Tapahtuu täällä Aitoossa sentään muutakin kuin yhdet Kirkastusjuhlat kesässä. Viime viikonloppuna Honkalassa oli avoinna jokaisen kippokeräilijän ja maljakonmetsästäjän tavarataivas, Antiikki- ja keräilymessut. Pitihän sinne sitten itsekin ryysätä. Ei niinkään siksi, että kotoa puuttuisi kaikenlaista ylimääräistä tavaraa, vaan ihan mielenkiinnon vuoksi ja koska sieltä viime vuonnakin tein muutaman mukavan löydön.
Myyjiä oli tänä vuonna enemmän kuin vuosi sitten, silloin messut saapuivat tänne ensimmäisen kerran. Ja kyllä sitä tavaraa taas piisasi, voi hyvänen aika! Messuilla voi kätevästi käydä päivittämässä omien romuvarastojensa myyntiarvon ja samalla hakea puuttuvia sokerisaksia pulmukupin kylkeen, toisaalta siellä voi käydä toteamassa itsensä aika tyhjätaskuksi todellisten keräilijöiden rinnalla. Muumimuki irtosi 385eurolla ja Arabian maitokannuista sai pulittaa pitkän pennin. Toisaalta vanhoja rahoja löytyi korikaupalla 50snt hintaan ja vanhoja pöytäliinoja, kortteja, leluja ja alpakkalusikoita ym. löytyi edullisesti eurosta ylöspäin. Jokaiselle jotakin!
Jotenkin kaikki se tavara herätti pienen ahdistuksenpoikasen jossain sisimmässä, mutta taas toisaalta upea läpileikkaus suomalaisen keräilytavaran loistosta herätti suurta ihastusta. Koita siinä nyt sitten pysyä järjissäsi! No, ihan tyhjin käsin ei tänäkään vuonna tarvinnut kotiin lähteä. Vieläkin olen ihan suu messingillä narupurkkilöydöstäni, 12€! Pienet leivosvuoat ja suuri piparkakkumuotti lähtivät mukaani kahdella eurolla, ei paha sekään setti. Niille löytynee käyttöä joulun lähestyessä. Niin että hyvin siellä pärjäsi pienemmälläkin rahalla kun malttoi hiukan pönkiä. Paljon suuremman ilon, ainakin minulle, tuottaa se, että löytää jotain mukavaa aika pienellä rahalla, kuin että löisi suorilta tiskiin sen muutaman sata euroa ja marssisi tyyriinä Orkidea -maljakko kainalossa kotiin. Niin ja tinkaaminen, se on muuten yksi tapahtuman suola. Aika kivasti myyjät kuuluivat tulevan asiakkaitaan vastaan!
Onnekseni voin todeta sen, että suurin keräilyvimma on meikäläisestä kadonnut. Tilalle on tullut ennemminkin se vaihe, että ylimäärisestä tavarasta pitää päästä eroon. Aikanaan keräämäni Arabian 60-luvun kahvikupitkin melkein jo ahdistavat tuolla laatikossa. Onko tämä jokin lähestyvän vanhuuden merkki? KÄÄK! Oli tai ei, narupurkki tönöttää nyt keittiössä pienemmän lajitoverinsa kaverina. Maljakkkokäyttöön sen tavallaan ostin, mutta samantien sen valloittivat oman pihan omenat. Siitä on moneksi!
Vaikka sanotaan ettei tavara tee onnelliseksi, niin ainakin se voi vähän hykerryttää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti