Puntari: TahkoMTB 2014: Polje villi lapsi

Heti alkuun teen lupauksen. Yksikään Tahko mtb-kisaraportti ei tuu enää tän vuoden jälkeen alkamaan treenaamattomuuden voivottelulla. Kaikki kolme aikaisempaa nimittäin alkavat, ja tänäkin vuonna siihen olisi ihan aihetta...siellä kivien, juurien ja mäkien keskellä nimittäin päätin, että tää täällä alkais ihan oikeasti harjoitella pyöräilyä ja kasvattaa kuntoa...

Tahko mtb kutsui meidän seuruetta tänäkin vuonna. Motivaatio ei ollut mitenkään tapissaan, mutta täytyihän sinne taas lähteä rypemään. Koskaan ei ole reissussa tylsää ollut, siitä on pitänyt huolen mukava seura ja jotenkuten onnistuneet suoritukset.

Majoituttiin samaan mökkiin kuin viime vuonna, kun todettiin se silloin toimivaksi. Mulla oli tällä kertaa vähän ypö olo, kun Hanna ei päässyt mukaan reissuun. Aika äkkiä se yksinäisyys kuitenkin häipyi, viimeistään siinä vaiheessa kun kälätys alkoi kuulua ennen kuin ovenkahva edes kävi: Lehikoinen oli saapunut mestoille. Siitä se kisateputus ja fiilis alkoi sitten nousta.
Perinteiset valmistelut täyttivät illan: pastaa, saunaa, kynsien lakkaamista (minä, ei pojat) ja kisajuomaa. Jossain välissä tallipäälikkö oli viritellyt numerolaput ja tsipit kiinni fillareihin ja rasvannut varmaan ketjutkin. Kiitosta vaan!

Meidän tiimi oli levitellyt itseään vähän jokaiseen lähtöryhmään. Ekana aamulla alkoivat tankata 120km ajaneet supermiehet ja ne, jotka luulivat pääsevänsä mettästä pois alle kolmen ja puolen tunnin. Itse vielä siinä vaiheessa veistelin oltermannia aamupalavoikkarin päälle, kun kisamiehet lähtivät trikoot kireenä kohti lähtökarsinaa.

Oma lähtö tapahtui 9.40. Menin pyöräni kanssa tapahtumapaikalle ja yksinäisyydentunne rinnassa kasvoi. Ei Hannaa antamassa viime hetken vinkkejä ja ottamassa virallisia kisakuvia. Vain (juoma)reppu ja reissunainen. Aloin sitten juttusille vieressäni lähtöä odottelevan tyypin kanssa, joka näytti yhtä urheilulliselta kuin itsekin. Siis siltä, ettei heti ensimmäisessä repliikissä ala kyselemään keulan joustolukemista ja takavaihtajan korvakkeista. 

Ensimmäistä kertaa reitillä muistin edellisvuosilta, mitä on tiedossa. Alussa syke hakkasi taas jälleen kerran miljoonaa, mutta Kinahmi ykkösen jälkeen alkoi tuntua jo ihan hyvältä. Letka eteni itselleni sujuvaa vauhtia enkä tuntenut olevani kovinkaan pahana tulppana. Pyörä liikkui yllättävän kevyesti ylämäet ja alamäetkin, vaikka maastopyöräilykokemusta oli tänäkin vuonna tullut hankittua ennen Tahkoa tasan yhdeltä lenkiltä (ns. Klassikko= Sakke vie mut Kangasalan harjuihin valmistelevalle lenkille=se ajelee ittelleen sellaista sunnuntaivauhtia ja mä yritän v*tutuskäyrä huipussaan roikkua siellä perässä).

Parasta antia tämän vuoden Tahkossa oli reitillä olleet kannustusjoukot: positiivista tsemppausta sain kaikilta tapahtuman järjestelyporukoilta. Lisäksi Team Skinsin kannustusjoukkojen metelöinti kuului jo kauas yhden mäen päälle, ja sainkin aika paljon positiivista energiaa polkimiin, kun mimmit kannustivat meitä häntäpään menijöitäkin mielettömällä sykkeellä. Oli oikein pakko käydä kehumassa niiden meininkiä tapahtumakansliassakin.

