Puntari: Ei jotain huonoa...

...ettei jotain hyvääkin.

Olin aika syvässä kuopassa kolme viikkoa sitten, kun oikea jalka Finlandia MTB:n jälkeen tuntui erittäin kipeältä ja lääkäri sanoi, että toipuminen voisi viedä kaksikin kuukautta.

Pakotin aivot sellaiseen asentoon, että pääasia on saada jalka hiihtokauden avaukseksi (ensilumille Ylläkselle marraskuussa) kuntoon. Että nyt on vaan otettava rauhallisesti ja tehtävä sitä mitä pystyy.

Mutta pakkohan se on sanoa, että juoksulenkkien jälkeen kävely tuntui vähän siltä, kuin pyöräilyn oppineelle laitettaisiin apupyörät...

Kävely on kuitenkin lähes ainoa liikuntamuoto, joka ei tunnu tekevän kipeää nivuseen. Näillä mennään.

Aloitin uuden kuntoilutavan viemällä mukuloita kerhoon ja hakemalla heitä sieltä kävellen. Lapset pyöräilevät tai ovat kärryssä. Viime viikolla kävelykilometrejä kertyi lähes 30. Tajusin myös kaivaa varastosta esiin kävelysauvat, jotka ovat siellä olleet pari vuotta käyttämättömänä. Tänään aamulla koin sellaisen ihmeen, että laitoin kellon aikaisin aamulla herättämään ja lähdin sauvalenkille. On muuten yllättävän tehokas kuntoilumuoto eikä varmaan tee yhtään huonoa tulevaa hiihtokautta ajatellen!

Ja sitten...ihan uutena asiana olen alkanut tehdä kuntopiiriä säännöllisesti. Siis vatsaa, selkää, punnerruksia. Päälle venyttelyä pitkän kaavan mukaan.
Tässähän voi olla jonkun uuden alku!

Ja jotta olisi jotain, minkä vuoksi viihtyä sauvakävelylenkeillä, kuntopiirissä, pilateksessa ja hiihtoladuilla, olen myös listannut tavoitteet vuodelle 2012:
- Talven aikana 500 hiihtokilometriä (riippuu kyllä millainen lumitalvi tulee)
- Sappee MTB 40 km alle 2.30
- Tahko MTB 60 km ajan selvä parantaminen (viiden tunnin hujakoille)
- Kukkia Triathlon pitkälle matkalle osallistuminen

Tavoitteet kuulostavat varmasti tosiurheilijoista naurettavilta, mutta tällaiselle tasapaksulle kotiäidille noissakin on tekemistä. Suurin haaste on varmasti tuo Kukkia Triathlon, jonka läpäisemiseksi täytyy ottaa talviharjoitteluun kyllä myös uinti.
Näitä kohti mennään. Haluaisin lisätä tuohon listaan vielä puolimaratonin, mutta taitaa olla parasta, että jätän juoksemisen vähemmälle, sillä kinttuni on tehty ihan johonkin muuhun kuin juoksemiseen.

Vuoden 2012 pyöräilytavoitteet ovat Sappeessa ja Tahkolla...

...suunnistustavoitteet Valio-Jukolassa ja Sydän-Hämeen iltarasteilla...

...ja hiihtotavoitteet kotiladuilla ja Ylläksellä!

Puntari: Halutaan hyvät naapurit

Meidän naapurissa olisi talo myynnissä. Tai no, ei nyt ihan naapurissa. Välissä on pieni pelto ja yksi vanha hieno meijerikiinteistö. Koska asumme täällä haja-asutusalueella, pidän kaikkia puolen kilometrin säteellä asuvia naapureinani.
Kiinteistö on kiva. Vanha kauppa, joka on ollut Puntarin kylän keskus. Vielä pari vuotta sitten kaupan ohi kun kulki, niin katuvalot paloivat. Nyt kunta on ne sammuttanut, kun ei kauppaakaan ole vuosikymmeniin ollut.
Myytävän talon nykyinen ulkoasu ei ehkä vastaa unelmataloa, mutta remonttireiskojen avulla siitä saisi varmasti aivan mielettömän kivan asuinpaikan. Ja tontti on iso. Lisäksi pihasta löytyy pari isoa ulkorakennusta. Joko alkoi kiinnostaa???
Kuhmalahdella on sinulle ja perheellesi paljon tarjottavaa: pieni ja mukava koulu, terveysasema, kirjasto, uusi luontopainotteinen päiväkoti, vuoden lopussa valmistuva uusi liikuntasali ja seurakuntatalo, yhdistystoimintaa vaikka kuinka paljon, ja tietysti kauppaa, pankkia, parturia ja pakollista baariakin täältä löytyy. Ikääntymisen varalle on oma Pentorinteen vanhainkoti.
Puntarissa on kivojen ihmisten lisäksi parisataa mullikkaa, traktoreita, kunnan uimaranta ja rantasauna ja urheilukenttä. Kuhmalahden keskustaan tulee matkaa vain 2,5 km, ja matkan pääsee kävelemään tai pyöräilemään rauhallista hiekkatietä+kävelytietä pitkin. Tietysti nopeat yhteydet tietä 325-pitkin vievät sinut vaikka Tampereelle asti alle tunnissa.
Puntarinraitin kiinteistöä kauppaa Kangasalan seudun Osuuspankki, joten ei muuta kuin talokaupoille, mars mars!

