Halkomäki : Jumalaista raparperihilloa ja kutisevia paukamia pakaroissa

(Otsikon ei ole tarkoitus johtaa harhaan, pakaroissa ei ollut hilloa, vain paukamia...)

Raparperiahan pukkaa nyt joka tuutista, ja joka tuuttiin sitä pitäisi laittaakin, mikäli aikoo koko sadon hyödyntää. Melko pian iskee kuitenkin yliannostuksen vaara. Pidä välikautta raparperin mussutuksesta ja säilö osa sadosta talteen, sillä nyt on aika tehdä ihan parasta kääretorttu- ja täytekakkutäytehilloa, lettuhilloa ja "ihan minkä vaan kanssa poskettoman hyvää" -herkkua. Nimittäin raparperi-banaanihilloa. Tai toisin päin. Mukavinta tässä on se, että hilloa voi tehdä pienehköjäkin satseja kerralla, ilman jokasyksyistä nyt hillotaan kolme viikkoa putkeen -meininkiä. Tätä ei siis tarvitse tehdä rysäyksellä 258:aa purkkia kummeille, naapureille ja vakituisille koiranulkoiluttajille jaettavaksi. Tosin he kyllä tätä pyytävät, mikäli kerran saavat maistaa... Ja tässä tulee ohje:

Banaani-raparperihillo

2 kg raparperia

1 kg sokeria

5-6 banaania

- laita sokeri ja raparperipalat kattilaan kerroksittain ja anna mehustua vuorokausi

- keitä 20 minuuttia

- lisää kuumaan hillokkeeseen 5-6 haarukalla survottua  banaania

- jäähdytä ja tölkitä / pakasta

Meikäläisen raparperijuurakossa oli ollut sen päiväiset myyräpirstingit viime talvena, että koko puska heitti henkensä kerrasta. Muutama muhkea keko sen entisillä asuinsijoilla paljasti tihutöiden tekijät. Täytyypi syksyllä istutella uusi puska, siihen asti käyn naapurissa varkaissa.

Juhannuspionin muhkeat nuput omenapuun alla. Himmeän vihreä lehtien väri on ihana!

Eilinen oli oikein antoisa puutarhapäivä, oikeastaan ensimmäinen sellainen koko kevään/alkukesän aikana. Tein kaikki kuukauden myöhässä olleet kylvö- ja istutushommat, suu messingillä kitkin koiranputket ja keltanot, siistin ja istutin sitä sun tätä, lannoitin ja lopulta viideltä iltapäivällä luovutin. Oli pakko. Harmaan hyttyspilven keskeltä ei nähnyt yhtään mitään, ja kädet sekä niska olivat kauheilla paukamilla. Sisällä huomasin, että myös pakaroiden alareunoihin oli ilmestynyt jotain kutisevaa "pikaselluliittia"...tietenkin, kun tuolla perssii pystyssä pyörii, niin mikä onkaan herkullisempi paikka hyttyselle iskeä piikkinsä kuin pingottunut ulkoiluhousun kangas pyöreän pakarakummun ympärillä. NAM! Noo, ilta meni siinä sitten takalistoa raapiessa... Kaija Koon Kuka keksi rakkauden on mun mielestä vielä pieni mysteeri siihen verrattuna, että kuka keksi noi hyttyset...kai linnuille olis kärpäsissäkin ihan tarpeeksi muonaa?  Voiskohan Radio Suomen Luontoilta vastata tähän?

Niin muuten. Jokakeväistä ja ihan turhaa roskaa ovat nuo kukkien ja taimien muoviruukut, niitä kertyy ihan tolkuttomasti. Ja vaikka kuinka yrittää kierrättää niin kaikkia ei saa millään menemään. Ruusutarhojen kesäbegoniaa sai nyt tuollaisissa harsopoteissa, mikä oli iloinen yllätys, näitä lisää!

