältäen kaksi keltuaista. Käsittääkseni tällaiset ylisuuret munat eivät kelpaa siihen tarkoitukseen johon ne kanalasta lähtevät eteenpäin, ja niinpä meillä on ilo saada ostaa niitä lähikaupasta.

Viime viikolla tein pannukakkua. Yleensä suhteutan näiden supermunien koon ohjeessa olevaan tavallisten munien määrään, mutta nytpä unohdin. Laitoin neljän munan sijaan neljä MUNAA. Oho. Eikä siinä vielä kaikki. Sulatin taikinaa varten voita mikrossa, ja unohdin sen sinne. Oho oho. Huomasin tämän vasta kun taikina möllötti jo uunissa upeina laaksoina ja kukkuloina. Mutta hei, lopputulos oli aivan huippuhyvä!!! Melkein voisi kehua, että terveyspannari, proteiinipitoinen ja vähärasvainen.

Tätähän voi soveltaa makeana tai suolaisena, molemmat hyviä. Pizzapannarikin on aivan huippu! Taikinassa voi vaihdella eri jauhoja, hiutaleita ja sokereita ja laitella täytettä mielensä mukaan. 
Meillä on nyt meneillään pannarimania, sillä kolmevuotias on aivan taikinanteon lumoissa. Eikä se syöminenkään tuota vaikeuksia. Omenakanelihilloa, pakastevattuja ja Oatlyn vaniljasoossia. Tarvitseeko enempää sanoakaan...

MAHTISHYVÄ PANNARI

	n. 5dl vehnäjauhoja ½-1dl sokeria 1tl leivinjauhetta 1tl suolaa 1-2tl vaniljasokeria 1L täysmaitoa 8 normimunaa tai 4-5 MUNAA (50g sulatettua voita)
	Sekoita ensin kuivat aineet kulhossa sekaisin. Lisää munat, (sula voi) ja maito ja sekoita taikina tasaiseksi vispilällä vatkaten. Kaada leivinpaperin päälle pellille ja paista150-175 asteessa kolme varttia-tunti. Ota pois uunista kun näyttää priimalta! Anna vetäytyä hetkonen ennen tarjoilua. Ja on muuten sitten hyvää myös kylmänä!

Puntari: Paikkaa paikan päällä?

Jos oon jostakin asiasta itseäni jälkikäteen soimannut niin siitä, etten lapsena pessyt kunnolla hampaitani. Olin siinä hommassa kyllä niin auttamattoman laiska ja huoleton, ettei mitään rajaa. Siihen kun yhdistettiin vielä perheemme tapa litkiä happamia viinimarjamehuja päivittäin eikä karkkipäiviäkään rajoitettu, niin tietäähän sen mitä siitä seuraa...hampaitani paikkailtiin jo aika pienenä moneen otteeseen. Muistan edelleen kauhulla sen tunteen hammaslääkärin tuolissa, kun täti pora kourassa ilmoitti, että täällä olis 3 reikää paikattavaksi. Silti en parantanut tapojani hampaiden hoitamisen suhteen ennen kuin joskus yläkoulussa. Kuinkahan paljolta sitä olisikaan säästynyt vähän toisenlaisella asenteella?!

Nyt suussa ammottaa paikkoja melkein enemmän kuin ehjää hammaspintaa. Olinkin vuosi sitten vähän hämilläni, kun hammaslääkäri kehui mua hyvin hoidetuista hampaista. Puhui tietenkin hampaiden nykytilanteesta, mutta kyllä mä silti nolostelin mielessäni sitä valtavaa paikkamerta siellä suussa. Hyvä silti, ettei tilanne ole ainakaan pahentunut (kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että tilanne säilyisi hyvänä).

Huonotapaista menneisyyttä hyvitelläkseni aloin raskaana ollessa käyttää xylitolpastilleja, sillä äidin suuhygienian on todettu olevan merkittävässä roolissa sen suhteen, millaiset hampaat lapsille tulee. Nyt nuo Dents-pastillit ovat jääneet (hyväksi) tavaksi ja rasia kulkee aika mukana kassissa.
Niiden lisäksi koin ison ahaa-elämyksen ostettuani ekan sähköhammasharjan pari vuotta sitten. Ja taas kysyin itseltäni: miksi vasta nyt? Sen parempaa vekotinta ei ole olemassakaan!

