Kyllikit: Helsingin yössä

Tällä tarinalla voisi olla monta ja monisäikeistä alkua. Ollaan kuitenkin ytimekkäitä ja lyhennetään se vaikka näin: 15 vuotta sitten aurinkoranta, alkoholijuomia ja uusia tuttavuuksia, joiden kanssa hengattiin reissun jälkeen sinä ja parina seuraavana kesänä sitten muissakin merkeissä. Kuluu 12 vuotta ettei nähdä, kunnes postilaatikkoon kolahtaa kutsu nelikymppisille Helsinkiin. Ja mehän mentiin!

Harvoin tulee lähdettyä niin randomeilla suunnitelmilla liikkeelle kuin viime perjantaina. Hätäisesti survottiin kasseihin bilemekot ja meikit ja lähdettiin ajamaan kohti Hämeenlinnaa sillä ajatuksella, että hypätään siellä bussiin jolla hurautetaan Helsinkiin.
Matkalla vaihdettiin kuitenkin lennossa suunnitelmaa ja päätettiin ajaa ihan ite omalla autolla kohteeseen. Me hätyyteltiin tässä vaiheessa jo henkilökohtaisia rajojamme, sillä edellisen ja ainoan kerran oltiin antauduttu omalla autolla Helsingin liikenteen sykkeeseen vuonna 2005. Silloin Hanna kurvasi Mersulla olympiastadionille ja Tiina tähysti repsikanpaikalta kaikki lähestyvät raitiovaunut.
Tällä kertaa Tiina ajoi ja Hanna tähysti. Kyllä me siinä vaiheessa meinattiin pissata housuumme, kun naapuriauton kuski katteli meitä liikennevaloissa: Hanna istui molemmissa käsissä puhelimet joiden karttasovellukset ja kaikki mahdolliset navigointinäytöt oli auki. Ai miten niin maalta? Nähtiin muuten kolme ratikkaakin, mutta selvittiin kuitenkin ehjinä perille.

Hotellimme ei huokunut luksusta, mutta oli siisti ja halpa. Oltiin ajateltu ehtivämme syömään ja ottamaan lasilliset etkoille, mutta niinhän siinä kävi, että aika sujahti ohi armottomassa paklaamisessa, puunaamisessa ja sukkahousujen kanssa sekoillessa. Seiskan aikaan päätettiin, että enempään ei pystytä ja näillä mennään ja lähdettiin navigoimaan kohti juhlapaikkaa (tällä kertaa ihan paperikartta kädessä...).

Bilepaikka Ääniwalli oli vielä suhteellisen väljä, kun me purjehdittiin paikalle. Vaan sepä ei meitä haitannut: päästiin kunnolla käsiksi juhlakaluun ja tutustuttiin muutamaan ihan mukavan oloiseen heppuun myös. Illan yksi odotetuimmista kohtaamisista koettiin veljestrio Jukka/Ilkka/Pekka kanssa, joista paikalla oli tällä kertaa vain duo Ilkka+Pekka. Pekka tunnettiin jo entuudestaan, mutta Ilkkaan ei oltu törmätty takavuosien pitkinä kuumina kesinä (silloin ajateltiin, että koska kundi on palomies, niin sillä oli vissiin kiire öljytessään yläkroppaansa ja tehdessään hauiskääntöjä).
No, ei siinä vielä kaikki. Kuohuviinit meinasivat mennä väärään kurkkuun, kun saatiin kuulla illan bändistä. Inis! Tuo legendaarisen Sami Yli-Pihlajan legendaarinen bändi, jonka kanssa aikanaan kuvattiin musavideota Aitoossa! Mitähän tästä vielä tulisi...välillä meinasi ihan hirvittää.

 

 

Ilta kuitenkin soljui eteenpäin kuin vesi Vantaankoskessa ja meillä oli varsin lystiä. Otettiin perinteinen siideri puoliksi, kun sellainen meille oikein tarjottiin. Vähän kyllä ehkä kummeksuen...mutta mitäs me tavoillemme voidaan! Oli vinkeää olla porukassa, josta ennestään tunsi kaksi-kolme ihmistä. Ei silti tarvinnut ypöillä. Myös duo Pekka ja Ilkka pitivät meistä hyvää huolta ja tarjosivat ihastuttavaa seuraansa aina, jos satuttiin vähän orvoilta näyttämään siellä baaritiskin liepeillä.
Illan yksi absoluuttinen kohokohta oli gourmet-rekka, joka kurvasi pihaan currywursti-hapankaaliannoksineen ja vastasi kurnivien vatsojemme kutsuun. Nälkä se on mikä vetää naisen heikoksi! Makkarajonossa saimme takanamme odottelevilta tytöiltä vilpittömän hämmästyneet ihastukset siitä, miten hienoa oli, että me näin siskoksina voitiin tilailla currywurstia niin että toinen maksoi toisenkin ruuat. Joo-o. Olihan se, todellista ja täydellistä sisaruusrakkautta! Ja myös makkararakkautta oli, ensi silmäyksellä! Hirveen hyvää! Täysillä vatsoilla jaksoi jatkaa kohti musiikillista taidenautintoa.