Puntari: A niin kuin aloittaja

Eilen iltarastien jälkeen pidettiin Kuhmalahden Kisan virallinen Jukola-palaveri. Eli siis seisoskelimme hikisinä hyttysparvessa Laipan erämaassa ja mietimme, kuka ottaa Venlojen viestissä minkäkin osuuden.
Tilanne on kiperä, sillä avausosuuden aina upeasti hoitanut Pia on polvivaivainen, eikä usko, että pystyy aloittamaan. Sissimeiningillä Pia aikoo kuitenkin jonkun osuuksista hoitaa (mikä on hyvä juttu, koska kävelyvauhdillakin selättää meidät muut joukkueen jäsenet 6-0).
Eilen hiottiin sellaista strategiaa, että minä ottaisin avausosuuden, Pia kakkosen, Hanna kolmosen ja Pauliina olisi ankkuri, joka pelastaisi sitten joukkueen sijoituksen.
Nyt jännittää! Sillä viime vuonna katselin ihaillen ja kauhuissani, kun yli 1000 akkaa ryntäsi Kytäjän metsiin rasteja etsimään. Miten sellaisessa rynnäkössä pitää oman pään kasassa??? Se jää nähtäväksi!

Viime vuonna olin Jukolassa ekaa kertaa. Joukkuekaverini Pirkko, Pia ja Pauliina olivat jo vanhoja konkareita. Tosi kiva reissu (ja arvatkaa kuka oli just silloin pissalla, kun olis pitänyt olla vaihdossa lähdössä omalle osuudelle?!)

Olen tutustunut parikymppisen Akin blogiin. Aki treenaa sattumalta ihan samoihin tapahtumiin kuin minäkin, eli siis Jukolan viestiin ja Tahko MTB:hen. Aki on kovakuntoinen ja suunnittelee vielä Vaarojen maratonille osallistumistakin. Täytyy mennä kannustamaan miestä, kun hän lähtee ankkuroimaan omaa Jukola-joukkuettaan siinä vaiheessa, kun itse olen jo vaihtanut vapaalle (viime vuonna minä ja Pia otettiin lämmikkeeksi vähän Jägeriä, niin heti oli miehiä siinä kyselemässä, onko tytöillä baari auki...).
Siis ihan puhtaasti urheilun vuoksihan näissä tapahtumissa käydään!!!

Tänään kävimme Kangasalla polkaisemassa paikallisen urheiluseuran järjestämän kevätpyöräilyn. Nautittiin 30 kilometrin verran Kangasalan harjujen maastopoluista. Oli tosi kivaa ja tapahtuma hyvin järjestetty!

Tunnelma Kangasalan torilla oli tänään kuin Tour de Francessa!

PS. Sori, kun on tullut niin monta liikunta-aiheista päivistystä. Mutta sille on syynsä: olen ehtinyt nyt lähinnä käymään töissä (vaitiolovelvollisuuden vuoksi en voi kirjoittaa siitä) ja liikkunut. Eli koti on ollut lähinnä nukkumispaikka, ja sen kyllä huomaa. Ei mitään sisustusjuttuja ainakaan luvassa vähään aikaan...

Halkomäki : Rakkauden laivan käytävillä...

Djurgården runt -vesibussikierros alkoi näissä maisemissa.

...hyteistä kuuluu KYLLÄ!

Näin se Kalevi Härvä joskus laulaa lurautteli Kummelissa. Jostain ihmeen syystä tämä romanttispläjäyksinen biisi putkahtaa joka kerta mieleeni, kun astun sisään ruotsinlaivojen tunnelmaan. Jos joku muuten on rankkaa puuhaa niin tuo risteileminen! Nyt sitä on tullut harrastettua viikon sisään kaksi kertaa, ja voisinpa todeta että kiintiö on vähäksi aikaa täynnä. Näillä reissuilla ei ole ollut ripaustakaan rakkauden laivojen tunnelmaa, ainakaan meikäläisen osalta. Tappioksi täytyy katkerana todeta, että oli ENSIMMÄISET risteilyt ikänä kun kukaan ei tullut iskumielessä ottamaan kontaktia. Ei edes yli-ikäiset. Edes kännissä. Onneksi ostin uutta silmänympärysvoidetta..........

Östermalmin ranskalaisia vaikutteita. Missä Carl Philip?

