Kyllä, elossa ollaan!
Ei, en ole unohtanut plokia!
Joo, kyllä kirjoitan heti kun kerkiän!
On tullut tiedusteluja...kun on ollut hiljaiseloa täällä plokin puolella. Osittain tarkoituksella, osittain ihan tahtomattakin. Nimittäin näiden kahden käkikellon kanssa painiessa päivät menevät aamusta alkaen niin hujauksessa, että yhtäkkiä onkin ilta ja kello lähestyy yhtätoista, eikä siinä enää plokia paljon päivitellä. Usein arki menee kuin juna kiskoillaan niin, ettei päivisin tapahdu oikein mitään mistä kirjoittaa, vaikka joskus olisikin hetki aikaa. Sitten kun olisi jotain ajatuksentynkää mistä kirjoittaa, niin aikaa ei tietenkään ole. Näin se homma etenee, mutta eihän tätä kai ikuisuuksia kestä?
Ihanan taviselämän keskelle on mahtunut muutama kohokohta, jotka jäävät erityisen mukavina muistoina mieleen tältä kesältä.
 |
| Ylläksen kevätmaisemia Kesänkijärveltä. |
 |
| Sade ei haittaa! |
 |
| Puutarhamartat kotimäellä, kova kokoonpano! |
 |
| Suloiset pionit jaksoivat taas kukkia! |
Kesä täällä kotonurkissa on ollut satunnaista kitkemistä, kastelua, hiekkalaatikkoa, metsäretkiä, nikkarointia, vaunulenkkejä ja leikkikavereita. Alkukesän sateita uhmattiin sadevaatteissa ja sitten siirryttiinkin pakoilemaan helteitä mökille. Näiden kahden säärintaman väliin osuivat sekä pionien kukinta että Kirkastusjuhlat. Ikimuistoiset Kirkkarit, niin hyvässä kuin pahassakin. Oli supermukavaa olla pitkästä aikaa vähän enemmän mukana järjestelypuolella, vaikkakin sitten vaan se kolme iltaa. Juhlien aikana tapasin taas monta entistä opetuslasta ja kuulin tilannekatsauksia opiskeluista ja työelämästä. Se lämmittää aina mieltä ihan hirmuisesti kun lapsukaisilla on asiat hyvin ja siivet kantaa!!! Kotiin sain mieluisia yövieraita ja päivisin oli siskosaikaa saunanlauteilla. Juhlilla vallitsi erityisen leppoisa tunnelma ja fiilikset olivat kohdillaan. Yleensä Kirkastuksista palautumiseen menee vähintäänkin se viikko, mutta tänä vuonna oli toisin. Juhlien jälkeen meikäläinen oli ihan uudestisyntynyt, tarmoa täynnä ja niin ikionnellinen kolmesta illasta kotimökin ulkopuolella! Suuri kiitos niille ihmisille jotka tämän kaiken mahdollistivat!
 |
| Esikoinen joutuu tiskaan, kuopus vaan nautiskelee elämästään. Peruspeliä! |
 |
| Aamu Kukkialla. Papan kanssa mato-ongella. |
Jos kesällä on kuuma, niin silloin meidän mäellä on IHAN SIKAKUUMA! Niin kuuma, ettei lasten kanssa pysty tuossa ulkosalla olemaan. Ei ole varjopaikkaa, eikä tuulikaan osu juuri näille nurkille. Käytiin aluksi päiväreissuilla mökillä, mutta matkalaukkuelämään nopeasti kyllästyneinä pakkasimme matkaan reippaan viikon kamppeet ja asettauduimme taloksi Puutikkalaan. Tähänastisen kesän varmasti ihanin viikko. Mökkielämä, mikä ihana sana! Elämää vain perusasioiden äärellä, siihen oheen uimista, saunomista, hyvää ruokaa ja hyväntuuliset puuhalapset, jotka nukkuvat megapitkiä päiväunia. Tai ainakin toinen niistä nukkui! AH! On auttavia käsipareja ja seuraa. Ja sellainen harvinaisuus kuin aamupäiväkahvit. Ja naistenlehti. Ja äitin leipoma korvapuusti. Mä niin nautin!!!
 |
| Sappeen Bikeparkki on suosikkipaikka, tässä vielä potkupyörällä. |
Helteiden vika tai ei, mutta meidän Pikku-Kiiskinäkin tunnettu esikoisemme oppi ajamaan pyörällä. Ahkeran potkupyöräilyn tuloksena hyvä tasapaino ja palava into koko touhuun. Rohkeutta kun vielä kasvattaa niin pyörän hallintakin luonnistuu paremmin. En olisi ikinä uskonut, että poika joka tuntuu olevan koko ajan rähmällään jossain näreessä ja kaatuilee jopa ihan paikallaan seistessäänkin, oppisi ajamaan pyörällä reilusti alle kolmevuotiaana. Mummulan pihatiellä koettiin pitkin kesää riemukkaita hetkiä kun pyörä kulki vinhaa vauhtia, ja lopulta lähti tärkeä puhelu Mummulle: Mummu mä pööräilin ihan ite! Anpiliivipöl!
 |
| Ennen kisaa... |
Henkilökohtaisesti kesän varmasti sykähdyttävin päivä oli viime viikon lauantai Jämillä. Mukana ihania ystäviä ja huikea fiilis! Maastopyöräkisat, matkana puolikas, n. 42 kilometriä. Viides kerta maastopyörällä tänä kesänä, eli huolellinen pohjatyö tehtynä, heh heh. Alla kolme alle 15 kilometrin lenkkiä ja yksi 24 km edellisellä viikolla. Lähdinkin kisaan ihan silkasta hurmoksesta ajamiseen, nauttimaan nopeasta reitistä ja omasta ajasta. Ja hienoa se oli! Päätin vetää heti alusta alkaen hyvällä sykkeellä ja antaa palaa niin kauan kuin paukkuja riittää. Niitä riittikin ihan kivasti, aina sinne 35 kilometriin asti. Sitten alkoi reisiä poltella mukavasti ja ylämäet tökkiä. Kaksi viimeistä kinkamaa piti taluttaa, vasemman jalan varpaat olivat jo tunnottomina, samoin oikean käden ranne. Eikä ne etureidet totelleet enää mitään. Niin paljon kuin Konasta ja naisesta sai siinä tilanteessa puserrettua irti, niin lujaa mentiin maaliin saakka. Sen jälkeen pystyin ensimmäisen tunnin ajan hokemaan vain Ai s***ana, ai s***ana...mutta soppalautasen ääresssä, jääkylmän suihkun jälkeen, irtosi jo palauttava tsiiiiisus! Niin hyvä mieli ja niin todella liekehtivät reidet!!! Koko loppupäivän! Seuraavat kaksi päivää ja yötä otinkin sitten särkylääkettä. Ei ehkä ihan fiksuin veto, mutta mitään en kadu! Mä sydän maastopyöräily!
 |
| ...ja kisan jälkeen. Elossa silti. |
No siinä se nyt oli, kesän kohoviisikko.
Ja hei, kesähän jatkuu vielä! Vaikka mitä kivaa voi olla vielä tulossa! Tässä kuitenkin kirsikat kakusta ja sen myötä helteiset terveiset kaikille plokiin eksyneille, elossa ollaan ja lujaa.
Lapset ja rikkaruohot kasvaa kilpaa meidän mäellä ja tää yrittää selviytyä siinä keskellä.
Kuullaan taas kun keretään, toivottavasti pian!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti