Puntari: Tiptip ja titityy

Yleensä ärsyttää, kun porukka alkaa keuhkota keväästä kun talvi on parhaimmillaan. Mutta nyt olen ymmärtäväinen. Mitä muuta voi ajatella, kun räystäät sanoo tiptip, tintti sanoo titityy ja aamulla on herätessä valoisaa. Ihan keväältä tuntuu. Vielä kun kotiin saapui eilen 2 kimppua tulppaaneja, niin johan tässä alkaa ajatella tulevaa puutarhakautta ja kaikkea kivaa.

Nyt onkin aikaa ajatella ja suunnitella, kun tauti iski viikonloppuna. Yskä, kuume ja täysin vetämätön olo. Töissä sentään sinnittelin, mutta iltapäivät ja illat kuluu tiiviisti kisakatsomossa kotisohvalla.
Saa nähdä, koska tästä kuntoutuu taas lenkkipoluille ja kahvakuulaan. Toivottavasti hiihtolomaviikolla ollaan jo iskussa ja jaksaa painaa ladulla ja rinteessä. Mennään pohjoisen lumille taas pitkästä aikaa, tosi kivaa!

Tälläkin hetkellä perheen muu väki on Sappeessa nautiskelemassa keväisistä rinteistä. On näet kymppitiistai, eli tarkoittaa Sappeessa sitä, että hissilipun saa 3,5 euroa / tunti ja välineet samoin 3,5 euroa / tunti (nimi tulee muinaisesta markka-ajasta, silloin oli siis kymmenen markkaa tunnilta lipun hinta).
Tämä kausi on eka, kun Mairekin tarvitsee hissilipun ikänsä puolesta, eli nämä halvemmat tiistaihinnat kannattaa kyllä hyödyntää kun tässä lähellä asutaan.
Sunnuntainen Enni Rukajärven hopealasku sai tytöt liekkeihin, mutta tänään menivät kuitenkin vielä suksimaan rinteisiin. Kaipa sitä lumilautaakin pitää antaa tänä talvena kokeilla. Itekin olen joskus laudalla laskenut, mutta taitaa noi tellut olla edelleen se varmin valinta mun välineiksi.


Mukavaa viikkoa ja sykähdyttäviä urheiluhetkiä sinne kotikatsomoihin!

Puntari: Mitä tää sitten tekee...

...kun tää ei päivitä blogia???

Elelee sellaista suhteellisen tavallista ja talvista arkea. Aamulla päiväkodin kautta töihin, töistä päiväkodin kautta kotiin. Harrastuksia, kotoilua, ulkoilua. Jossain välissä pitää ehtiä liikuttaa itseäänkin, nyt se on jäänyt vähän vähille. Täytyisi tsempata tulevan urheilukesän suhteen, mutta jostain syystä sellainen leppoisa liikkuminen on nyt kivaa. Lukuunottamatta sunnuntain kahvakuulatreenejä, joissa on sitä hauskempaa, mitä hikisempää on.

En mä tiedä. Arki rullaa varsin mallikkaasti. Aikuisilla ja lapsilla on mukavaa yhteistä tekemistä (no joo, siivoaminen ei ole kivaa eikä yhteistä tekemistä, vaan täysin mun vastuulla...) ja päivät ja viikot menevät vauhdilla. Päivitä siinä nyt sitten blogia kun et pysy itsesikään perässä.

Luisteltu ollaan paljon. Se on huisin hauskaa näin aikuisenakin. Mieleen tulvii muistoja Aitoon kaukalolta, missä vietettiin aikaa kylän muksujen kesken talvella tunteja ja taas tunteja.
Myös Längelmävesi jäätyi lopulta mukavaan luistelukuntoon. Upeat aurinkoiset pakkaspäivät houkuttelivat meidät myös luonnonjäille.

Halkomäki: Tulipahan käytyä!

Terveisiä lomalta! Jo viisi päivää ollaan oltu kotona, mutta vasta nyt tuntuu että tämä lomakokonaisuus on saatu pakettiin. Että loma on nyt ohi. Kotiinpaluu on siitä kurjin vaihe, että kaikki se aikanaan kahdessa päivässä kokoon haalittu tavara pitää purkaa, pestä, lajitella, huoltaa, kuivata, silittää ja korjata kolhuista. Huh. Etenkin näiden kahden pikkukoijarin kanssa huh huh! Hidasta puuhaa...

Lähdettiin mun ihanan ekstreme-anoppini kanssa vähän sellaiselle extempore -reissulle. Luonnollisesti toi perikunta seurasi mukana, mutta muita miehiä ei sille lomalle sitten huolittukaan. Lähdettiin sillä ajatuksella, että joskus tullaan takaisin, ja melkein kaksi viikkoa siellä sitten viihdyttiinkin. Lappi näytti kylmintä puoltaan niin kuin usein tähän aikaan vuodesta. Pakkanen paukkui yli kolmessakympissä mutta eipä se meitä haitannut. Mökissä oli lämmintä, päivällä nautittiin kunnon pullakahveista ja iltaisin saatiin istua rauhassa teemukin ja hömppälehtien parissa kun koijarit olivat jo unten mailla.  Sellainen on mulle nyt sellaista anpiliivipöl -osastoa!
Vaikka Lapista on aina haikeaa lähteä takaisin etelään, oli fiilis silti hyvä. Oli oikeasti levännyt olo. Ja virkistynyt. Naaman kurtutkin olivat hälventyneet ja päänsäryt poissa. Voisiko lomalta enempää toivoa? Paitsi että pääsisi hiihtämään. Ja kun anopinkin kanssa oltiin vielä ihan puheväleissä, niin suunniteltiin siinä lämpimiksemme jo uutta reissua syksyn ruskaviikoille.

Hauskaa tässä reissussa oli myös se, että koijaritkin kotiutuivat sieltä ihan uusina miehinä! Vanhemmalla onkin ollut tapana ottaa kehityspyrähdyksensä aina pohjoisessa, eikä tämäkään kerta tehnyt poikkeusta; puhehanat aukesivat. Ilmeisesti irtiotto taannuttavasta kotiympäristöstä tekee kutaa! Pienempi täytti reissussa viisi kuukautta ja tuntee nykyään lempinimen Sörsselssön. Melkoinen touhupeppu, kikattaa ja jumppaa varpaita suuhunsa! Matkaseurana pojat olivat ihan parasta a-ryhmää, ei minkäänlaista rutinaa tai kitinää kuulunut missään vaiheessa. Välillä oikein mietin, että onkohan ne ihan terveitä kun kaikki sujui niin hienosti. Ja oli anoppikin tosi reipas! Se jaksoi meitä mukisematta koko loman! Eikä kiukutellut yhtään, vaikka pääsi vain pari kertaa ladulle...


Tänään laittelin loman viimeiset pyykit pesuun ja pakkasin laukut komeroon. Siivoilin vähän ja hoidin pesuetta. Illan kruunasi litra vissyä ja miähen lämmittämä sauna. On ihan sellaista loman jälkeistä euforiaa ilmassa. Lappi tekee hyvää ihmiselle!

Halkomäki: Oloa

Mikä lie talvi tämä tällainen. Istuskelen kirkasvalolampun ääressä keittiössä ja hörpin iltapäiväteetäni katsellen omenapuussa riekkuvia oravaveljeksiä. Toinen on ruskea, toinen harmaa. Tuntuu ettei itsekään oikein tiedä, pitäisikö tässä ottaa käyttöön omat talviasetukset vai ei. Ei oikein tiedä kuinka paljon takkaan viitsii heittää klapeja tai montako talipalloa laittaa lintulaudalle. Eikä oikein tiedä mitä ruokaa söisi, kun yleensä tähän aikaan vuodesta tulee tehtyä pitkään haudutettuja lihapatoja, kunnon uunimakkaraherkkuja tai reteemmänpuoleisia soppakokeiluja. Salaattikaan ei uppoa. Ei oikein mitään tee mieli. Joulu tyhjensi pajatson.

Tämä mikälie -talvi ei suuremmin herätä tunteita. Se vaan on. Nyt on näin.

Tässä harmaudessa on jotenkin turvallista olla ja ajelehtia.

Herään aamulla ikkunan takana putoileviin hiutaleisiin.

Keittiöön kynttilöitä aamupalaseuraksi, viimeiset siirappipiparit teemukin viereen.

Se iskee lujaa takavasemmalta. Joulufiilis...



 

Puntari: Vuoden fiilis

En tehnyt mitään lupauksia tälle vuodelle, enkä luo katseita isommin menneisyyteen. Se kyllä miehen kanssa todettiin, että vuosi 2013 oli kaikkinensa aika lyömätön. Lähipiirissä tapahtui paljon isoja kivoja asioita.

Jos oma vuoden huippuhetki pitää kiteyttää yhteen kuvaan, niin se olisi tuo alla oleva.
Siinä oon just polkaissut itseni maaliin Tahkolla 60km reitiltä yli puoli tuntia nopeammalla ajalla kuin koskaan ennen. Koko lenkki siellä oli ehkä elämäni parasta maastopyöräilyä ja vieläkin tulee sellainen WOW-fiilis, kun sitä ajattelen.

Tahkon reissu on kuitenkin ollut mulle aina muutakin kuin pyöräilyä. Se on ollut yksi vuoden harvoista parisuhdereissuista, jolloin lapset jäävät kotiin ja me päästään Saken kanssa humeltamaan täysin vapaana. Ja vaikka me ryvetäänkin suurin osa päivästä omilla reiteillämme, kisaan valmistautuminen, siitä palautuminen ja kokemusten jakaminen on sitä mukavaa yhteistä aikaa.