Oman haasteensa risteilyille tuovat mukana keikkuvat n. 23 kpl yläasteikäistä himpulaa. Moni kyselee kauhuissaan, kuinka moisten kanssa uskaltaa edes lähteä keinumaan itämeren aalloille, verovapaan alkoholin ja kaikenmaailman raiskareiden/namusetien sekaan. Aika helposti, loppujen lopuksi. Kun pohjatyö on tehty hyvin, niin mukaan valikoituu aivan luonnostaan se osa porukasta, jolta voi odottaa kohtuullisia käytöstapoja ja kurinalaisuutta. Loppuosa on tiukkaa valvontaa, armotonta kuria,hurjia uhkauksia ja laskelmoitua lahjontaa. Ja anopin alkometri.Tälläkään reissulla oppilaiden kanssa ei ollut mitään ongelmia, kaikki meni loistavasti. Ainoaksi ongelmaksi osoittautuivat kaksi laivan järjestyksenvalvojaa. He kuuluivat siihen kerrostalon kokoisten miesten ryhmään, jotka eivät ole päässeet poliisikouluun enkä yhtään ihmettele miksi ja ovat sitten hakeutuneet pätemään muihin tehtäviin. Valtava hauis mutta ilmeisen surkastuneet isot aivot; järki ja tunteet eivät kuuluneet samaan pakettiin. Helsingin terminaalissa 14 meidän ryhmäläistä ohjattiin laukkujen tarkastukseen. Menimme kollegani Maijan kanssa valvomaan tarkastusta. Meitä edeltävältä ryhmältä oli takavarikoitu ostoskärryllinen olutta ja lonkeroa. Meidän oppilailta takavarikoitiin yksi korkkaamaton Fanta pullo. Kun viimeinenkin oppilas oli selvittänyt tarkastuksen, sain suuremman näistä järkäleistä kohtuu kovaäänisesti isoilla kirjaimilla puhuen eteeni mouhoamaan seuraavia kommentteja:

-KATO TOTA KALJAN MÄÄRÄÄ TOSSA KÄRRYISSÄ, NOI ON KAIKKI TEILTÄ...
(tässä vaiheessa luulin että kommentti oli vitsi, ja huikkasin Maijalle, että oliko noi kaikki sun laukussasi...)
-KATO MIHIN PAPERIIN OOT NIMES LAITTANUT, LUE SE PAPERI MITÄ SIINÄ SANOTAAN...
(Maijakin purjehti paikalle ja totesimme ettei se ehkä ollut vitsi....)
-NOI JÄTKÄT LENTÄÄ ULOS MAARIANHAMINASSA KUN NE RUPEE TUOLLA LAIVASSA RÄYHÄÄN...
-JOS SÄ OOT VALVOJA NIIN TEE TYÖS, HOIDA HOMMAS...
- KATO TOTA MÄÄRÄÄ, NOI ON KAIKKI TEILTÄ...
-TEISTÄ ON TEHTY ENNAKKOILMOITUS LAIVAAN, TE TULETTE OLEMAAN ERIKOISTARKKAILUN ALLA...
.............. JNE........................

Täysin tyrmistyneinä saamastamme kohtelusta tuijotimme näitä mustanpuhuvia jättiläisiä, joiden ego suorastan pursusi paidannappien välistä. Yritimme turhaan selittää, etteivät ne juomat olleet meidän ryhmäläisiltä, vaan edelliseltä ryhmältä, jonka perässä me tulimme.
-JOKA IKINEN TÖLKKI ON TEILTÄ -kuultiin kuitenkin aina vastaukseksi.
Selitimme myös, että seurasimme jokaisen oppilaan kassin tarkastuksen, eikä yhdeltäkään löytynyt alkoholijuomia. Ihan turhaan, meni kuin kuuroille korville. Meidät haukuttiin valvojina aivan pystyyn. Meidät, joiden meriittilistalle voi laskea seuraavaa:

 - Tukholman risteilyjä on tehty joka vuosi kahdeksan vuoden ajan
- meillä ei ole KOSKAAN ollut mitään ongelmia laivalla nuorten kanssa
- oppilaiden hyvä käytös on saanut joka kerta kiitosta sekä laivan henkilökunnalta (ravintola/järjestyksenvalvonta) että järjestävältä matkatoimistolta
- valvojien intensiivinen ja tehokas työ on saanut kiitosta turvallisuuspäälliköltä, olemme olleet niitä harvoja jotka oikeasti hoitavat hommansa, eli valvovat. Myös yöllä.
-  meidän hyttikäytävillä ei ole ilmennyt meteliongelmaa, luvattomia soittimia tms.
- laivan järjestyssääntöjä on noudatettu ilman erillisiä kehotuksia

Diplomaattialuetta.