Omien lasten hammashuollon suhteen olen aika tiukkis, koska en halua lasten kokevan samaa kohtaloa kuin itse. Hammaspesut aloitettiin jo ihan vauvaiässä ja nyt hampaat pestään valvotusti 2 kertaa päivässä sähköhammasharjalla. Mieluiten jonkun aikuisen toimesta. Nyt kun molemmilla alkaa olla hampaiden vaihtuminen meneillään, ja suuhun pukkaa rautahammasta, oon erityisen tarkkana. Ihmeen hyvin muksutkin nämä pesurituaalit hyväksyy, vaikka pientä purnausta aina silloin tällöin onkin ilmassa. Eipä tarvitse kuin katsoa Olipa kerran elämä -sarjasta hammasjakso, niin pesevät taas kiltisti (ne sokeria rouskuttavat, hampaita poraavat bakteerit pistää ihan omankin ihon kananlihalle)!
Xylitolpastillit ja purkat kuuluvat myös lasten vakiovarutukseen. Erityisen iloinen oon siitä, että lasten koulussa ja päiväkodissa xylitolpastillit syödään aterian jälkeen.
Hammastarkastukset on sujuneet tähän mennessä hienosti nollasaldolla reikien suhteen. Seuraava jännitysmomentti koetaan maaliskuussa, ajanvarauslappu tipahti nimittäin postissa hiljattain.

Puntari: Menetetty peli?

Miltä tuntuu, kun on ollut kuukauden kipeänä?
Tää on ihan hanurista, jos saan luvan käyttää tilanteesta näin kaunista ilmaisua.

Kuukauden aikana olen käynyt tasan 2 kertaa suunnistamassa (toisen kerran rastireitillä lasten kans ja toisen kerran kävelin A-radan läpi), kaksi kertaa pyöräilemässä ja kerran pilateksessa.

Ketuttaako? Kyllä. Sillä vielä huhtikuun lopussa näytti siltä, että tästä tulee ihan once in the lifetime -tyyppinen urheiluvuosi. Liikuntapäiväkirja näytti, että harjoitusmäärät edellisvuoteen verrattuna olivat ihan eri luokkaa ja salaa mielessäni haaveilin aika merkittävästä ajan parantamisesta esim. Tahkolla.
Nyt nuo haaveet on heitetty romukoppaan, sillä vaikka kuukauden olen jo tätä flunssaa kärsinyt, ei se vieläkään ohi ole. Nenä vuotaa, lima pyörii nielussa ja yskittää. Olo on vetämätön. Ei tietoakaan siitä fiiliksestä, mikä vielä viimeisellä  Lapin reissulla hiihtoladulla oli: sellainen hurmos, että vaikka kilometrejä oli alla, niin kropasta löytyi vielä irtiotettavaa.

Päätin armahtaa itseni. Tämä kesä mennään nyt näin. Venlojen viestiin lähden sillä ajatuksella, että rastit löytyy ja maaliin pääsen hengissä. Tahkolla aion startata kuuskymppiselle ja ajella tapahtuman hyvistä puolista (= huoltopisteistä) nautiskellen.
Sakke mua yrittää lohdutella, että tässä on vielä kuukausi aikaa, että peli ei ole vielä menetetty. Eikä sitä tiedä, vaikka kisoissa mulle kävis Matti Heikkiset, ja kohdalle osuis oikein pöljä päivä...

Tytöt oppivat jo pienenä, että huoltopisteet ovat
pyöräilyssä parasta!

Iloisin olen ollut siitä asiasta, että meidän Maire polkee uudella isolla fillarillaan niin sujuvasti, että sunnuntaina osallistuttiin paikalliseen pyöräilytapahtumaan ja polkaistiin 7 km lenkki. Saima nautiskeli tunnelmasta mun tarakalla istuimessa. Hokasin, että me pystytään pyöräileen kesällä yhdessä aika kivoille retkille tässä lähiympäristössä.

Vaikka kyllä mun sielu (ja Spessu) halajaa jo kunnon maastolenkillekin vaikka Pälkäneen tai Kangasalan harjuun!

Puntari: Keventäjät

Kirjoittelin joku aika sitten, etten ole koskaan oikein tuntenut painetta laihduttaa. Että paino on ollut aina mikä on ollut, eikä siitä paineita sen enempää. Nyt tilanne on kuitenkin vähän muuttunut...

