Halkomäki: Salarakasainesta!

Nyt kun tänne eteläänkin on saatu edes hentoinen lumipeite niin voin laittaa plokiin lisää talvisia kuvia pohjoisesta ilman kiusanteon tunnetta. Lupasin kertoa uudesta salarakkaastani ja vähän siinä ohessa elämäni ensimmäisestä hiihtotapahtumasta.






Kiilopäällä, siinä Urho Kekkosen kansallispuiston kupeessa, hiihdettiin valtakunnallisen Talvisotahiihto -kampanjan virallinen aloitus. Marraskuun viimeisenä päivänähän oli Talvisodan alkamisen muistopäivä, Antin päivänä rytinä alkoi, tasan 75 vuotta sitten. Hiihtotapahtuma sai upeat 327 osallistujaa, ja loistavan hiihtokelin kymmenen asteen pakkasessa. Lapin luonto näytti parasta puoltaan hohtavan valkoisessa asussa, aavoilla oli tyyntä ja hiljaista, vain lumi suhisi suksien alla.

 

 

Aamuhämärässä kokoonnuttiin keskuksen pihaan. Ladulle lähtö oli näyttävä hetki kun lähivaruskuntien sissikomppanian varusmiehet sekä ryhmä sinibaretteja lähti kärjessä yli sadan miehen voimin maastoon lumipuvuissaan ja rinkoissaan. Perässä me tavalliset hiihtäjät. Ja JUHA MIETO. No, lopun te varmaan arvaattekin...

...voi hyvänen aika miten ISO mies!!! Kainalossa oli kuin karhun sylissä, ote oli todella jämäkkä. Mutta niin hulvaton ja lempeä luonne hänellä tuntui olevan, Ehdottomasti salarakas -ainesta! Ei muuta kuin ladulla peesiin...


Mutta sitten siis ladulle! Alkujaan olin suunnitellut hiihtäväni 15km, eli leppoisan matkan omalla mukavuusalueellani, hiihtokilometrejä kun oli ennestään takana reilut kymmenen. Suksi luisti kuitenkin niin mukavasti ja latuprofiili oli leppoisa, että maaliin tullessa sykemittari näytti rapiat 20km. Eikä sekään tuntunut oikein missään. Silti kiittelin onneani, etten lähtenyt pisimmälle 30km reitille, siinä kun oli ollut melkoista umpihankihiihtoa tunturia ylös ja etenkin alas. Matkalla oli tarjolla huoltopisteitä ja lämmintä mehua, reppuunsa jokainen osallistuja sai täytetyn sämpylän ja vanikkaa. Hyvältä maistuivat!

 

 

 

Kovasti toivoin että matkalla olisin törmännyt rajavartiolaitoksen valkopukuisiin lumimiehiin, mutta ne peijoonit hiihtivät joko niin lujaa tai sitten sulautuivat maastoon aivan täydellisesti, etten nähnyt niistä vilaustakaan. Mietaasta näin mustien hiihtohousujen suhahduksen kun hän katosi ladulla horisonttiin. Aikalailla yksikseen sain hiidellä ja nauttia luonnosta, hiljaisuudesta sekä huikeista maisemista. Muutaman pienen paussin aikana oli mukava vaihtaa ajatuksia kanssahiihtäjien parissa, kaikki tuntuivat olevan yhtä ihastuksissaan. Eikä ihme. Kiilopää oli juuri sellaista Lappia josta minäkin pidän. Ei hiihtohissejä, rinneradiota, tuulimyllyjä tai turistihuumaa. Siellä oli paikka ihmisille, jotka nauttivat Lapin luonnosta ja rauhasta. Yksinkertainen, viihtyisä pieni keskus maailman parhaalla ja tunnelmallisimmalla savusaunalla varustettuna. Keskusta ylläpitää Suomen Latu.

Ensi vuonna Talvisotahiihto toteutetaan kenties retkihiihtotapahtumana. Jos omat latuni kulkevat yhtikäs suotuisasti, löydän taas vanikanpalat hiihtorepustani!

Kiitos Kiilopää, oli hauska tutustua!

Ehkä jo ensi kesänä tapaamme uudelleen?