Parhautta reissulla koetaan silloin, kun molemmat onnistuvat vielä "kisasuorituksissaankin" ja voi iloita paitsi omasta myös toisen onnistumisesta. Viime kesän Tahko oli juuri sellainen.

Puntari: Tunnelmia lomalta

Aloitettiin loma lasten sairastelulla. Kuumetauti veti punkkaan molemmat tytöt ja varmaan hoitosyksyn väsymyskin näkyi. Nukuttiin aamulla kymmeneen helposti, vaikka yleensä ollaan aika aamuvirkkua porukkaa. Vähitellen tässä loman lähestyessä loppua ollaan yritetty siirtää

kelloja takaisin normaaliin rytmiin, ettei tiistaina olla ihan pulassa aamulla.

Loma on tuntunut sopivan mittaiselta. Nyt tuntuu jo siltä, että arkirytmiin ja töihin on kiva palata. Lapset eivät ole erityisesti eskaria tai hoitoa kaivanneet, mutta varmasti sinne taas ihan mielissään menevät, kuten koko syksyn menivät.
Kotonakin niillä tuntuu olevan varsin kivaa ja ulos on yritetty vääntäytyä joka päivä kelistä huolimatta. Aina siellä jotain tekemistä keksii, vaikka olisikin sateista ja kuraista. Aku Ankka -hippa on ollut nyt kova juttu, samoin puussa kiipeily.

Joulu meni kaikkinensa ihanasti ja eilen kuusen purkaminen ja koristeiden vieminen vinttiin oli taas haikeaa. Ei oikein osannut ajatella, että tämä joulu oli nyt tässä. Jotenkin olis suonut sen jatkuvan vielä (vaikka siihen asti, että saadaan lumi maahan).
Jouluvalmistelut sujuivat meillä niin leppoisasti ja koko perheen voimin, ettei joulustressiäkään päässyt syntymään. Hlökohtaisesti joulun paras hetki oli aattoilta ja sitten myös joulupäivän aamu, kun kuuntelin keittiössä yksikseni jatsahtavaa amerikkalaista joulumusaa ja katoin rauhassa muulle perheelle aamiaista.
Ihmeen vähän stressasin myös tuosta lumettomuudesta. Kaks vuotta sitten se vei ihan täysin joulufiiliksen, mutta tänä vuonna en antanut sen häiritä. Väänsin mielialan sellaiseen keskieurooppalaiseen moodiin, ja tämä ilmasto oli ihan ok nyt tänä jouluna.

Uudenvuodenpäivänä saateltiin meidän mies maailmalle ja jäätiin tyttöporukalla taloa pitämään. Ollaan katseltu kaikki Suomen kaunein koti -jaksot maikkarin katsomosta ja lermailtu sohvalla. Siitä saatu inspiraatiota sisustamiseen ja koluttu taas vintit ja ulkovarastot ja tehty vähän uutta järjestystä tänne kotiin.
Alkavat olla muuten tosi mainiossa iässä noi meidän tytöt, kiinnostuvat ja kommentoivat niin pikkuvanhoina sisustuksia ja niiden reaktioita eri asioihin on hauska seurata.(Mm. Ideaparkin lelukaupassa vanhempi katseli ympärilleen ja totesi, että kaikenlaista tilpehööriä sitä maailmassa tehdäänkin. Eikä himoinnut minkään lelun perään. Jes!)

Tulevalla viikolla  meillä juhlitaan Saiman 5-v synttärit. Kriisiä pukkaa: miten mun pieni sulokäpy voi olla jo niin iso tyttö?! Jatkuvasti tulee tunne, että voi kun voisi painaa jotain hidastusnappulaa, kun olisi niin kiva tunnelmoida näiden lasten kanssa vähän pidempään kun ovat pieniä. Onneks ystäväperheet, joissa on isompia lapsia, luovat uskoa siihen, ettei kasvaminen ole ihan niin kauhea juttu kuin se nyt musta tuntuu.

Mutta tämän erittäin epäjohdonmukaisen ja jaarittelevan tekstin myötä hyvää vuotta 2014 kaikille myös täältä Puntarista!

Halkomäki: Starttipyssyn pauketta!

Tänään on jo toinen päivä uunituoretta vuotta kulumassa eikä mulla vieläkään ole keksittynä yhtään uudenvuodenlupausta. Kyllä sitä nyt jotain lupauksia pitäisi olla rikottavana, eihän tästä elämästä muuten tule sitten niin mitään! Reidet kesäkuntoon -kampanjahan tietysti alkoi taas eilen, mutta sitä kai voi ruveta jo kutsumaan lupausten sijaan perinteeksi, sillä veikkaan että kampanjan 20. juhlavuosi ei ole kovin kaukana. Hirveästi tässä jännittää että josko me tänä vuonna Tiinan kanssa onnistuttaisiin...toisaalta se sitten veisi ehkä hohdon koko hommasta!?