Pyöräilymaailmassahan paino on kaikki kaikessa. Siis lähinnä pyörän paino. Mitä kevyempi, sen parempi. Viime kesänä mun maastopyörään vaihdettiin vaikka mitä osia (ylijäämiä miehen projekteista), ja sen painosta saatiin viilattua jokunen satku grammoista pois. Ihan niinku se mun tuloksiin mitenkään vaikuttaisi, mutta ei voi sitten ainakaan pyörää syyttää...
Nyt kun meillä molemmilla alkaa olla sellaiset suhteellisen kevyet pyörät, niin olisi vissiin ihan järkevää höylätä jokunen gramma pois myös kuskeista. Se vaan tuntuu olevan paljon vaikeampaa: pyörää saa kevennettyä parilla klikkauksella ChainReactionCyclesissa, mutta rahalla ei tunnu saavan pois ylimääräisiä rasvoja lantiolta (paitsi tietty tekemällä pienen klinikkamatkan Viroon).

Mies kävi vuosi sitten UKK-instituutin urheilijan kuntotestissä ja siellä suosituspainoksi lääkäri kertoi vähän päälle 90 kiloa. Se on mun mielestä ihan pirun vähän tuon kokoiselle karpaasille, mutta sitä kohti aletaan tässä nyt hitaasti mutta varmasti hissutella. Mitään vinttikoiraa en kyllä miehestäni halua, joten jos ukko alkaa kuihtua liiaksi, alan lorauttelemaan kermaa ja sulattelemaan voita vähän joka ruokaan.
Itselleni mitään ihannepainoa ei olla asetettu, mutta jos tänä kesänä painan suunnilleen saman verran kuin viime kesänä (n. 55 kg) niin se varmaan on ihan hyvä juttu.

Mitä tässä sitten aletaan tehdä keventämisen eteen? Liikuntamäärä pysynee ennallaan, joten yritetään viilata vähän tuota syömistä. Jätetään viikottaiset leivontasessiot väliin ja kasvatetaan salaattien ja sopan osuutta ruokavaliossa. Karkkia ja viinaa meillä ei nautita käytännössä lainkaan (muutamaa punaviinilasillista poropaistin kanssa nautittuna ei lasketa), joten niistä ei pysty yhtään tinkimään. Pikaruokaa ja eineksiä syödään hyvin harvakseltaan.

Keventäjän kirja ja Keventäjän kunto- ja ravintokirja ovat hyviä perusteoksia muistuttamaan, miten ihmisen tulisi syödä. Siis kuinka paljon, millaista ruokaa ja miksi. Jos ihan todenteolla laihduttaisin, niin nämä teokset pitäisivät kyllä jalat tiukasti maassa ja antaisivat hyvää tsemppiä myös tunnesyömisen hallitsemisen puolelle.
Kirjoissa asiat on esitetty selkeästi, mielenkiintoisesti ja innostavasti. Tekstit herättävät ajattelemaan ja pohtimaan syömistä (ja elämää) monelta kantilta. Suosittelen tutustumaan, jos aiha liippaa yhtään läheltä. Nämä kirjathan liittyvät maikkarin netissä olleeseen (nyt jo lopetettuun?) Keventäjät-palveluun, mutta toimivat ihan itsenäisinä opuksinakin.

Panokset kovenee kesää kohti. Ensimmäiset kisailmoittautumiset ja majoitusvaraukset on tehty ja ihan itseähän sinne metsäpoluille lähdetään taas voittamaan. Paikallinen urheiluseura teki jo tunnusteluja Venlojen Viesti -joukkueen suhteenkin, joten 16.6. vietetään varmaan Vantaalla Valio-Jukolan merkeissä.
Tulossa on kaikin puolin mielenkiintoinen ja tapahtumarikas liikuntakesä!

Puntari: Vuosi täynnä

Se on kuulkaas tänään vuosi täynnä tätä mun ja Hannan blogia. Lukijoita on jo satoja ellei tuhansia ja sponsorisopimuksia virtaa. Sen vuoksihan tätä blogia alunperin alettiin pitää, eiks niin Hanna...?

Kyllikkien ekat promokuvat otettiin viime talvena Kaukkalan maitolaiturilla.
Meillä oli sangen hauskaa!

Tänään ajattelin itseni piristämiseksi puhua hieman painosta. Miten se piristää, sitä en vielä tiedä...
Meitsihän ei ole koskaan ollut mikään kukkakeppi tai kakskytviiskiloinen sulkapalloilija. Luut ovat perintötekijöiden sanelemana lyhyet ja painavat.
Hannan entinen (hyvällä syyllä entinen) poikaystävä sanoi kerran, että mussa olisi ainesta trampoliinihyppääjäksi. Että ne on kuulemma sellaisia lyhyitä ja tiiviitä, tanakoita. Kiitti vaan. Enää siis puuttuu se trampoliini.
Mutta silti en ole koskaan, ikinä, milloinkaan tuntenut itseäni liian tanakaksi tai jotenkin väärän kokoiseksi. En edes raskausaikana kokenut olevani mikään mammutti, vaikka sellainen varmaan olinkin. Mites se Clarke Kauniissa ja Rohkeissa kommentoikaan Sally Spectraa kun se oli raskaana? Taisi käyttää termiä raskaana oleva hinaaja. Sellainen varmasti olin minäkin ainakin viimeiset kuukaudet. Ei silti tuntunut siltä (jos ei nyt miltään keijukaiseltakaan).
Ja synnytysten jälkeen oli niitä kiloja vähän enemmän. Enpä ottanut paineita silloin, enkä vieläkään. Tiedän naisia, joille on erittäin tärkeää mahtua heti synnytyksen jälkeen entisiin farkkuihin. En kuulu siihen joukkoon, vaan vannon joustoneuleen nimeen.

Aloin ihan miettiä, että mistä tämä huolettomuus painon (omani ja muiden, en nähkääs jaksa ottaa pulttia kenenkään muunkaan painosta/ulkonäöstä yhtään!) suhteen johtuu.
Ehkä siitä, että kotona meillä ei koskaan äiti tai isä kommentoinut ulkomuotoamme suuntaan tai toiseen. Itsetuntoa ei koskaan rakennettu vaatteitten, meikkien tai muiden ulkoisten tekijöiden varaan (koska siihen ei koskaan ollut rahaa). Sen sijaan teot ratkaisivat meillä aina paljon. Pidettiin tärkeänä sitä, että ollaan mukana yhdistystoiminnassa, heilutaan letkun varressa palokunnassa, lapioidaan tallilla paskaa ja istutaan yhdessä nuotiolla jänismettällä. Ehkä siitä johtuukin tämä tällainen suhtautuminen siihen, miltä näyttää. Pääasia, että korvienvälissä tuntuu hyvältä.

Luonnollista lookkia Puntarin tyyliin...

Nyt askarruttaa, että miten siirrän tämän oman ulkonäkövälinpitämättömyyteni omiin lapsiini? Maailma on nyt kuitenkin niin erilainen kuin 20 vuotta sitten. Ympäristö tursuaa viestejä siitä, millaiselta olisi hyvä näyttää. Enää ei riitä, että on hyvät hampaat ja luonne. Pitää olla A-perse ja C-kuppi (vai miten siinä Raidissa määriteltiinkään). Kasva siinä sitten paineettomasti naiseksi ja nauti itsestäsi ja elämästäsi.
Ehkä pitää yrittää mennä esimerkin kautta. Opettaa omillekin lapsille jotain samaa, mitä omat vanhemmat itselle. Tekemisen meiningin lisäksi terveellisiä ruokailutottumuksia, vastuullisuutta ja vastuun ottamista, liikuntaa ja laiskottelua sopivassa suhteessa. Että hyvällä ja kauniilla puulla on ennen kaikkea vahvat juuret, joiden myötä se kiinnittyy elämän perustalle vahvasti ja saa sitä kautta voimaa kasvaa ja kukoistaa.

Mun tulevaisuuden kauhukuva on se, että laukkaan tyttöjeni kanssa stokkalla shoppailemassa niille merkkikuteita, maksan molemmille olemattomasta palkastani ripsipidennykset, geelikynnet ja kampaajat ja katselen miten ne täällä kotona närkkivät lautaseltaan muutamaa hassua kasvispalaa kun ovat juuri käyneet puntarissa tarkastamassa, onko kilot varmasti kohdillaan. Eikä niille riitä mikään, ei yhtään mikään.
Luulen, että joidenkin vanhempien kohdalla tämä kauhuskenaario on jo tänä päivänä ihan totta...

Äh. Tästä tais tulla nyt universumin sekavin teksti, mutta sekava on olotilakin. Jotenkin on kevätväsymys päässyt iskemään, joten taidanpa suikata tuonne sohvalle tyttöjen seuraksi videota katselemaan. Ja kukas muu siellä seikkailee ellei Barbie, tuo kiinteävartaloinen kaikkien pikkutyttöjen suosikkisankari...

Puntari: Feel your tits

Marraskuussa alkoi tuntua ihmeellistä vihlontaa vasemmassa rinnassa. Kuin joku olisi tökännyt pitkän sukkapuikon kainalosta rinnan keskustaa kohti. Vihlontaan liittyi vähän särkyäkin, ajoittain tunne oli kuin imetysaikana, kun rintatulehdus vaivasi.
Samat tuntemukset jatkuivat joulukuussa ja tammikuussa, kunnes flunssan vuoksi tehdyllä lääkärikäynnillä helmikuussa pyysin, voisiko lääkäri vilkaista ja tunnustella samalla tuota vaivannutta rintaakin.
Katseli, paineli ja vertaili. Totesi, että eroa tosiaankin on vasemman ja oikean välillä. Kirjoitti lähetteen mammografiaan Terveystalolle.

Kahden viikon aikana, kun odottaa kuvausta, ehtii miettiä kaikkea. Mitä tää nyt on? Onks tää SITÄ? Joudunko kohta laukkaamaan ilman tukkaa hoidoissa, jotka vetävät olon täysin pois tolaltaan? Turhaanko tässä on nyt treenattu Tahkoa varten? Mihin tuhkani sitten levitellään, kun kuolen pois? Millaisen uuden vaimon mies itselleen löytää?

Terveystalon odotushuoneessa on perjantaisena iltapäivänä lukuisia +50 mammoja. Ja minä. Taulut on seinällä vinossa, ehkä tarkoituksella, jotta ajatus pysyisi niissä eikä tulevassa. Pian ystävällinen hoitaja hakee röntgenhuoneeseen, kyselee ikää ja sukurasituksia rintasyövän suhteen. Saan nojata monimutkaiseen härveliin, joka puristaa (olemattomat) tissini napakasti kahden lasilevyn väliin. Kuvia otetaan edestä ja sivusta. Mietin, saisiko niistä suurennoksen kotiseinälle. Tai miehelle syntymäpäivälahjaksi.
Hoitaja vie kuvat lääkärille ja sanoo, että kyllä tämä siltä näyttää, että ultraääneen täytyy vielä mennä, kun kudos on niin kiinteää (jotain kiinteää sentään mussakin!). Puen päälleni ja menen odottelemaan odotushuoneeseen.

Kohta taas käsky käy. Makaan hämärässä huoneessa ja lääkäri kyselee. Ei, mitään kyhmyä ei tunnu. Kyllä, kipu tuntuu vain toisessa rinnassa.
Sitten aloitetaan ultraääni. Kone hurisee ja piippailee ja minua nukuttaa. Kylmä geeli leviää iholle, ultraäänilaite kulkee edestakaisin. Sitten se pysähtyy yhteen kohtaan ja kerron lääkärille, että siinä se kipu on, jos se johonkin täytyy osata paikallistaa.
Katsotaan laitteella toista rintaa. Sitten taas palataan kiusankappaleeseen, siihen vasempaan.
Kyllä, siellä se on. Tiiviimpi kohta rintarauhasessa, erilainen kuin oikealla puolella.
Mutta löydös näyttää normaalilta, ei mitään viitteitä pahanlaatuisuuteen. Tiivis kudosalue on kuitenkin pätevä selitys sille, että tämä rinta käyttäytyy erilailla kuin toinen.
Lääkäri sanoo, että tällaista elämä on tissien kanssa. Kivutkin kuuluvat joskus asiaan, useimmiten hormonien aiheuttamia juttuja. Toivottaa minulle oikein hyvää jatkoa ja kertoo lähettävänsä lausunnon käynnistä omalääkärille.

Odotushuoneessa kerron hyvät uutiset miehelle ja lähdemme kaupungille syömään. Minusta tuntuu, että me molemmat olemme aika helpottuneita.

Nainen. Tunne ja tunnustele tissisi!

Jos et itse jaksa, niin pyydä vaikka miestäsi!

Puntari: Jos et aja...