Halkomäki: Kotipalmun katveessa

Meidän pergolaprojekti alkaa pikkuhiljaa saavuttaa päätepistettään. Tanssilavan kokoa lähentelevä rakennelma odottaa enää viimeistä silausta; valokatetta ja kulmatukia. Niin ja tietenkin sitä, että villiviini valtaa alaa ja kiemurtelee viihtyisyyttä luoden ympäri tukipuita ja kaiteita. Tai miksi ei oikea viiniköynnöskin, katsotaan miten tässä nyt innostutaan...ensi kesänä ehtii taas!

Illalla piha näytti vielä tältä, kaksikko koivu&kuusi paikoillaan...

Pergolan valokatteen asennuksen tiellä on ollut yksi suurehko este, nimittäin pihakoivu. Julmetun kokoinen komea koivu kasvoi sen takana rinteen alla ja niin lähellä, että oksat ylttivät katon päälle. Joka syksyinen lehtimassa olisi tehnyt katteesta hetkessä karua katseltavaa, ja muutenkin vanha puu oli sen ikäinen/kokoinen, että se oli parasta kaataa. Siis kaikkien muiden paitsi mun mielestä! Ei olisi mieltä ylentävä juttu ryhtyä raivaamaan sitä kaatuneena jonkun myterin päätteeksi lysyyn taittuneen pergolan tai huvimajan päältä! Kuulemma.

...sitten homma käyntiin, isä tuli raivausavuksi...

...oksat saavat kyytiä...

No, tuumasta toimeen, ammattimies paikalle ja saha soimaan. Puu piti pilkkoa paikallaan, tiputella oksat yksi kerrallaan alas, osa liinalla laskien. Lopuksi katkaista latva ja laskea se alas, sitten kipata runko. Homma ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin Tömsröössä (Mairen versio Strömsöstä), sillä luonnonvoimat puuttuivat peliin. Kohtalainen tuuli säesti karsimisoperaatiota alusta alkaen, mutta oksasavotan ollessa valmis, se yltyikin aivan hurjiksi puuskiksi. Siinä piti Tarzanin tulla alas puusta vermeineen ja todeta, että homma tyssäsi tähän. Että "jatkuu ensi numerossa". Eihän siinä mitään. En olisi halunnutkaan mennä etsimään latvaa naapurin pihasta...

...raivaajatarzan etenee yhä ylöspäin...

...kunnes latva jäljellä ja tuuli yltyy...

Joka kerta kun katson olohuoneen ikkunasta ulos tai hilpaisen pihalle, en voi kuin hymyillä. Ihan naurattaakin toisinaan. Kuinkahan monella pirkanmaalaisella on oma palmu pihassa? Mitähän ohikulkijat oikeasti miettivät kun vilkaisevat meidän pihaan...20 metriä runkoa ja päässä tuuhea tupsu?

Ehkä tästä tulee pihasuunnittelun uusi trendi ja Huvila&Huussi kopioi vinkin seuraavaan jaksoonsa?! 

Tähän se sitten jäi. Aika hieno!!!

On se vaan veikeä. Oma palmu. Sinne tekisi ihan mieli kiivetä!

(Tiedä sitten raaskiiko sitä enää kaataakaan...!?)

Ps. Koska ne syyssateet oikein alkaa???

Puntari: Tahdotko mut tosiaan...

...suhteeseen vakavaan?

