Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

tiistai 9. elokuuta 2011

Halkomäki: Suloisessa Suomessamme...


...vastaleikatun nurmikon tuoksu, raikas hiljalleen ripsova sade, ulko-ovella mustaherukkamehun makeus vastassa. 
Kotona. Ihanaa. I-ha-naa.
Ihanaa Suomi. Ihanaa viileys. Ihanaa sade. Ihanaa raikas juomavesi. Ihanaa uudet perunat. 
Ihanaa oma sänky.  
Ihanaa rikkaruohoittunut kasvimaa...?

Tuntui hullulta lähteä kotimaan helteistä Espanjan vielä kovempiin helteisiin, mutta minkäs teit. Ainoa mahdollinen viikko lähteä reissuun, joka oli tavallaan meidän häämatka. Jos oli häät pienimuotoiset ja -budjettiset, samaa teemaa jatkoi häämatkakin. Äkkilähdöllä Mallorcalle!!! Meikäläisen keskivartalon ällistyttävien muodonmuutosten vuoksi me ei uskallettu varailla etukäteen mitään reissua, joten niinpä sitä lähdettiin parin päivän varoitusajalla liikenteeseen. Tosin me ollaan harrastettu näitä äkkilähtöjä pari kertaa ennenkin, reippaasti pienemmällä rahalla pääsee ihan mukaviin paikkoihin nukkumaan viikoksi.


Rantsumeininkiä. Mulla ei ole esitellä mitään hienoja ja kalliita laukkuja, mutta yksi ihan paras näkyy alakuvassa. Se on Barbie -kassi, ostettu Viipurin torilta kuudella eurolla. Paras rantakassi, paras "mikä vaan -kassi", tavaraa mahtuu kuutiotolkulla. Eikä hajoa, muovipunos kestää! Voi pestä hanan alla saippualla. Keskimmäinen kuva on vähän niin kuin meitsi rannalla...viistoista vuotta sitten, hehheee!

Aika turistirysähän tuo saari tuntuu olevan, että siellä pitää kyllä olla ihan juurikin se Mr. Mallorca -asenne vakiovarusteena. Niin siis ellei sitten lomaile jollakin jetset -meiningillä valkoisen purjeveneen kannella jonkun miljardöörin kainalossa. Rantakadut on täynnä matkamuisto- ja rantakamaa sekä brittejä. Kaikkien bussikuskien nimi on Pedro. Pikkukaupoista saa halpaa viinaa ja kallista ruokaa. Saaren oikea elämä on jossain näiden turistikeskittymien ulkopuolella.
Palman kaupunki oli varsin viehättävä. Yleisesti rannat ovat puhtaat ja upeat, muutenkin kaduilla siistiä. Muovisten vesi- ja limpparipullojen paljous ahdistaa, miten nämäkään eivät osaa niitä pantittaa ja kierrättää????????? Onko se niin vaikeaa????? Roskiin vaan... Rantakadun roskikset pullistelivat pullojen lisäksi käytettyjä uimapatjoja, vesileluja, matkarattaita, pyyhkeitä ja kaislamattoja merkiksi päätetyistä lomaviikoista etelän auringossa. Ekologisuus on näillä lomilla tuntematon termi! Joo, ja siksi mä suosinkin mielummin esimerkiksi kotimaan Lapin matkailua...

Maisemaa hotellin parvekkeelta ja rannan tuntumasta.

Tarkoitus oli perus lomailun ohessa pyöräillä pitkin saaren rantatieverkostoja, mutta hillitön kuumuus lamaannutti meikäläisen kuin rasvakalan rantatuoliin varjon alle ja ukkokulta seikkaili itsekseen vuokratulla maastopyörällä, jossa toimi vain yksi vaihde. Kehui kyllä pyöräilyreittejä ja maisemia, ja kuntokin varmasti kohosi ensi vuoden Tahko mtb:n El Grandea ajatellen. Ylämäkiä Mallorcalla sitten piisaa!
Yhtenä päivänä käytiin Palman kaupungissa, vähän kylttyyriä ja ostoksia. Alennusmyynneissä sekoaisi kyllä heikkohermoisempi, sillä joka kaupassa oli heinä-elokuun ajan -50%-70% miltei kaikki tuotteet. Merkkiliikkeitä toisensa perään ja muutama julmetun kokoinen tavaratalo. Meidän ostokset keskittyivät Espritin miesten osastolle, jossa minä makasin ilmastointilaitteen alla nojatuolissa lipittämässä vettä jossain tajunnan rajamailla, ja mies teki kerralla "vuoden vaateostoksensa". Sika halvalla, sanon minä. Mun ostokset koko reissusta olivat yksi laukku ja kolme puista rannekorua.
Ylimmässä kuvassa oleva herkkupuoti löytyi Palmasta, samainen putiikki karkkeineen ja kekseineen on ihan suosikkipaikkani Nizzassa! Monen moista herkkua löytyi vanhan kaupungin kapeilta kujilta!

Mukavaa, suorastaan ihanaa oli viikko vain maata, ottaa päivittäin kolmet päiväunet ja lukea kirjoja, mutta kyllä se viikko riittää. Riittää ravintoloiden pizza/pasta/pihvi -valikoimat, riittää lotioneiden kanssa läträäminen, riittää brittituristien tatuoidut muumivartalot tai siis mähän melkein samaistuin niihin, riittää tunkkainen pullovesi ja kammottava kahvi.  
Takaisin kotiin perusasioiden äärelle!


Elämäni paras pizza, ja ihan kasvis sellainen. T nautti jälkkäriksi lettuja ja minä aina jätskiä. Aterian päätteeksi talo tarjosi yleensä raikkaat napsut...

Aurinkovarjon alla ehdin monta kertaa huolestuneena miettiä, ovatko viinimarjat jo ylikypsiä ja joutaneet räksien ruuaksi. Muistaako äiti kerätä vadelmat. Miten sujui ystävän syöpäleikkaus. Onko pikkupöllöillä jo tätiä ja tädin tuliaisia ikävä. Onkohan pihanurmi jo ihan palanutta. Löytyyköhän mustikoita vielä. Pääsenköhän aloittamaan työt. Kerkiänkö keittämään mehuja. Kukkivatkohan ruiskaunokit jo.
Lomailua ei välttämättä kannattaisi ajoittaa tosimarttojen kulta-aikaan, kun pitää säilöä ja pakastaa, keittää ja hillota. Meinasi tulla ressi! Onneksi tilanne ei ollut viikossa ohitse. Onneksi.


Paikallinen mäkkärikin tuli testattua yhtenä iltana, kun ravintolat olivat tupaten täynnä ja nälkä hirveä. Ihan sitä samaa perusmoskaa kuin Suomessakin. Vatsanpurut kaupanpäälle!


On ihanaa seistä sateessa rappusilla ja nuuhkia kotipihan tuoksuja, jalkojen alla märät betoniportaat ja suu täynnä kypsiä karviaisia. Maalimalla on mukavaa mutta kotia ei voita mikään!!! Mallorcalle varmasti vielä joskus, mutta ehkä vähän viileämpään aikaan, oman pyörän, kullan ja hyvien ystävien kanssa. Etsimään ja tutkimaan mitä turismikerroksen alta paljastuu!


4 kommenttia:

  1. Kiva matkakertomus, ihan samaa mieltä olen: reissussa on kivaa, mutta mikään ei voita omaa kotia!
    Mun blogissa on teille Kyllikeille tunnustus :)

    VastaaPoista
  2. KIITOS ELLIS TUNNUSTUKSESTA!!! Täytyypä vastailla kysymykseen seuraavan päivityksen yhteydessä! :D

    Mukavaa työviikkoa koulumaailmaan. Minä olen sieltä nyt ainakin jonkin aikaa sivussa tuon mahamötikän vuoksi. Haikeaa oli kuunnella äsken radiosta ekaluokkalaisten koulutaivalhaastatteluja...koulun alkuun liittyy niin suuria tunteita! :)

    H

    VastaaPoista
  3. Mulla haaveissa huhtikuinen Mallorca, tai joku muu välimerellinen kohde. Tosin tällä taloustilanteella täytynee suunnitella ensin lottovoiton voittamista tai vaihtaa mies rikkaampaan ;)
    On siellä kuulemma ihanat pyöräilypaikat. Tosin ei se touhu Nizzassakaan pöllömmältä vaikuttanut.
    Tike

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa kotio! Hyvin tekee mustikkapiirakka kauppansa (olis voinu tehdä kaksikin pellillistä, näköjänsä).

    Terkuin Piia, Venla ja kauhea määrä miesväkeä

    VastaaPoista