Tulipa tässä vaan mieleen vanha kampanjalause, jonka päätin muuttaa itselleni sopivaan muotoon.

Jos et aja, otat!

Diagnoosi jalkaan: Ison lannelihaksen jänteen alaisen limapussin tulehdus.

Lääkettä, venyttelyä ja lepoa.
Voi vaivata parikin kuukautta.

Huomenna heitän loimen Spessun selkään ja hyvästelen ystäväni talviunille. Toivottavasti ensi keväänä tavataan taas.

Puntari: Kukkia ja käsiä

Vielä on kesää jäljellä? Lupailivat Iltalehdessä, että saataisiin vielä jopa hellettä, mutta saas nyt katsoa, mitä tuleman pitää. Meidän puutarhassa on paras kukkaloisto ollut jo ajat sitten takana päin. Ottaisin mielelläni vinkkejä loppukesästä/alkusyksystä kukkivista perennoista (mielellään helppohoitoisista)!

Tällä hetkellä väriä tuovat krassit, jotka näyttivät miellyttävän myös mehiläisiä. Samettikukka viihtyi tänä vuonna meillä paljon paremmin ja on jaksanut kukkia koko kesän. Keväällä suoraan maahan kylvämäni ruusupapu virittelee nyt ensimmäisiä kukkiaan. Niin ikään siemenestä kasvattamani mustasilmäsusanna on nyt alkanut kukkia. Mielestäni MSS:n kukat ovat yksinkertaisen kauniita. Ja orvokit ne on aina yhtä ihania!

Tämä perjantai on tuntunut sikäli epäuskoiselta, että rintamalinjat ovat pysyneet. Lasten lelut ovat olleet kiltisti lastenhuoneessa, niinpä ei tarvinnut aloittaa viikonloppua perinteisellä raivauksella. Innostuin tästä "ylimääräisestä" ajasta niin, että leivoin sämpylöitä. Pitkästä aikaa. Ehkä vielä illalla pyöräytän marjapiirakan tai pullaa, katsotaan nyt. Toisaalta nyt on niin hieno keli, että voisi mennä pienelle kävelylenkille tyttöjen kanssakin.

Ja sitten viimeaikaisiin autoepisodeihin. Viime viikolla mentiin mökille. Lapset olivat jo ulkona pakettiautosta, kun minä vielä otin kassejani apukuskin puolelta. Olin ihan siinä uskossa, että tenavat ovat jo mökin pihassa ja paiskasin etuoven kiinni oikein voimieni tunnossa. Ovi olisi mennytkin kiinni, ellei Mairen käsi olisi ollut oven välissä. Jos kuulitte oudon äänen eteläisen Suomen alueella viime tiistaina, se oli luultavasti meidän Mairen huuto. Tuskaa! Ei muuta kuin järvivettä ämpäriin ja händy sinne, sitten tutkimaan vamman laatua. Käsi näytti aivan eriskummalliselta mutkalta, joten terveyskeskusreissuhan siitä tuli. Röntgenkuvat osoittivat, että murtumaa ei ole, mutta melkoinen mutaatiokäsi se edelleen oudon mutkan ja patin kanssa on.

No, keskiviikkona olimme koko sakki Vehoniemessä Kangasalla iltarasteilla. Metsästä päästyämme lapset pakattiin turvaistuimiin takaosastoon ja minä vedin liukuoven kiinni. Kuului naps, naps, naps ja ovet menivät lukkoon. Avaimet tietysti sisällä autossa rinkan sivutaskussa. Lapset turvaistuimissa. Näin sitä meidän perheessä osataan. Onneksi Maire osasi vapauttaa turvavyönsä, kun opastimme ikkunan takaa, löysi avaimet rinkan sivutaskusta, painoi oikeaa nappia ja olimme pelastuneet!



Mairen käden tilanne tänään, yli viikko episodin jälkeen.
 Ihaninta lapsissa on se vilpitön ilo, jonka oikeisiin röntgenkuviin pääseminen aiheutti...



Viikonloppu edessä, eikä kalenterissa mitään pakollista menoa! Tuntuu oikein oikein kivalta!

