Puntari: Sappee Trail Run 2016

Viime lauantai oli älyttömän kiva päivä. Osallistuin elämäni kolmanteen polkujuoksutapahtumaan (aikaisemmat Aitoo trail ja  Tuusula trail), tällä kertaa lähes kotimaastoissa Sappee trail runilla.
Sappee trail runin kisakeskus sijaitsee samannimisessä matkailukeskuksessa ja reitti suuntautuu sieltä kohti Laipan erämaata. Kisamatkoja oli tänä vuonna neljä: 18km-52 km. Viime vuotisia aikoja netistä katsellessani lähdin nöyrästi lyhyimmälle matkalle, sillä aikaa siihenkin reissuun kuluisi meikeläisen kunnolla reilusti.

Kisapäivä valkeni mukavan aurinkoisena. Pakkasin muksut, eväät, kisakamat ja polkupyörät autoon ja lähdettiin Sappeeseen hyvissä ajoin. Sakke tuli kisapaikalle suoraan töistä fillarilla ja aika pian numeroiden hakemisen jälkeen treffattiinkin parkkipaikalla.
Kannustusjoukot lähtivät omille teilleen fillaroimaan matkailukeskuksen pyöräradalle ja mä jäin valmistautumaan tulevaan koitokseen laittamalla releet niskaan, tankkaamalla geelivarastot ja syömällä banaanin. Treffasin myös lukioaikaisen luokkakaverini Santerin, jonka kanssa päiviteltiin sitä, olisiko silloin 18 vuotta sitten osattu aavistaa tapaavamme näissä merkeissä.

Ennen starttipyssyn pamahdusta tapahtuman järjestäjät antoivat lyhyen infon kisareitistä ja tärkeimmät faktat osallistujille.
Sitten olikin aika asettua lähtöviivalle, nostattaa sykettä ja kirmata maastoon. Reitti lähti mukavalla alamäkipätkällä liikkeelle ja maisemat Sappeen huipulta hivelivät mieltä. Melko pian leveä latupohja vaihtui kapeampaan uraan ja siitä polut sitten kapenivat ja vaikeutuivat.
Reitti kiemurteli monipuolisessa metsämaastossa. Välillä näköpiiriin osui pieniä, peilityyniä metsälampia, jotka rajautuivat jylhiin kallioihin. Fiilis oli paikoitellen kuin satumetsässä liikkuisi.
Ensimmäisellä tiepätkällä oli kannustusjoukot odottamassa ja ottamassa kuvia. Todettiin yhdessä, että hapottavia mäkiä reitillä tuntuu riittävän.

Lyhyin matka eteni Laipan erämaassa aina Korppivuoreen saakka, josta käännyimme pienen lenkin kautta takaisin kohti Sappeeta. Pidemmät matkat heittivät omat lenkkinsä Pihtilammen maisemien kautta. Lyhyen matkan reitille osui kilometrin matka polutonta avokalliomaastoakin, joka oli onneksi niin hyvin nauhoitettu, ettei eksymisen vaaraa ollut.
Oma reissu eteni suunnitelmien mukaan. Kävelin isoimmat mäet ja liikuin muutenkin sellaista nautiskeluvauhtia. Halusin saada ennen kaikkea mukavan kokemuksen ja hyvän harjoituksen ja päästä ehjänä maastosta maaliin.
Pari geeliä antoi lisäenergiaa matkan varrella, mutta kyllä nousumetrit takaisin Sappeeseen saivat silti kevyen tuskan pintaan. 26 km voittaja tuli loppunousussa kanssani samaan aikaan ja kyseli maistuisiko energiapatukka :-) Olishan se varmasti maistunut, mutten enää siinä kehdannut ottaa!

Maaliin pääsin ajalla 2h 38min, johon olen erittäin tyytyväinen. Kannustusjoukot olivat vielä meitsin maaliin tullessa terassilla istuskelemassa, kun alustava ajatus oli, että kolmen tunnin pintaan voisi aika painua. Onneksi tapahtumajärjestäjät Reetta ja Jussi ottivat maalissa vastaan kunnon kannustuksen, mitalin ja cokiksen kera!
Suihkureissun jälkeen oli ihana tankata kisa-ateria Sappeen Huipun lounaslinjastolta. Salaatti ja lohikeitto maistuivat taivaallisilta ja samalla pystyi seurailemaan terassilta Bike parkin kuskien touhuja.

