Puntari: Pieniä ajatuksia ystävistä

Kun ihminen on, kun hän on

olemassa, toiselle,

hän todella on.

Niinkuin kesäinen järvenselkä.

Ei sitäkään tarvitse nähdä

tietääkseen, että se on

tuossa. Siellä.

Jokin hiljainen ääni riittää vihjeeksi, tuoksu, henkäys,

tapa jolla tuuli koskettaa.

Ja kun on talvi ja kaupunki ja etäisyys ja ikävä,

jostakin nousee

aivan elävä

muistin kuva. 

                               

-Lassi Nummi-

Sunnuntaina vietettiin ystävänpäivää. Miten hieno päivä, ja miten ihanaa, että sitä voi itsekin viettää. Siis että on ystäviä.

Lähetin muutaman ystävänpäiväkortin tänä vuonna. Sitäkin enemmän ystävät olivat ajatuksissa. Mietin, kuka todella on ystäväni ja miten se määritellään. Mikä erottaa kaveruuden ja ystävyyden.

Minulla on muutama ystävä, jotka ovat säilyneet mukana menossa lapsuudesta asti. Viestittelin toisen heistä kanssa sunnuntaina. Hän pahoitteli, ettei ollut löytänyt meistä mitään kivaa yhteiskuvaa, mutta sitten kyllä totesimme yhteen ääneen, että thank God kamera ei ole ollut yhteisillä nuoruuden retkillämme mukana. Ihan kaikkia greiseilyjä ei välttämättä haluaisi muistella tällä iällä...

Näiden lapsuudenystävien kanssa juttu jatkuu aina siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi. Monesti ei tarvita edes sanoja, kun tietää, mitä toinen ajattelee. 

Mutta on niitäkin ystäviä, joihin on tutustunut vasta aikuisiällä, mutta jotka ovat raivanneet tiensä nopeasti ja varmasti suoraan sydämeen. Iällä tai sukupuolella ei ole väliä silloin, kun kaksi toisiinsa sopivaa maailmaa kohtaa.

Monesti olen funtsinut, että ovatko nämä aikuisiällä saadut ystävät sellaisia, joiden kanssa on jo joskus muinaisajalla kuulunut samaan heimoon, tuijotellut yhdessä samaa tulta. Tuntuu huikealta, että jo muutaman tapaamisen jälkeen tietää, että tuo tuossa on minun tyyppini (toisaalta esim. raumalaisille kannattaa antaa pari-kolme mahdollisuutta enemmän, jotta ensin alkaa ymmärtää mitä ne ylipäänsä puhuvat).

Osa ystävistä menee myös sellaiseen "hengenpelastajat"-osastoon, jolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä palokunnan, ambulanssin tai leikkaussalien kanssa. 

   Kaikki me kai uidaan välillä vähän syvemmissä ja tummemmissa vesissä, ja sellaisella hetkellä toisen ihmisen läheisyys, läsnäolo, sanat ja katseet voivat olla niitä asioita, jotka pitävät elintoiminnot pystyssä.

Itse tulen olemaan ikuisesti kiitollinen niille, jotka ovat pysähtyneet joskus kuuntelemaan minun mereni kohinaa. Te olette ystäviä, vaikka juuri nyt emme olisikaan tekemisissä. Ilman teitä minä en olisi minä <3