Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Puntari: Mielialalääkettä aamukahvissa


Pääsiäinen on kristillinen juhla, mutta silti meillä lenteli p-kele jos toinenkin (ainakin äidin ajatuksissa) kun tehtiin perjantaina virpoimisvitsoja. Koskakohan meitsi löytää itsestään sen toista kotimaista sujuvasti puhuvan Annican, joka askartelee seesteisenä lastensa kanssa merenrantahuvilassa? Koristelee pilkkuteipeillä pahvimunia ja vääntää huovutusvillasta munanlämmittimiä? Sitä odotellessa...
Joka tapauksessa vitsat tuli tehtyä ja sunnuntaina niillä käytiin pelottelemassa mummua ja pappaa ja tietty tätiä ja Saku-serkkua. Kummitäti piiskattiin terveeksi ja tuoreeksi jo lauantaina ja Kangasalan isovanhemmat perjantaina. Nyt onkin sitten tapeltu, että kuinka paljon karkkia on tarpeeksi.

Muutoin olen viettänyt aikaa pakkaamalla pipoja, hanskoja, kaulaliinoja ja villasukkia vinttiin. Eteinen alkaa näyttää siedettävältä, eikä haittaa yhtään, vaikka lunta tuli kuin Japanissa konsanaan. Kyllä mä parit talvivehkeet vielä jätin esillekin, ihan tulevaa Lapin matkaakin ajatellen.
Likkojen vaatekaapissa kävi myöskin eilen kevätmyrsky, kun sieltä lähti 3 kassillista vaatetta kiertoon. Meille on päätynyt aika paljon käytettyä lastenvaatetta, mikä on tietysti ihana juttu kun ei tarvi itse ostaa, mutta liika on aina liikaa. Puoliakaan ei ole ehtiny käyttää. Nyt vaatekaappi näyttää ihan siedettävältä. Ainakin hetken.

Sakari taitaa lorautella mun aamukahviin jotain mielialalääkettä, sillä mua ei tämä takatalvi ja lumi jaksa stressata yhtään. Ehkä joku maantiepyöräilijä viiltelee itseään parhaillaan, mutta mä en.
Meillä nimittäin aloitettiin pari viikkoa sitten maastopyöräilykausi. Oon aina pitänyt tamperelaisia Kaupin kanuunoita ihan pikkusen pöhköinä, kun ne lapioivat talvella polkuja metsään. Oon íhmetellyt, että eikö todellakaan ole mitään muuta tekemistä. Että hankkikaa vaikka...perhe.
Nyt kun mettäkone on tehnyt meille yöpakkasten kovettamat baanat metsään ja siellä on käyty rytkyttämässä pyörän kanssa niin ymmärrän Kaupin kanuunoita täysin. Talvimaastopyöräilyhän on mahtava laji! Kaatuminen lumihankeenkin sattuu huomattavasti vähemmän!
Sunnuntaina aurinkoisessa kelissä käytiin luukuttamassa paikallisen offroad-yrityksen maastouria, ja vaikka omalta osalta homma meni enemmän Hauskat kotivideot -osastoon, niin plussan puolelle saldo jäi siitäkin.
Pitkäperjantaina onkin sitten tarkoitus ajaa talvikauden avaus- ja päätöskisat tossa lähimetsässä.
Saas nähdä ketkä kaikki uskaltautuvat lähtöviivalle!

3 kommenttia:

  1. Sustakin olisi siis Stromsööhön vierailemaan. Sinä askartelemassa ja minä simapulloja tiivistämässä! Hahaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kuule. FST:llä menis lähetys tukkoon, kun katsojaluvut räjähtäisivät!
      Ehkä vähän käynyt sima paljastaisi musta sen askartelijahengettären. Tarvis vissiin kokeilla.

      Poista
    2. Mä voisin sit tulla kasvattaan rairuohoa samaan lähetykseen...jos saan kans sitä simaa!

      H

      Poista