Niin että kyllä otti pattiin moinen kohtelu! PERKELE!!!!!!!! Sanattoman raivoissamme suuntasimme laivaan, ja totesimme ettei tämä jää tähän. Seuraavana päivänä tavoitimme kyseiset järjestyksenvalvojat tax freestä. Maija edellä ja minä perässä marssimme antamaan hiukan palautetta. Kerroimme, että jäi VÄHÄN kaivertamaan hampaankoloon eilinen juttutuokio. Toinen miehistä ei noteerannut meitä lainkaan, toinen, hiukan pienempi niistä kuunteli kyllä, mutta kuittasi heti, että kyllä sieltä teidänkin kasseista niitä tölkkejä löytyi, vaikkei sitten koko kärryllistä. VAAN KUN EI LÖYTYNYT. Ja oli kuulemma ollut kova meteli kasikannella yöllä. Ai jaa, voi harmi, me nukuttiin kyllä vitoskannella. Ja meillä oli täysin hiljaista alkaen klo 22.00. Tilitimme myös aikaisemmat kahdeksan vuoden risteilymeriitit pöytään, jotta meikäläisten syyttömyys varmasti tulisi selväksi. Herra järjestyksenvalvoja tyytyi vaan toteamaan: No, kyllä te varmaan sitten nytkin saatte hyvää palautetta tältä reissulta. Hah. Eipä paljoa hyvä palaute enää kiinnostanut. Se oli muutenkin meidän viimeinen reissu Silja Linella. Ei anteeksipyyntöä, ei mitään. Ei voinut edes myöntää olleensa väärässä. Ja toinen miehistä heittäytyi ihan mykäksi. ISOT miehet, eikä tuon enempää sivistystä saati käytöstapoja pääkopassa. Niin, tai jotain asiakaspalvelutaitoja. Mua ihan hävetti niiden puolesta. Mitä niiden äiditkin ois sanoneet...? Me yritimme tiettyyn rajaan asti ymmärtää heidänkin työnsä kurjia puolia ja  niiden huonosti käyttäytyvien koululaisryhmien vaikutusta yleiseen asennoitumiseen, mutta rajansa on kaikella. Ja anteeksipyynnöllä olisi korjattu aika paljon tapahtunutta. Mutta kun ei.  Rinta rottingilla luotsasimme meidän hyväkäytöksiset nuoremme aurinkoiseen Tukholmaan ja sieltä takaisin kotisatamaan.

Kyllä nuorten kanssa aina pärjää. Ainakin täällä maalla. Reissu oli onnistunut, univelat on nyt nukuttu pois ja pulssikin tasaantunut. Tätä kirjoittaessani televisiossa soi Silja Linen iki-ihana tunnusmusiikki. Ei kiehdo. Ei vielä pitkään aikaan.

Djurgårdenin upeita puistoalueita.

Ja sitten toinen asia joka sapetti suuresti, oli se, että kauhean mouhoamisen ja kaljojen takavarikoinnin jälkeen itse laivalla myytiin discossa alkoholijuomia ihan kenelle tahansa, joka nyt jotenkin näytti yli 10-vuotiaalta. Keneltäkään ei kysytty papereita. Katselimme vierestä kun sellaiset 15 -vuotiaat tissiposket hakivat suut messingillä drinksua toisen perään.  
Niin no, tietysti jokainen takavarikoitu olut tietää kilahdusta laivayhtiön kassaan sitten illemmalla...

Keskustassa jätskitaukopaikan maisemaa.

Puntari: Kisapäivitys

Tunnelma kisan jälkeen: helpottunut, väsynyt, pettynyt, iloinen, nälkäinen ja kurainen.

Pikainen kisapäivitys tältä päivältä:
Aamulla tuli vettä kuin Esterin peestä ja näytti aika pahalta. Vartti ennen starttipyssyn pamahdusta taivas selkeni. Aurinkokin tuli esiin.

Reitti oli märkä, liukas ja haastava. Puolimatkassa, 20 km kohdalla ajattelin, että keskeytän Haltian huollolle. En keskeyttänyt. Sitten alkoi kulkea vähän paremmin. Jaksoin ylämäetkin ihan kivasti. (Yhdessä ylämäessä kun en vaan jaksanut, siinä 20 km kohdalla, tuli takaa mies joka sanoi: kannattais vaihtaa vähän pienempää pykälää. Jeps.)

Maaliin tulin ajassa 2.44. Tavoite, jonka olin asettanut, ei täyttynyt. Olo oli huomattavasti huonompi kuin viime vuonna, kun poljettiin 54 km ja hellettä oli sentään yli 30 astetta. Keskisyke viime vuonna 150 ja tänä vuonna 159. Kilometrivauhti sama. En jaksa uskoa, että kunto olisi oleellisesti huonompi, mutta tällä kertaa näin. Tavoite oli siis ajallisesti 2.30 alittaminen.

Hyvääkin tähän päivään mahtui. Kisa oli taas hyvin järjestetty. Porukka oli kannustavaa. Jaksoin ja osasin polkea polkuosuuksilla huomattavasti viime vuotta paremmin. Viimeinen nousu, pohjalta Sappeenvuoren huipulle laskettelurinnettä pitkin, sujui myös viime vuotta paremmin vaikka talutteluksi menikin. Saatiin kiva taivaansininen Sappee MTB -paita. Mies suoritti huikean urakan ja polki maaliin 80 km reitiltä huomattavan hyvässä hapessa.
Saldo siis kuitenkin plussan puolella.

Seuraavan kerran kisaillaan Tahkolla 2.7. Sinne selkeästi retkeilymeiningillä ja nauttimaan reitistä koko rahan edestä.


Ps. Ei ollut Peltsi radalla. Ehkä sen vaimo oli lukenut edellisen päivityksen ja todennut, että on turvallisempaa pitää ukko kotona kuin päästää maastoon tuollaisten hullujen naisten kanssa...: )

Mies kurvailee riemullisin mielin maalisuoralle 80 km polkemisen jälkeen. Hyvä!!!

Puntari: Tuomiopäivä?

Maalisuoralla jo hymyilytti viime kesän Sappee MTB:ssä.

Huomenna se sitten koittaa, kauan kaivattu Sappee MTB, eli maastopyöräilykauden virallinen avaus! Nyt pitäisi tietysti olla aivan intoa piukassa, mutta...
Eilen aamulla heräsin älyttömän huonoon oloon ja oksensin (kyseessä EI ole se aamupahoinvointi) ja aamupäivällä pukkasi sellaisen migreenin, että jouduin tyhjentämään koko särky+migreenilääkevarastoni. Iltapäivä ja ilta menikin sitten vähän huterissa tunnelmissa (=huumattuna). Eikä puhettakaan mistään tankkauksesta, saati sitten normaalista syömisestä koko päivänä.

Tänään on jo ruoka maistunut, mutta olo ollut edelleen vähän hontelo. En tiedä, mitä tää oikein on!?
Mutta ottaa päähän, kun periaatteessa mulla oli vielä viikko sitten sellainen olo, että olisin ihan OK kunnossa ja harjoittelu on sujunut hyvin. Nyt on sellainen epävarmuus pinnassa, että lähden tavoittelemaan ylipäänsä maaliin pääsemistä huomenna. Ei siis mitään reittiennätyksiä todellakaan.



Kaikkeni annoin kesällä 2010  ja 4. sija tuli!
Suomalainen nainen kauneimmillaan...



Viime vuonna Sappeessa oli siksikin ihanaa (sen lisäksi että oli hellesää, terveys kohdillaan jne), että paikalla oli suosikkijuontajani, myös maastopyöräilyä harrastava, Peltsi. Olispa tänäkin vuonna (ja jättäispä se vaimon kotiin ;)!!!



Ja viime vuonna paikalla oli myös naisten sarjan voittoon ajanut Katariina Laakkonen (os. Ebeling) joka oli mun ehdoton idoli aikoinaan, siis 90-luvulla, kun telkusta tuli Gladiaattorit ja se seukkas Rennyn kaa. Pientä julkkismeininkiä hei!

Ihaninta olisi kuitenkin se, että heräisin aamulla pirteänä, voimakkaana ja hyvinvoivana, eikä sataisi kovinkaan paljon!!!

Puntari: Kirppislöytöjä

Tänään on ollut hyvä päivä!

Polo Variant vm. -99 pääsi katsastuksesta läpi ja huomautettavaa

oli vain takarekkarikilven toisessa valossa ja etuvalon suuntauksessa.

Sain mukavia uutisia yhdeltä sukulaiselta.

Lapset ovat yökylässä mummulassa ja mies töissä = olen yksin illan kotona = sauna lämpiämässä.

Pääsin käymään kirppiksellä.

Pirkan kirpputorikeskuksesta lähdin etsimään sadetakkia Mairelle, mutta ei sitä tietenkään löytynyt. Sen sijaan löytyi kaikkea muuta kivaa. Lukijamme Heini toivoi aikoja sitten, että esiteltäisiin lisää kirppislöytöjä, joten tässä niitä tulee:

- Koululle 3 lautapeliä ja 1 muistipeli yhteishintaan 13 euroa (peleissä kaikki osat tallella, käsittämätöntä!).