Halkomäki: Kiristyneitä nikamävälejä ja kirjavinkkausta

Ihan pakko nyt kertoa. Kävin eilen elämäni ensimmäistä kertaa naprapaatilla. Se on siis sellainen tyyppi, joka hoitelee tuota ihmisen rankaosastoa. Olipahan hirvittävän ihana kokemus! Ihan molempien sanojen varsinaisissa merkityksissä. Yksi syvä uloshengitys ja siihen yhdistetty painava kiertoliike saivat selässäni aikaan sellaisen rytinän ja paukkeen sarjan, että ehdin jo pelätä pahinta. Hiljaisuuden laskeuduttua en kuitenkaan ensimmäiseksi kehdannut kysyä, että kävelenkö enää koskaan. Suustani pääsi vain hämmästynyt: oooHo! Lantio sai vielä samantapaisen käsittelyn, hiukan vähemmällä paukkeella tosin, mutta onneksi enempiä vikoja ei löytynyt. Eilisillan olinkin sitten kuin "heinäseipään niellyt sahapukki", mutta tänään olo on jo ihmeen vetreä! Uusi selkä, uudet kujeet! Hih!

Tiina tuossa ehti jo vähän sohaista kepillä muurahaispesää ja fiilistellä puutarha-asioilla, joten pakko kai minunkin on. Keskityn kylläkin kasvimaahan. Lupaan jättää tämän jälkeen aihepiirin silti vielä vähäksi aikaa, koska ulkona möllöttävät paksut hanget kielivät kuitenkin vielä ihan silkasta kevättalvesta. Puutarhajutuissa kun kannattaa olla ajoissa, niin siksi laitan tämän puutarhakirjavinkkauksen jo hyvissä ajoin ilmoille ja hautumaan, jos jollakin sattuisi oleman innostusta aiheen pariin.
Myöskin tuo Pihakalenteri on mainio ostos, mikäli tykkää kirjoitella muistiin kaikenlaisia pienviljelijän ja kotipuutarhurin arkeen kuuluvia tapahtumia. Siinä on kalenterin lisäksi paljon tietoa kasveista ja niiden hoidosta. Minulla on nyt menossa toinen kalenteri, joten on hauska vertailla tätä vuotta viime vuoden ajankohtiin nähden; koska kylvin, koska leikkasin omenapuut, koska ensimmäiset mansikat kypsyivät, koska keräsin jäätyneet parsakaalit kasvimaalta...

Viime keväänä odottelin malttamattomana hankien hupenemista ja puutarhan sekä kasvimaan parissa puuhailua. Ostaessamme Halkomäen talon syksyllä 2009 saimme "kaupanpäällisinä" ehkä maailman ihanimman puutarhan. Pionit, ruusut, perennat, omena- ja luumupuut. Kasvimaalta puolestaan löytyi mansikat, vadelmat, raparperit, marjapensaat, kasvulavat ja kompostit. Siirsin omat pionini ja ruusuni joukon jatkoksi ja istuttelin päärynäpuun sekä uusia marjapensaita. Karsin vanhat ylikasvuiset ja kuivat puskat pois ja istuttelin tilalle uusia sekä vanhoja lajikkeita.
Vanhaa pihapiiriä oli vuosikymmenten ajan vaalittu suurella rakkaudella ja intohimolla. Se oli kahden ihmisen elämäntyö. Minusta tuli sen jatkaja. Onneksi talon entinen "pääpuutarhuri" opasti minua kädestä pitäen joriinien istutukseen ja kaikkeen sellaiseen, mitä en ollut ennen tehnyt. Ensimmäinen kesä meni ihastellessa ja ihmetellessä kaikkea sitä, mitä pihapiiristä löytyi. Satoakin saatiin ihan mukavasti, hellekeleistä huolimatta. Ostin silloin ensimmäisenä keväänä tämän Keittiötarhan 3 vuodenaikaa -kirjan itselleni, ja pian myös siskolle Puntariin, koska se on yksinkertaisesti hyvä, ytimekäs ja varustettu mahtavilla kuvilla. Siinä on maalaisjärkeen käyvät ohjeet ilman turhaa hifistelyä, ja siitä löytyy kaikki se tieto, mitä kasvimaalla möyrimiseen tarvitaankin. Myöhemmin kirjaa kehuttiin useissa eri lehdissä, joten joku muukin jakaa tämän mielipiteen meidän kanssamme!

Ja tässä vielä kaksi kasvimaakuvaa viime satokaudelta Halkomäestä! Vihreyttä vehreyttä odotellessa...

Kasvimaan satoa 2010.

Harrasta tunnelmaa mansikkamaan reunalla.