Nyt on tilaa missä viljellä. Kasvimaa tuottaa samassa suhteessa rikkaruohoja ja salaattia ja yrttipenkki (miehen nikkaroima, tämän siitä saa kun jauhaa asiasta riittävän kauan!) röyhii herkkuja ruokapöytään.
Pihan kukkapenkit ovat pitkälti talon peruja. Kun isot maansiirtotyöt aikanaan remontin yhteydessä oli saatu tehdyksi, alkoi pihan eri nurkista puskea perennaa. Pionit taas on saatu Hannalta, äidiltä ja ystäviltä erinnäisiksi lahjoiksi.
Jotkut tykkää panostaa myös yksivuotisiin kesäkukkiin. Niin minäkin. Joka vuosi mulla on päässäni selkeä visio siitä, millaiseksi eedeniksi meidän etuterassi muodostuu. Haaveilen herkistä ja toisiinsa sointuvista kukkayhdistelmistä ja intoa puhkuen lähden paikallisen puutarhan kevätpäiville. Siellä kasvihuoneen kukkaloistossa mut valtaa kuitenkin aina villitys. Hiiteen harmonia ja harkitsevaisuus, tilalle väriä ja villejä visioita. Kyllä, olen diagnosoinut itseni ja todennut potevani jonkin sortin tarkkaavaisuushäiriörä mitä puutarhan suunnitteluun tulee. Oon Kirjainyhdistelmäpuutarhuri.
Onnellisena sitten kotona lätkin samettikukat, hopeanauhat, pelargonit, verenpisarat ja keijunmekot omiin asetelmiinsa. Sitten huolaisen syvään ja nautin näkemästäni, vaikka mistään ei tullut sellaista kuin suunnittelin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti