Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Kyllikit maailmalla : Nikonipannut

Pikku-Kiiski täyttää tänään 4 kuukautta!JEE!
Taas on se aika vuodesta että Kyllikit pakkaavat pesueensa autoon ja suuntaavat nokan kohti pohjoista. Määränpäänä tänäkin keväänä Ylläksen Äkäslompolo.
Me lähdimme T:n ja Pikku-Kiiskin kanssa matkaan jo perjantaina iltapäivällä ja yövyimme Oulussa, siitä matka jatkui lauantaina ennen puolta päivää yhden pysähdyksen taktiikalla perille asti. Ennakko-oletuksista huolimatta pieni mies oli mukavaa matkaseuraa ja jaksoi urheasti kököttää turvakaukalossa molempina päivinä kuutisen tuntia.

Eilen illalla olikin sitten ihan pakko käydä jo vähän tunnustelemassa latu-uria ja samalla tuli testattua isän voitelemat sukset. Keli oli mitä parhain, viitisen astetta pakkasta ja upeat vihreät revontulet loimusivat taivaalla. Pistelin menemään kohti Äkäshotellia tarkoituksena jatkaa siitä pätkän matkaa eteenpäin. Äkäshotellin alamäessä huomasin jotain merkillistä. Ladulla oli varmaan "tuhansittain" japanialaisia turisteja. Juu, kuvasivat into piukassa niitä revontulia. Eivät ilmeisesti ymmärtäneet, että ilta kahdeksalta suomityttö voi vielä olla hiihtämässä, ja niinpä sain huikata kovaan ääneen varoitukset jotta sain vapaan ladun. Vaan ihan kaikki eivät karjuntaani kuulleet. Mutkan jälkeen tulee silta ja sen nyppylän takalaskussa meinasin vetäistä ehdat nikonipannut. Ja kyseessä ei nyt ole mikään japanialainen ruoka-annos, vaikka siltä voi kuulostaa. Keskellä latu-uraa kyykki joku kaukaisen maan mies jalustansa ja Nikoninsa kanssa. Jalustahan oli tietenkin suoraan viritetty ladun päälle, eikä meikäläinen ihan niin pieneen kyykkyyn taivu, että olisin suikannut sieltä kolmijalan alta. Siinä sitten oli sellainen sekuntien sadasosien häivähdys tulevasta katastrofista, kun minä+japanialainen+jalusta+Nikoni kierähdettäisiin yhtenä myttynä siltakummulta alas metriseen penkkaan. Jotain merkillistä kuitenkin tapahtui, ja tämä katastrofi vältettiin kuin ihmeen kaupalla. Pulssi hyppäsi ihan uusille ulottuvuuksille enkä siinä vauhdissa sitten kääntynyt edes katsomaan taakseni. Käväisin seuraavalla sillalla kääntymässä, ja kun tulin vajaan puolen tunnin päästä takaisin, olivat revontulet sammuneet ja 98% turisteista häipynyt ladulta. Tai siis mitään latuahan ei  siinä enää ollut, lumimutua vaan. Että tänks ö lot vaan! Hotellin kohdalla ylämäessä istui vielä pari toiveikasta tyyppiä hanskojensa päällä LADULLA päivystämässä, josko taivaalle vielä ilmestyisi jotain loimotusta. Ymmärsivät sentään väistää ettei tarvinnut kiroilla positiivista Suomikuvaa maailmalle.

Mahtavaa oli hiihtää, kuutamo valaisi maiseman ja hiljainen luonto piirtyi tummina ääriviivoina ladun molemmin puolin. Mökillä ihan fiiliksissä saunaan ja nukkumaan. LOMA!

Kohti Kesänkijärveä!

Tiina saapui oman hiihtotiiminsä ja meidän isukin kanssa tänne omaan residenssiinsä eilen illalla. Tänään kävimme verryttelemässä Kesängin Keitaan lenkillä. Matkaa tulee kaikkiaan sellaiset viitisentoista kilometriä. Hiihtosää oli taivaallisen ihana, aurinko paistoi ja reittivalinta oli hyvin suojassa tuulelta. Kyllä kelpasi suihkia hohtavien hankien keskellä vaikka luisto/pito ei ollutkaan mikään loistava. Parasta Kyllikkilomaa, ja mikä parasta, huomenna sitä saadaan lisää!


Kesängin Keitaalla taukoa pitämässä...

...myslipatukkaa ja mehua...

...ja maisemien ihailua!

6 kommenttia:

  1. Mahtavaa...nauttikaa, ihanaa lomaa molemmille Kyllikeille :D

    VastaaPoista
  2. Olkaa varovaisia siellä niiden typerien Japsien kanssa, ettei käy yhtä hullusti niin kuin mulle sunnuntaina!!!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Ellis, kyllä me nautitaan ihan kympillä tästä kaikesta! :) Eipä tee mieli minnekään Kanarialle lomailemaan kun koto-Suomi voi tarjota jotain paljon parempaa! ;)

    Voi Hanna sua ja sun olkapäätä! Toi on just niin kurjaa keskellä parasta hiihtokautta!!! Koitahan toipua nopsasti, nyt pitää vaan ottaa iisisti ja nauttia muista jutuista kaikessa rauhassa. Kyllä mua sitten risoo täällä pohjoisessa noi ulkomaalaisturistit, kun ei ne noudata tota latuetikettiä ollenkaan, kävellä lompsivat pitkin poikin uria. Saatika että sitten parveilevat niillä tukkien koko baanan! HÖH! Onneksi vältyin kolarilta...ole sen verran iso putki kamerassa, että se kun olis tärähtänyt otsaan niin voi voi...;)

    H

    VastaaPoista
  4. Leppoisaa lomaa Kyllikeille! Mitä sitä Kanarialle, näyttää aurinko paistavan koto-Suomessakin :) Ja joo, ulkomaan turisti on Lapissa ajoittain vaarallinen laumaeläin. Niitä kannattaa vältellä, jos vain voi. Tosin tähän aikaan vuodesta välttely voi olla hankalaa, joten niihin kannattaa suhtautua kuten poroihin: jos näet tien poskessa yhden, hiljennä vauhtia varmuuden vuoksi, koska sen yhden kaverit voivat pompata tielle koska tahansa.

    Ps. Käykäähän kotiutuessanne nappaamassa palkinto, http://kodulinntallinn.blogspot.com/2012/03/palkinto.html

    VastaaPoista
  5. Talo on pystyssä eikä ole näkynyt polttopuuvarkaita millään suunnalla. Mukavaa lomaa! T. Naapurimäki

    VastaaPoista
  6. Kiitos Tallinnan typykälle palkinnosta! Sun kirjoituksia olikin kiva lueskella, sitä ajatteli Tallinnaa ihan uudelta kantilta kun siihen sai toisenlaisenkin näkökulman kuin vain "haetaan halpaa viinaa" reissut. ;) Pitäisi joskus tulla sinne ällistelemään ihan ajan kanssa!

    Hyvä juttu Maija että siellä on tölli pystyssä ja klapit liiterissä, on helppo lomailla kun tietää että valvonta pelaa! :D Nauttikaahan tekin upeista kevätkeleistä!

    H

    VastaaPoista