Meille kysymys oli ajankohtainen tasan 8 vuotta sitten.

Näiden vuosien aikana olemme ehtineet muun muassa...



asua vuoden "ulkomailla" Kuusamossa...









...remontoida yhden vanhan maalaistalon....

...synnyttää maailmaan Maire Esterin...

...ja puolitoista vuotta myöhemmin Saima Orvokin...



...tehdä monta ihanaa matkaa niin etelään kuin pohjoiseenkin...



 ...ja harrastaa kivoja lajeja hienoissa paikoissa yhdessä ja erikseen.


Joten kyllä kannatti tahtoa!



Puntari: Kotiseutuylpeyttä

Viikonlopun jälkeen täällä voi taas rinta kaarella kehua asuvansa maailman parhaassa paikassa!
Perjantaina pääsin vihdoinkin Vehkajärven näytelmäpiirin esitykseen. Veikko Huovisen pohjalta dramatisoitu Ihmisten puheet ei ollut näytelmänä (juoneltaan) mitenkään erikoinen, mutta hieno näyttelijäporukka teki siitä katselemisen arvoisen!
Etenkin jännitin ystävieni Liisan ja Tanjan puolesta, he kun olivat näytelmäpiirissä noviiseja (Liisa on ihan joskus ajat sitten ollut, mutta ei nyt pitkään aikaan). Molemmat selviytyivät omista rooleistaan loistavasti.
Tanjan roolihahmon punainen mekko toi mieleen jotain takaumia 90-luvulta, ettei vaan olisi Tanja Vienonen pitänyt tuota päällään Miss Suomi -kisoissa?!?

Sunnuntaina kotiseudun tapahtumat sitten jatkuivat meidän omalla kylällä. Puntarin Lenkki on Kuhmalahden Kisan järjestämä kuntoilutapahtuma, joka tänä vuonna järjestettiin ekaa kertaa. Osallistujia oli heti 75! Siis todella paljon siihen nähden, kuinka pieni paikka tämä Kuhmalahti on.

Sää suosi, livemusa toi meininkiä ja makkara maistui. Meillä oli lenkkiseurana Saiman kummit lapsineen ja illalla vielä saunottiin ja syötiin ja lapset tietysti ottivat ilon irti leikkiseurasta. Olipas mukavaa!



Tänään alkoi uusi viikko ja Mairella sen myötä kunnan virikekerho, jota on 2 krt viikossa. Lisäksi on 2 krt viikossa seurakunnan kerho ja kerran viikossa liikuntaleikkikoulu, joten tekeminen ei lopu.

Kun katselee kouluikäisten lastenkin harrastusmahdollisuuksia täällä, niin tekemistä löytyy lähes viikon jokaiselle päivälle. On palokuntaa, 4H-kerhoa, askartelukerhoa, näytelmäkerho, palloilua ja sählyä, taekwondoa, kuoro jne jne.

Maaseudulla ei ole harrastuksia, vai miten sitä joskus olen kuullut puhuttavankaan???

Halkomäki : Syksyn hittijuttu

 Tähän aikaan vuodesta puskee helposti päälle sellainen tekemisähky. Metsät ja puutarhat ovat pullollaan kaikkea ihanaa, joka sitten pitäisi saada talven varalle talteen. Mustikat, vadelmat, viinimarjat, karviaiset, kanttarellit, rouskut, luumut, omenat, kirsikat, suppilovahverot, mustat torvisienet, perunat, porkkanat, kurpitsat, kurkut, tomaatit, sipulit ja mitä kaikkea näitä nyt onkaan. Hommaa piisaa. Tekee mieli leikkiä tosimarttaa 24/7: säilöä, keittää, hillota, pakastaa, kuivata, korjata, tölkittää ja sitä rataa. Järkeä saa peräänkuulutella ihan urakalla. Keittiöstä on tuona aikana turha etsiä kiiltävää pintaa, kun kaikki paikat ovat jossain hillosokerin ja etikan sekaisessa möhnässä. Lattiakin on kuin kärpäspaperilla kävelisi.

Muutamana vuonna homma on lähtenyt aivan käsistä. Vuoden päästä olen katsellut vieläkin täynnä pursuavaa pakastinta ja notkuvia kellarin hyllyjä hämmästynein ilmein: Mitä, eikö kukaan syönytkään näitä????????  Työtä turhaan, aivan turhaan... Kompostihan kyllä kiittää kun saa kaiken pilalle menneen uumeniinsa, mutta tuntuu kamalalta heittää pois jotain, minkä on vaivalla valmistanut. Nyt olen onneksi osannut järkevöittää toimintani kulutusta vastaavaksi ja todennut realiteetit:

- On turha kerätä kymmeniä litroja sieniä kuivumaan, kun minä olen ainoa tässä taloudessa joka niitä syö...
- Mansikka- ja vadelmahilloa riittää purkki vuodessa
- Puolukkahilloa menee myös purkki tai kaksi vuodessa, puolukoita pakastan muutaman pussin vispipuuroa varten
- Mansikoita riittää pakastimessa pari rasiaa, kun talossa on yksi allerginen
- kurkku- tai sienisäilykkeitä on turha tehdä, niitä kuluu niin vähän
- vadelmia ja mustikoita pakastan niin paljon kuin mahdollista, niillä on menekkiä niin leivonnassa kuin pirtelöissä
- raparperi- ja omenalohkoja pakastan muutamaan piirakkaan
- omenahilloa riittää kymmenen purkkia, sillä on hilloista meillä suurin menekki
- mehuja keitä pakastimeen muutaman maijallisen, kulutus on vähentynyt viime vuosina


Näiden lisäksi teen jonkun verran erilaisia hilloja joulua ajatellen ystäville ja sukulaisille annettavaksi. Hillopurkki on myös mukava tuliainen! Omena-kanelihillo, banaani-raparperihillo, kurpitsamarmeladi sekä suppilovahverohilloke ovat takuuvarmasti tykättyjä. Tai ainakaan kukaan ei ole kehdannut valittaa... Joka vuosi teen jotain näistä, mutta en ollenkaan kaikkia. Monet ystävistäni säästävät lasipurkit ja palauttavat ne uuden täytteen toivossa näin syksyaikaan. Hyvä systeemi! Kavereiden kesken on myös kiva vaihdella säilöttyjä juttuja, ettei kaikkien tarvitse tehdä kaikkea!
Kuivattuja sieniä, lähinnä suppiksia, tatteja ja kanttarelleja annan sellaisille ystäville, joiden tiedän niitä käyttävän. Puutarhan ylimääräistä satoa jaan kaikille halukkaille, nytkin luumupuut notkuvat hedelmiä ja innokkaita kerääjiä on piisannut meidän pihassa! Omenoitakin voisi tulla hakemaan, jos niitä olisi jaettavaksi asti. Tänä vuonna vaan tuo muumiotauti ja sika-ahneet matoset ovat vieneet ainoan satoa kantavan puun omenat kompostikamaksi. Syöntiin on omiksi tarpeiksi riittänyt jonkun verran. Talviomenapuihin ei juuri omenoita tulekaan. Harmi, sillä ovat parhaita hillo-omenia!

Laitan tähän tyrkylle syksyn ehdottoman hittireseptin. Se on aivansairaanhyvää ja kaiken lisäksi ihan helppoa tehdä. Jos et muuta tänä syksynä intoudu säilömään, niin kokeile tätä. Et varmasti pety!

Omena-kanelihillo

• kuori ja palastele omenat 5 litran kattilaan ja keitä soseeksi vähässä vedessä
• keitä ihan pehmeiksi ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi
• mausta kanelilla (5 litran kattilalliseen n. 1 rkl)
• punnitse sose ja lisää puolet painosta hillosokeria (voit laittaa sekaan myös vaniljasokeria jos tykkäät mausta!)

• Keitä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Saa hautua kauemminkin, maku vaan paranee
• purkita esim. kannua apuna käyttäen lasipurkkeihin tai pakastusrasioihin. Voit lisätä sekaan halutessasi vielä  kanelitankoja  koristeeksi.

Sitten vielä pari hyväksi havaittua ohjetta. 

Näitä kannattaa myös kokeilla!

Suppilovahverohilloke

4-5dl suppilovahveroita

liemi:

1 ½ vettä

2 laakerinlehti

5 kokonaista neilikkaa

6 maustepippuri

1 172 balsamiviinietikka

1 ½ hillosokeria

• keitä lientä 10-15 min., lisää sienet ja keitä 5-10 minuuttia 

•  lisää hillosokeri, keitä 5 min ja purkita

• maistuu liharuokien lisukkeena ja joulukinkun keralla!