Omalta kohdaltani kampanjan lähtölaukaus ammuttiin tänään täällä Halkomäessä klo 19.17. Tajusin aamulla, että en ole käynyt edes kunnon kävelylenkillä ainakaan kolmeen viikkoon, voipi olla että kuukauteen. Kun miäs tuli kotiin, ilmoitin että tänään se olen minä joka lähtee lenkille. Yksin. Urheiluvarustuksessa. Ilman aikataulua kunhan olen kahdeksalta kotona. Luksuslenkille siis! Tuntui hienolta kömpiä yläkertaan vaihtamaan vaatteita urheilukerrastoon, välipaitaan ja fleeceliiviin. Alle puin oikeat urheilurintsikat. Kaivoin kaapista juoksuasun housut. Naulakosta otin kevyen kuoritakin. Päähän hengittävä hiihtopipo ja jalkaan oikeat lenkkitossut. Puffi kaulaan. Kaiken kruunasi Team Ahma- tyylinen heijastinliivi. Se päällä lenkki sujuu aina rattoisasti mietiskellen, olisinko Api vai Jarski. Sinkosin raikkaaseen ulkoilmaan kuin vasikka kevätniitylle. Oli se vaan niin ihanaa vuoroin hölkätä, kävellä ja puhua anopin kanssa puhelimessa samalla kun kiertää Orjakylän lenkkiä! 



Yleensä tämä kotiäidin urheiluharrastuskaava menee vähän toisin:

Miäs kotiutuu pyörälenkiltä tai jostain muista riennoista. Huomaan, että mulla olisi 20 minuuttia aikaa käydä pikalenkillä tai heilutella kahvakuulaa ennen iltasyöttörumban käynnistämistä. Säntään eteiseen. Vedän collegehousujen päälle vuorelliset äitini entiset tuulipuvunhousut. Sullon päälläni olevan väljän neuleen helmat housuihin, joissa ne jäävät kivaksi pelastusrenkaaksi pömpöttämään vyötärökuminauhan ja jenkkakahvojen välimaastoon. Kiedon pitkän villakaulahuivin kainalon alta ympäri, että tissit* pysyvät lämpiminä. Päälle toppatakki, jalkaan Salomonin jotkut vapaa-ajankengät jotka hankaa isovarvasta.  Pipo päähän ja villahuivi kaulaan. Lipaston ylälaatikosta heijastin heilumaan takin liepeeseen. Sitten pihalle hölkkäämään Kotisuonlenkkiä ympäri. Tuossa ajassa sen ehtii kaksi kertaa. Heijastin kilkuttaa tasaiseen tahtiin osumaa taskussa olevan kännykän kanssa, hengitys kostuttaa villakaulahuivin litimäräksi kasvojen edessä ja hiki pakkaa toppatakin uumeniin. Rintsikat hankaa eikä ne muutenkaan ole moista hölskytystä varten. Hienoa hommaa niin kauan kuin sitä kestää, eikä sitä kyllä kestäisi yhtään kauempaa! Kotiovella kuuluu jo pienen miehen vaativa ääni: ruokaa! Nakkaan pipon ja hanskat naulakkoon ja avaan toppatakin, jonka alta pöllähtää lämpöä kuin höyrykattilasta konsanaan. Nappaan pienen miehen kainaloni substrooppiseen syleilyyn ja katan hikisen noutopöydän nälkäiselle tuossa tuokiossa. Ihan hirvittää ettei pieni pyörry kaikesta siitä...

Mutta lenkillä on käyty, ja se on pääasia. En tiedä onko siitä varsinaisesti ja ihan oikeasti yhtään mitään hyötyä, mutta saa siinä aikakin sen 20 minuuttia raikasta ulkoilmaa, 20 minuuttia mielenrauhaa ja 20 minuuttia hillitöntä hikoilua. Ja jos hyvin käy, saa myös reidet kesäkuntoon, sillä ihmeitähän tapahtuu...

Tässä olenkin viettänyt loppuiltaa sydänsukat ja urheilukerraston vaaleansiniset housut jalassa, hikisennahkea paita päällä ja  ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua. On niin juhlallinen olo, että melkein tekisi mieli luvata itselleen, että huomenna uudestaan!!!

*) Tiina on aikanaan antanut mulle tasan kaksi neuvoa kun se kuuli että olen raskaana. Niistä toinen kuului: PIDÄ TISSIT LÄMPÖISINÄ! Sitä mä olen kuuliaisesti noudattanut...