Puntari: Nykyaikaa opiskelemassa

Työpäivä on päättynyt. Kotiovi on auennut parikymmentä

minuuttia aikaisemmin. Lapset on ruokittu ja lahjottu popkornikulhon ja Risto Räppääjä -elokuvan avulla hiljaiseksi naapurihuoneen sohvalle. Ruokasalin pöydällä olevalla tarjottimella höyryää kupillinen kuumaa juhlamokkaa, vieressään kaksi lämmintä karjalanpiirakkaa ja iso viineri. Laitan luurit korvalle ja siirryn toiseen tilaan. Vaikka fyysisesti istunkin kotona ruokasalin pöydän ääressä, olen ajatuksieni kanssa maailmalla  parinkymmenen muun opettajan kanssa. Olemme kokoontuneet internetissä yhteiseen kokoushuoneeseen, jonne välitämme itsestämme ääntä ja kuvaa tietokoneen avulla. Näen edellisistä istunnoista tuttuja kasvoja ja kuulen luennoitsijamme pirteän äänen. Pian käymme läpi edellisen kokoontumisen jälkeen annetun tehtävän ja sitten alamme kuunnella tämänpäivästä luentoa. Tällaista tämä nykyää on - yliopisto-opiskelu!

Maalaisena en voi muuta kuin hurrata tällaiselle etäopiskelumahdollisuudelle. Saan vaihdettua ajatuksia ja tärkeitä tietoja toisten ammattilaisten kanssa ympäri Suomea. Meitä todellakin on lähes jokaisesta maan kolkasta, aina Hangosta Petsamoon. Saan päiviettyä omaa opettajuuttani uudelle tasolle ilman, että ensin pitää ajaa reilut 50 kilometriä lähimpään yliopistoon, etsiä hiki päässä parkkipaikkaa ja luentosalia, murehtia lastenhoitajaa iltaa varten jne. Kotoa käsin nautin tiedon välittymisestä ja todella ammattitaitoisten ihmisten osaamisesta. Sellaisten, joiden kuuleminen livenä olisi luultavasti mahdotonta.

Opiskeluaihe on tulevaisuuden oppiminen ja oppimisympäristöt. Minä, joka en ole koskaan edes pitänyt tablettia kädessäni, koitan nyt vakuuttaa itseni niiden tarpeellisuudesta. Pääsen pohtimaan myös sitä, millainen on tulevaisuuden kirja ja koulu? Tarvitseeko lasten istua suorissa riveissä luokassa ja raapustaa lyijykynällä numeroita ja kirjaimia vihkoon, vai voisiko koulu ja oppiminen olla jotain ihan muuta. Tammikuussa alkanut koulutus on jo nyt onnistunut ravistelemaan päässä olleita "järjestyssääntöjä" uudella ja puhdistavalla tavalla. Opekin voi vähän revitellä.
Vaikka säännöllisin väliajoin kaipaankin takaisin sitä aikaa, kun kehrättiin lankaa päreen valossa ja ajettiin kirkkoreellä sunnuntaijumalanpalvelukseen, olen pääsemässä aika hyvään balanssiin. Niin kauan, kun ihminen määrää konetta eikä kone ihmistä, ollaan ihan hyvällä tiellä.

Jotain kriittistä tällaisesta etäopiskelustakin löytyy. Kaikista veppikameroista ja mikrofoneista huolimatta kurssikaverit ovat kuitenkin vain kaksiulotteisia kuvia näytöllä. Kyllä minä ihan mielelläni lähtisin heidän kanssaan luennon jälkeen johonkin lähikuppilaan kiskomaan tuopilliset ja keskustelemaan kaikesta opitusta ja koetusta. Ihminen tarvitsee ihmistä!