- Kaksi Marimekon tasaraitapaitaa tytöille yhteishintaan 10 euroa. Yksi Marimekon tasaraitabody tänä vuonna syntyvälle sukulaisvauvalle (jonka sukupuolta ei vielä tiedetä, eli jos tulee poika se joutuu pukeutumaan violettiin).

- Kaksi mielettömän ihanaa vanhaa tarinakirjaa "Onnen päiviä" ja "Onnen päiviä II" vm. -62.
Hurmaavat kannet ja tarinat. Takakannessa sanotaan: Jokaiseen kertomukseen sisältyy opetus, joka tahtoo auttaa lapsen luonnetta kehittymään puhtaaksi ja voimakkaaksi. Kuuliaisuus vanhempia ja opettajia kohtaan, Jumalan kunnioittaminen, rakkaus luontoa ja eläimiä kohtaan, epäitsekkyys ja anteliaisuus, rehellisyys, ystävällisyys, avuliaisuus ja kestävyys - siinä luonteenpiirteitä, joiden kehittämisessä tämäkin uusi kirja, ONNEN PÄIVIÄ, tahtoo pikku ystäviään auttaa ja opastaa.

- Mairelle ostin synttärilahjaksi Sinikka ja Tiina Nopolan kirjan+äänikirjan (uudet) 3 eurolla.

- Itselleni löysin harmaavalkoisen tunikan/paitiksen/mikä lie 5 euroa ja tumman violetin satiinisen juhlamekon (joka vaatinee pientä tuunausta) 7 eurolla.



Nyt Kuhmalahdella sataa, eli jätän tälle illalle suunnitellun pyörälenkin väliin ja siirryn laiskottelemaan ja saunomaan ja nauttimaan siitä, että talo on hiljainen. Vaikka lapsia on kyllä nyt jo ihan vähän ikävä!

Ja miestä myös.

Halkomäki : Sillisalaattiviikon ponikauppoja ym.

Eipä ole käynyt elämä tylsäksi tälläkään viikolla! Kuvittelin elon tästä jotenkin tasoittuvan kun häät ovat ohi, mutta mitä vielä...seitsemään päivään on mahtunut ihan kaikkea mahdollista. Osa olisi saanut ehkä jäädä mahtumattakin! 
Tässä tiivistetty viikkokatsaus kuvien kera:

Maanantai meni melkoisen juhlaväsymyksen kourissa. Kävin päivällä töissä "lepäämässä" vain todetakseni, että ysien maantiedon kokeet ovatkin vasta viikon päästä. Tuli aika lahopää olo. Muistin sentään käydä syömässä ja mennä lopuille tunneille, ja onneksi ohjelma oli suht kevyt.
Olin suunnitellut illalla pientä hölkkälenkkiä, mutta melkoisen nopeasti vajosin kotona jonkinasteiseen koomatilaan, makasin sohvalla ja söin varmaan puoli kiloa häistä ylijääneitä Geishakarkkeja. Finneistä viis kun juhlat on juhlittu! Torkahdin toviksi ja söin vielä vähän lisää karkkeja. Jossain vaiheessa kömmin petiin onnellisena siitä, että edessä olisi vapaapäivä koulusta. Lepoa!

Tiistaina nukuin puoli kymmeneen. Söin aamupalaksi pari kourallista Geishakarkkeja ja lautasellisen kaurapuuroa.Tuntui jopa hetken siltä, että elämä voittaa. Että tässä on jonkin uuden alku, niin kuin Rane Vekkilä joskus totesi. Katselin elämää ja kotia aivan uusin silmin; tämäkös se on se meidän koti...siivoaako täällä koskaan kukaan...kuka meille tuo ruokaa jääkaappiin...onko mun vaatehyllyni oikeasti näin tyhjiä...miten noi pelargoniat on noin nuupahtaneita...missä välissä hortensia ja kiinanruusu ovat kuolleet...kuka tappoi viikonlopun aikana mun basilikat...mistä noita sanomalehtiä meille kertyy...kuinka pitkä on villakoirien odotettu elinikä...OIKEASTI! Minkä ihmeen kaaoksen keskellä me ollaan eletty? Viimeiset kuusi viikkoa? Siinä sitten pamahti kätevä emäntä -vaihde päälle. Myllytin viisi koneellista pyykkiä, siivosin keittiön, tyhjensin jääkaapin kaikesta maatumisasteella olevasta mujusta ja täytin veroilmoituksen. Pehmeä lasku aviovaimon arkeen. Sitten pieni ryhtiliike ja Onkkaalaan perusturvan kokoukseen.
Illalla taas aivan tolkku pois, onneksi kotona oli toinen samanmoinen raasu.

Keskiviikkoa valkeni toiveikkaana, ei tänäänkään töitä, lähdenpä siis verho-ostoksille Lielahteen. Ensin rautakaupalle tekemään kukkatilauksia, siitä kaksi tuntia oletetusta aikataulusta jäljessä ostoksille. Verhot löytyi. Hesen kerrosateria maistui taivaallisen hyvältä ja oli varma valinta illan suunnistusosion tankkausta ajatellen. Oikeasti, huh, melkoista moskaa... Tampereelta pikaisesti kotiin Kangasalan kirpparin kautta. Mukaan tarttui lauma poneja ja ihana keltainen emalikulho siskolle! Muistelin,että sillä on Puntarissa samanlainen punainen ja tämä keltainen mätsäisi sen kanssa mainiosti. Poneja olen metsästellyt jo pitkään pikkulikoille leikkikaveriksi sellaiseen euron kipalehintaan. En vaan tiedä, että onko meillä jotenkin huono hoito ja ankea tallipaikka kun ne ponit eivät yleensä viihdy meillä kovin pitkään. Ensin ne muuttavat mummolaan, sieltä sitten Kuhmalahdelle ja sille tielleen jäävät. Kun ne kuulemma niin kovasti haluavat mennä kyläilemään...ja Maire haluaa tehdä niillä leluvaihtareita mun kanssa, viimeksi se toi kaksi autoa tilalle! Iltapäivällä vielä käynti Luopioisissa ja sieltä kotiin viideksi. Pieni välitankkaus ja Kuhmalahden rastihirmujen kanssa iltarasteille. Toiset rastit menivät jo vähän rennommissa tunnelmissa ja hetkittäin matkantekoon sai ihan mukavaa seuraakin. Illalla kotona kevyttä siivoilua sunnuntain hääkahvituksia silmällä pitäen. Ponit vahtivat meininkiä keittiön pöydällä...

Torstai meni koulussa perjantain reissua organisoidessa, hirmuinen härdelli ja into piukassa olevat oppilaat. Kotona sovitin uusia verhoja, ne näyttivät KAMALILTA keittiön ikkunassa. Niiden piti olla vihreät, mutta ne olivat jotain keltaisen ja oksennuksen väliltä. Vanhat saivat kelvata. Illalla jatkui siivousurakka, julmetun puhtaan pyykkivuoren selvittely onko mulla oikeasti näin monet sukat ja uusien pyykkikoneellisten myllyttäminen mistä tätä pyykkiä oikein tulee, loppuhuipennuksena olohuoneen tehopuhdistus kenen nämä suklaiset kädenjäljet on sohvatyynyssä, kuinka paljon pölyä tarvitaan yhteen astmakohtaukseen? Ensimmäistä kertaa olin helpottunut siitä, ettei Marttojen puheenjohtajien koteihin tehdä liiton puolesta mitään tarkastusiskuja! Olisin varmasti saanut potkut...