Kurpitsamarmeladi

5 dl kurpitsasosetta

1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä

2 appelsiinia

1 sitruuna

330g hillo-marmeladisokeria

• halkaise kurpitsa ja ota siemenet pois ja paloittele malto kattilaan
• keitä pienessä vesimäärässä pehmeäksi soseeksi
• pese appelsiinit ja sitruuna hyvin ja rasta kuoret. Kuori ja paloittele hedelmät ja ja lohko ne paloiksi
• mittaa kurpitsasose, hedelmälohkot sekä kuoriraaste ja inkivääriraaste kattilaan ja keitä n. 15 min.
• Soseuta ainekset ja kaada takaisin kattilaan
• lisää sokeri ja keitä kymmenisen minuuttia
• anna jäähtyä ja tölkitä

Hillottu punasipuli

500-600 g punasipulia

1 dl vettä

1 dl etikkaa

1 dl sokeria

• kuori ja viipaloi sipuli ohuiksi renkaiksi
• mittaa kattilaan vesi, etikka ja sokeri, anna kiehahtaa
• lisää viipaloidut sipulia ja keitä n. 10 min. Kunnes sipulit ovat pehmentyneet
• jäähdytä seos kattilassa liemineen ja purkita haaleana

Puntari: Valmennushommia

Sakke on sopinut maastopyöräilykaverinsa (jolla on saman ikäiset tytöt kuin meillä) kanssa, että pari vuotta he vielä ajelevat kilpaa verenmaku suussa ja sitten ryhtyvät valmentamaan jälkikasvua ja kasvattamaan mahaa.

Tänään juolahti mieleeni, että voisihan sen valmennustouhun aloittaa jo nyt, luoda ikään kuin pohjakuntoa tytöille, että isukit pääsevät sitten heti vetämään tositreenejä.
Oikeasti halusin päästä itse kävelylenkille ja ehdotin tytöille, että he lähtevät pyöräilemään kanssani läheiseen Riihiniemeen. JOOOOOO!!! Se oli molempien lasten mielestä hauska seikkailu.
Lenkkareita jalkaani vetäessä en tiennyt, minkä virheen tein.

Lähtö sujuikin hyvin. Hiekkatietä poljettiin leppoisasti, tai siis Maire polki, Saima potkutteli ja minä kävelin. Pieni lepotaukokin pidettiin pellon kupeessa.
Lapsemme ovat kuitenkin hyvin erilaisia luonteeltaan. Nuorempi, 2,5 vuotias, jaksaa ja haluaa liikkua vaikka maailman toiselle laidalle eikä hätkähdä pieniä eikä oikeastaan isompiakaan muksahduksia. Jos pyörä ja tyttö kaatuvat, pyörä nostetaan pystyyn, tarkistetaan vauriot ja matka jatkuu.
Vanhempi, 4 vuotias, sen sijaan on usein niiiin väsynyt ja jos jokin asia menee vähänkin pieleen, motivaatio ja matkanteko tyssää siihen.
Tällä meidän mukavalla seikkailuretkellä sukset meni ristiin sen takia, että reittivalinta ei miellyttänyt esikoista (tietysti 4 vuotiaan pitäisi jo saada päättää mitä tehdään ja mihin mennään...)
Niinpä meidän lenkki tyssäsi ennen kuin se oikeastaan alkoikaan. Saima olisi kyllä jatkanut matkaa hilpeissä tunnelmissa, mutta koska Maire ulisi kuin ruosteinen kenttäsirkkeli, käännyimme takaisin.

Aikani kotimatkalla volinaa ja ulinaa kuunneltuani päässäni naksahti. Mulla on aika pitkä pinna, enkä kovinkaan usein huuda lapsilleni tai miehelleni (miehelle en ole huutanut varmaan koskaan). No, huutamiseksi ei mennyt nytkään, mutta erityisen ylpeäkään en avautumisestani ole.

"Jos sä et tästä jaksa polkea tuonne postilaatikolle asti, niin äiti heittää sun pyörän tuonne ojaan ja sinne se jää. Ja uutta pyörää ei sitten tule tilalle!"

Ihme tapahtui ja lapsi polki 200m matkan postilaatikolle ja käveli siitä kotipihaan. Pyysi omenaa puutarhasta ja söi tyytyväisenä kotiportailla.
Mulla oli pulssi jotain 190 ja päästä nousi höyry, joten ehkä tämä tyngäksi jäänyt "lenkki" kuitenkin kasvatti kuntoa.