Tarkkaan tehtyjen laskelmien mukaan mun piti olla El Granden juurella ajassa 4.30, jos aion ehtiä viiden tunnin alitukseen. Garmini näytti ko. paikassa aikaa 4.19, ja siinä vaiheessa alkoi hymyilyttää. Pyörän tuuppailuksihan se taas meni (jonain vuonna mä ihan oikeasti poljen sen perhanan mäen alhaalta ylös), mutta sen verran motivoi uus ennätysaika, että pistin tennaria aika tiuhasti toisen eteen. Tahkon huipulla oon yleensä käyttänyt muutaman hetken herkistelyyn ja tirauttanut pienet itkutkin, mutta tänä vuonna siihen ei ollut aikaa. Poljin mahdollisimman ripeästi kohti sitä aina yhtä ihanaa loppulaskua, joka oli tänä vuonna linjattu uudestaan ja josta taas kuin ihmeen kaupalla selvisin hengissä alas. Elämä on yllätyksiä täynnä!

Loppusuoralla sain vielä mukavaa kannustusta kisakavereilta ja maalissa kellot pysähtyivät aikaan 4.54. Uutta ennätystä pukkaa! 

Maalissa olin yllättävän hyvässä hapessa. Heitin Valion sponssaamat palautumisrahkat nassuun ja päätin lähteä kämpille pesulle ja soittamaan virallisen kisapuhelun Hansulle. Oli aikas mahti fiilis kuoriutua hikisistä ajokamppeista, päästä pesulle ja hetken hengähtää.

Sitten pakkasin palautumisjuomia reppuun ja polkaisin takaisin kisakeskukseen odottelemaan 120km miehiä maaliin. Keli oli hyvä ja lämmin ja karpalolonkero hyvää ja kylmää. 

Sakke kaarsikin vähän Peltsin jälkeen maaliin ja sai loistavan ajan ekasta pitkästä matkasta kisassa. Komee I Did It -puffi lyötiin käteen heti maaliviivan jälkeen.

Piazzan pihassa oli mukava tunnelma: livebändi soitti rillumareimusiikkia ja väki oli hyvällä tuulella. Terassilla näytettiin käyvän jo kovia jälkipelejä ja maaliin tulleet tuulettivat omien suoritustensa päätteeksi. 

Pastapuffetin ja palkintojenjaon jälkeen painuttiin mökille grillaamaan. Pihvit ja bratwurstit katosivat parempiin suihin, sauna lämpeni, jalkapalloa jännitettiin ja päivän tapahtumia kerrattiin. Nostettiin lasilliset kuohuvaa myös mun ja Rainerin komeille kunniakirjoille, jotka löytyivät ilmoittautumiskuoresta. Että ihan suurmestareita tässä ollaan. Kättä lippaan!

Koska ketään ei kauhesti väsyttänyt, päätettiin lähteä vielä Piazzalle iltapileisiin. Siellä vallitsi melkoinen homobaaritunnelma, sillä meitä naisia oli paikalla ehkä parikymmentä. Totesinkin, että kyseinen bileviikonloppu kannattaisi Siilinjärven ja Nilsiän sinkkunaisten painaa tarkasti mieleensä ja saapua paikalle. Seurueen miehistäkin idea oli hyvä, tosin heidän mielestään sen sinkkuuden suhteenkaan ei tarvitse olla kovin tarkka...

Ihan tappiin asti ei jaksettu Piazzalla bailata, vaan suunnattiin yöunille joskus ennen kahta. Sunnuntaina vietettiinkin leppoisaa palautumispäivää Saken kanssa kahdestaan kämpillä, kun muu seurue suuntasi jo kotimatkalle. Pieni kävelylenkki, kylpyläkäynti, pizza ja päikkärit teki ihmeen hyvää.

Nyt onkin kiva jatkaa kesää rennoissa merkeissä, kun urheilutavoitteet (Jukola+Tahko) on saavutettu. Tosin itse käynnistelin eräänlaista viisivuotissuunnitelmaa tänään kotimatkalla. Jos nainen, Tahko mtb ja tämä blogi on hengissä vielä viiden vuoden päästäkin, voitte lukea siitä sitten silloin...

ps. Käykää lukemassa myös Miettisen Ollin kisaraporttia! Mies on kiteyttänyt jotenkin äärimmäisen hienosti koko sen tunneskaalan, mitä tämä tapahtuma meille pyöräilijöille tarjoaa! http://ollimiettinen.blogspot.fi/2014/06/tahko-mtb-2014-60km-hopeinen.html