Perjantaiaamu valkeni viittä vaille neljä. Ripsiväriä naamaan ja koululle. Pikkubussilla Turkuun ja siellä Silja Line otti meidät syleilyynsä Galaxyn merelliseen tunnelmaan. Meille ei kukaan ollut etukäteen kertonut, että laiva on Tattoo Båten 2011. Ja että se on täynnä päästä varpaisiin asti tatuoituja ja lävistettyjä ihmisiä. Ruotsalaisia. Ja että ne on vielä aamu  kahdeksalla siellä ihan hippatunnelmissa. Aika eksoottistahan se oli juoda aamupäiväkahveja kun seinän takana surisi neulauskoneet... Terminaalissa ryhmälipunmyynnin täti kertoi vain, että laivalla on joku ruotsalainen nuorisoristeily...mutta niistä ei varmaan olisi häiriötä... Ruotsissa nuorison ikäraja on varmaan siinä viisissäkymmenissä? Myönnän avoimesti, että en ole tatuointi/lävistysfani. Joku pieni kuva jossain vattanahan poimussa vielä menee, mutta kun kroppa on kokonaan, kasvoja myöten, ihan kuvien peitossa, niin se menee jo yökötyksen puolelle. No, Maarianhaminasta meidät siirrettiin busseilla toiseen satamaan, jossa hyppäsimme Silja Europan kyytiin. Vatsat kurnien suunnistimme lounaspöytään poronkäristysten ja mustikkakakkujen ääreen. Siinä meinasi mennä soosit väärään kurkkuun kun kaiuttimista putkahti ulos kuulutus, jossa kerrottiin Skandinavian Hunksien shown alkavan laivan yökerhossa klo 16.30. MITÄ??? Hunksit täällä??? Kyseinen risteily oli joku Ladies -teemareissu. Tyttöjen pöydässä haarukat kilisivät tiehään...taxfreehin on ehdittävä ennen sitä...kehdataanko mennä eturiviin...jaa mitä ne Hunksit oikein on...ai sen Martinan mies...niin mitä ne oikein tekee...
Se show oli just niin ällö kuin voi vaan kuvitella. Humalaiset naiset eturivissä olivat just niin kaameita kuin voi vaan kuvitella. Pojat esittelivät trimmattuja ylävartaloitaan milloin missäkin asuissa, mutta siihen se sitten jäikin. Housut jäivät jalkaan. Istuin lamaantuneena yökerhon nurkkapöydässä ja hymyilin itsekseni meikäläisten tyttöjen ilmeille...eihän tuollaisia miehiä paljoa meidän kylän nurkilla pyöri!
Oli elämysreissu. Kahdeksantoista tunnin työpäivän jälkeen mietin, kuka hullu tekee moisia reissuja vapaaehtoisesti kuuden työtunnin palkalla. Mutta kivaa oli. Ja varmasti ikimuistoista! Kauhusta kankeana odottelin viikonlopun ajan palautetta vanhemmilta, viedä nyt viisitoistavuotiaat luokkaretkelle, jossa esitellään tatuointeja, lävistyksiä ja puolialastomia miehiä...........

Lauantaina aamulla rautakaupan puutarhamyymälä kutsui heti yhdeksältä. Mukava päivä silmä poskella ihmisten parissa. Sitten hakemaan kakut Kahvila Onnenkengästä ja kotiin tekemään viimeinen suuri siivousurakka sunnuntain hääkahvituksia ajatellen. Puoliltaöin kaikki oli valmista. Silmä poskella saunan kautta nukkumaan.
Sunnuntai valkeni aurinkoisena. Kasilta ylös, pikainen aamupala ja naapuriin täyttämään lohipaloja tarjoiluja varten. Sitten nopea hiusten harjaus, vähän meikkiä ja mekko päälle. Kahvinkeitin latinkiin ja herkut pöytään. Juhlat saattoivat alkaa!
Olimme kutsuneet kahville, kakulle ja kuohuviinille ne läheiset ihmiset, jotka eivät olleet mukana itse hääjuhlallisuuksissa. Päivä meni nopeasti, ihmisiä tuli ja meni tiheään tahtiin, siinä välissä ehti vaihtamaan aina muutaman sanan jonkun kanssa. Harmitti vaan niin vietävästi, ettei kiireen keskellä mitenkään ehtinyt rauhassa istumaan alas ja jutulle. Ihana oli nähdä monia ystäviä ja sukulaisia pitkästä aikaa ja kilistellä kuohuvalla tapahtuneen kunniaksi. Anopit hääräsivät keittiön puolella ja kaikki sujui kuin rasvattu. Lusikkaleivät, kaneliässät, suklaasydämet, tiikerikakku, omenakanelikakku, suklaatäytekakku, savulohikolmiot ja karjalanpiirakat tekivät kauppansa. Iltasella laskettiin kierroksia alas naapureiden kanssa teemalla "kaljaa ja mansikoita". Sitten saunaan. Iltamyöhällä keittiön pöydän ääressä istui onnellinen aviopari lasittunein katsein. Anopit makasivat varmaan samanaikaisesti kotisohvillaan jalat pystyssä....
Rankkaa puuhaa tuo naimisiinmeno, mutta kerrankos sitä!

Uusi viikko alkoi flunssaisena ja päänsäryn kera. Väsymystä. Nyt sohvalle päikkäreille ja burana naamariin. Ja muutama Geishakarkki. Sade ropisee rauhoittavasti kattoon ja ikkunasta tulvii sisään jumalaisen raikas tuomenkukan ja uuden vihreän tuoksu.
                                                             Oi tätä Onnea!