Kisan jälkeen tehtiin vielä yllätysvisiitti Puutikkalaan porukoiden mökille. Hanna löi lisää soppaa nälkäisen juoksijan eteen ja isän lämmittämässä savusaunassa kelpasi rentouttaa lihaksia. Upeaa reittiä ja hyviä kisajärjestelyjä oli mukava kertailla mielessä vielä illallakin. Tällaisia liikuntaelämyksiä lisää, kiitos!

Kyllikit: Kevyttä tuss..eikun tossua

Piti se tämäkin nähdä, Kyllikit rinta rottingilla juoksutapahtuman lähtöviivalla. Kuka olis osannut vielä muutama vuosi sitten ennustaa??? Tokihan me jo silloin hilpaistiin paikallinen Kaukkalan ympärijuoksu kylätapahtumaa tukien, mutta että ihan oikein oikea juoksutapahtuma...

Ja uskokaa tai älkää, tämä sama tapahtui tänä kesänä vieläpä kahdesti! Juoksukautemme avauskisa elokuussa hölköteltiin Kangasalla mukavassa Liikuntai-tapahtumassa, jossa Hansu sipaisi kympin ja minä puolimaratonin. Tässä välissä kävin vielä rypemässä Jämi XC-runin (kahvakuulailukauden aloitus ja juoksutapahtuma eivät sovi saman viikon sisälle, kirjoita muistiin!). Ja täytyihän tämä nousujohteinen kausi paketoida arvonsa mukaisesti, joten ilmoittauduttiin mukaan Tuusulan suuntaveikkojen järjestämään Tuusula Trail runiin, joka kisattiin viime sunnuntaina.

Tuusulaan oli helppo mennä, kun tapahtuma vaikutti sopivan pieneltä ja sympaattiselta, niinkuin suunnistusseuran järjestämät tapahtumat yleensä on. Kisanumerot roikkuivat nipuissa pyykkinarulla ja kisakeskus sijaitsi nurmikentän kaistaleella: kaikki massatapahtuman väkisin väännetyt kotkotukset loistivat mukavasti poissaolollaan. Kyllikkien oli heti alkumetreiltä asti hyvä olla (paitsi se pahuksen viima pisti säärikarvat lepattamaan ja ihon kananlihalle).

Ennen starttia luotiin katsaus kuntopohjaan. Itselleni se oli suurehko arvoitus, juoksulenkillä kun oli tullut käytyä suht laiskasti viime viikkoina. Hanna taas totesi, että kunto ei ole arvoitus, sitä kuntoa kun ei ylipäänsä ole. Yhteistuumin todettiin tankkaus kuitenkin onnistuneeksi. Olisi ihme, jos ei Nizzassa suoritetulla viikon kestäneellä croisantti- ja vuohenjuustopiirakkamarinoinnilla lihas liikkuisi ja tulosta syntyisi.

Tiesimme reitistä hyvin vähän. Vain sen, että luvassa olisi minimalistisesti tietä ja paljon polkua. Tuusulan reitti ylitti kaikki odotukset. Se kiemurteli 10,6 kilometrin mittaisen lenkin verran hyvin erilaisissa suomalaisissa maastoissa. Mukaan mahtui suota, avokalliota, hakkuu-uraa, kangasmetsää, hiekkatietä, ulkoilureitinpohjaa ja vaikka mitä. Osa matkasta taitettiin singletrackilla tiiviissä letkassa, ja polun vieressä kasvavat näreet pitivät huolen siitä, että ohittamaan ei päässyt. Suolla hypittiin märimpien kohtien yli ja avokalliolla yritettiin kaikin mahdollisin tavoin pysyä pystyssä. Suunnistusnastarit olivat muuten ihan ykkösvalinta jalkineeksi tuohon reissuun.

Lähdettiin molemmat samalla taktiikalla liikkeelle: hyvällä fiiliksellä ja koko matka juosten. Ja homma meni ihan käsikirjoituksen mukaan. Itse etenin loppua kohti kiihtyvää vauhtia ja meno tuntui koko ajan mukavalta. Hanna oli ottanut taktiikaksi tappavan tasaisen vauhdinjaon, mikä onnistui täydellisesti. Maalisuoralla Hannalta irtosi vielä näyttävä kiri, joka päätyi suoraan Petteri Muukkosen (rogainingin maailmanmestari ja kohtuullisen pätevä suunnistaja noin niinkuin muutenkin) kainaloon. Myönnän, olin kade.

Fiilikset oli maalissa molemmilla korkealla. Just sopiva irtiotto kahdelle valeurheilijalle. Niin meidän näköinen tapahtuma. Kisaruokailu tarjottiin soppatykistä ja kahvin kanssa oli tarjolla nisua. Tänne on tultava uudestaan!

Tuusulassa kun oltiin, oli pakko hyödyntää mahdollisuus visiteerata siskollamme Miialla, joka asuu töttöröö-miehensä kanssa ihan kivenheiton päässä kisakeskuksesta. Miia oli lämmittänyt meille saunan ja laittanut ruokaa. Siellä me sitten huuhdottiin kisahiet pinnasta ja parannettiin maailmaa lauteilla Iittalan kivituikkujen luodessa romanttista tunnelmaa. Jauhelihakeiton ja lattemukien äärellä vaihdettiin kuulumiset ja suunniteltiin tulevia seikkailuja. Kerrassaan kiva päivä!

ps. Pahoittelut paskoista kuvista. Meistä nyt ei muutenkaan kummoisia saa, mutta syytän vähän myös tuota mun ikivanhaa kännykkää.

Puntari: Aitoo Trail

Aamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä eilen. Eipä ollut muutakaan tekemistä kuin pakata urheilukamat kassiin, viedä lapset hoitoon mummulle ja lähteä kokemaan historian ensimmäisen Aitoo Trailin tunnelma.
Kyseessä on muutaman paikallisen urheilupersoonan järjestämä polkujuoksutapahtuma, jossa kipitettiin hienoissa harjumaastoissa joko puolimaraton tai sitten kuntoilijoille tarkoitettu 7 km.

Itse lähdin nöyränä kuntoilijasarjaan, sillä alla oli tasan yksi juoksulenkki tälle keväälle. Enkä mä nyt muutenkaan mikään maratoonari ole, en edes puolikas!
Sakke oli värvätty mukaan talkooporukkaan tarkastamaan reittiä ja kirittämään pääjoukkoa. Onneksi ei sentään juosten, vaan Ninerilla se pyyhkäisi pari kierrosta puolimaratonareiden edellä (ja paikoitellen teki kuulemma aika tiukkaa pysyä edellä, sen verran kovaa kärki juoksi!).

Aitoon stadionille (lue: ruohottuneelle urheilukentälle) oli pystytetty komeat teltat kahvio- ja pukeutumistiloiksi. Ilmoittautuminen sujui nopeasti ja tunnelma alkoi kohota. Ennakkoon tapahtumaan oli ilmoittautunut 50 juoksijaa, mutta lähtöviivalla meitä oli lopulta 88!
Paikalla oli runsaasti tuttuja, entisessä kotikylässäni kun oltiin, ja juoksemaan tuli myös tyttöjen molemmat kummitädit Riina ja Marika.

Itse lenkistä mulla ei ole muuta sanottavaa kuin että reitti oli miellyttävä ja ylämäkeä oli tarpeeksi. Heti aamusta tunsin, että vatsa oli jotenkin oudon täysi ja juostessa siitä meinasin vähän kärsiä. Onneks pahemmilta pistoksilta vältyttiin, eikä oksekaan tullut...
Viimeisen kilometrin kohdalla ajattelin, että nyt juostaankin sitten täysillä ja otetaan edellä viilettävä Marika kiinni. Tossu nousikin yllättävän kevyesti ja tuntui suorastaan hurmaavalta juosta. Kunnes viimeisessä pitkässä alamäessä joka lasketetaan stadionille huomasin, että tossujen nauhat on auki. Kele - ei muuta kuin vapisevin sormin niitä sitomaan, ja niin pääsi Marika lopullisesti karkuun.
Hyvällä fiiliksellä kuitenkin vielä urheilukenttää kiertämään ja maaliin ajassa 46 min ja joitain sekunteja päälle.

Kauan ei tarvinnut nurmikolla tasailla pulssia kun puolimaran voittaja Mikko Kuusela tuli jo maaliin. Jätkä oli käyttänyt reitillä aikaa tunnin ja 20 min. Ihan kiitettävän ripeästi toimittu! Paikallista väriä saatiin maaliin kolmantena, kun Aitoon ikinuori maratoonari Timo Heikkilä tuli maaliin. Timon jälkeen paikallisvärit kansoittivatkin palkintopallin, sillä Kaukkalan Kipchoge Aki Niemi oli neljäs ja Haltian Tarzan Jani Körhämö viides.
Naisten puolikkaalla palkintosijat karkasivat kauemmas, mutta hienosti Helkku, Maija ja Karoliina edustivat Aitoon naisia sarjassa!

Tapahtuman parhaus paljastui maalissa siinä vaiheessa, kun saimme tietää, että kuntosarjankin vaivaiseen 10 euron osallistumismaksuun kuului keittolounas puffetista ja vielä pullakahvit päälle. Kyllä olikin kiva nautiskella soppaa ja Pälkäneen perunalimppua ja vaihdella kuulumisia kavereiden kanssa. Jonkinasteista vanhenemisen tuskaa koin siinä vaiheessa, kun tajusin että kaverini Harrin poika Roni (alakouluikäinen) oli kirmannut kirkkaasti paremmalla ajalla maaliin kuin minä...

Suunnistuskaverini Tuomas, joka iltarasteilla pelastaa eksyneitä neitoja pulasta, oli lähtenyt puolikkaalle ja hienostihan sieltä Pälkäneen Pasi Ikonenkin maaliin pääsi vähän reilussa parissa tunnissa. Tuomaksen kanssa hiottiin jo taktiikkaa ens viikonlopun Jukolan viestiin ja neuvoksi Venlojen viestin aloitukseen sain, että alussa pitää mennä täysillä tuntui kuinka pahalta tahansa. Sitä alun pahaa oloa tuli kyllä treenattua jo Aitoo Trailin ensimmäisellä kilometrillä, joka oli pelkkää ylämäkeä.

Summa summarum. Aitoo Trail oli taas hyvä osoitus siitä, että maaseudulla ei tapahdu ikinä mitään ja ettei sinne ainakaan muuttaa kannata.

Kiitos vaan Anssi, Petri, Timppa, Kati, Irma ja kaikki muut talkoolaiset! Toivottavasti jaksatte ens vuonnakin urakoida tämän tapahtuman kasaan!

 Meidän superkiva lauantai huipentui vielä Puutikkalassa vanhempieni mökillä, mistä haimme likat kotiin. Pääsimme ennen kotiin lähtemistä savusaunaan, pulahtamaan Kukkian virkistäviin aaltoihin ja valmiiseen ruokapöytään. Huh, nautinnon maksimointia, sanon minä!

Reitti kulki harjumaastossa. Kukkonen perhedyttää Sakaria.

Maija Tuominen lähdössä toiselle kierrokselle. Vielä hymyilyttää!

Puolimaratonin kakkonen Timo Mäntylä sai maalissa mitskun Irmalta.

Heikkilän Timppa juoksi kotikisassa kolmanneksi.

Körhämön Jani eksyili reitin alussa parin muun juoksijan kanssa,
 mutta löysi sentään maaliin.

Järjestävä taho, eli Hildenin Petri, tenttaa Niemen Akilta,
että mikä meni vikaan, kun ei voittoa tullut...

Hokan Juha pyyhälsi paikalle pyörällä Kuhmalahdelta ja teki kunnon
yhdistelmätreenin juoksemalla puolimaran pyöräilyn päälle.
Sakke ja Marko kävivät potkimassa renkaita ja toteamassa, että tollanen pyörä meiltä vielä puuttuu.

Voittajat: Sini-Mari Lepistö ja Mikko Kuusela.

Kanta-Hämeen ratsastajia edustaneelta Toni Toivaselta oli unohtunut hevonen kotiin.
Matka taittui kyllä ihan hyvin  juostenkin.

Tuomisen Karoliina loppusuoralla. Jaksaa, jaksaa!