 

 

Illan juhlaohjelmisto oli lyhyen viihdyttävä ja ytimekäs. Se jatkui meidän osaltamme vielä tanssilattialla, jossa mieskuoron seilorit vastasivat paitsi melkoisesta laitamyötäisestä, myös näyttävistä tanssituksista. Siinä ei Hämeen tytöillä meinannut tanhutossu pysyä perässä kun askelkuviot vaihtuivat sen verran vilkkaasti ja ankkurinapit viistivät lattiaa (jos HalooHelsingin Pulp Fiction biisiä ei olisi olemassa, tämän illan jälkeen se olisi tehty...). Jossain vaiheessa oli parempi paeta paikalta ja purjehtia illan aikana tehtyjen uusien tuttavuuksien seuraan. Opettajat kun tuppaavat vaikka ihan vahingossa löytämään opettajahenkistä seuraa, niin tämäkään ilta ei tehnyt poikkeusta. Siinä karttakeppi viuhui ja sijaisaikojen kultaisimmat muistot jaettiin vedet silmissä nauraen. Tiinan skeittailut oppilaiden kanssa yläasteen käytävillä saivat ehkä eniten rispektiä porukassa, sattuneesta syystä.
Loppuiltaa kohti ja yleisen promillemäärän noustessa mukavasti saimme osaksemme oikein mairittelevia lähestymisiä kaiken kivan merkeissä (mä olishin shulle ihan täydellishtä yhdenillanshuhdesheuraa kun lupaan ettei shun enää koshkaan tän jälkeen tarvish nähdä mua). Tyypeiltä, jotka eivät olleet koskaan kuulleetkaan paikoista AITOO tai PÄLKÄNE. Olihan se järkyttävää tajuta, ettei joku ole koskaan ajanut Pälkäneeltä Aapiskukon ohi tai käynyt Aitoossa Kirkastusjuhlilla! Aikamoinen aukko sivistyksessä! (Lienee parasta suunnata seuraavat Kirkkarimainokset pelkästään kehä kolmosen sisäpuolelle ja Radio Helsingin taajuuksille.) 

 

 

Lopulta valomerkki kertoi meille, että olimme urheasti jaksaneet koko kahdeksan tunnin synttärikivan läpi ja oli aika lähteä hotellille. Ja koska patukanpiilotusleikki ei meitä yltiöpäisesti kiinnostanut, hyvästelimme iki-ihanan synttärisankarin sekä illan aikana syntyneet uudet kivat tuttavuudet. Narikassa saatiin vielä viimeiset naurut, kun Hanna oli hakemassa takkiaan. Siinä vaatteita pukiessaan sai paikalle tulleelta naisihmiseltä vielä viime hetken palautteena mukavasti sammaltavan kommentin: Säkin siinä näytät ihan joltain sotaa paenneelta!!! Olisi pitänyt varmaan vastata, että sehän on nykyään muotia, etkö tiennyt? Tai myöntää ihan reilusti, että mä oonkin maalta. Sen sijaan lähdimme kikatellen pois paikalta herrasmiesseuran saattelemana.

Osattiin ilman karttaa takaisin hotellille laskemaan jalkoihin ilmestyneitä rakkoja. Rankkaa oli! Hehkuvin varpain unten maille puoli neljältä ja muutaman hikisesti pyörityn tunnin jälkeen yhdeksän aikoihin pirteinä uuteen päivään.  Illan aikana tavatut hahmot irroittivat vielä monet naurut ja loistava fiilis jatkui väsymyksestä ja jomottavasta pääkopasta huolimatta vielä pitkään. Roolit vaihtuivat ja Hanna ajoi kotiin Tiinan imitoidessa navigaattoria viereisellä penkillä. Hyvin selvittiin!

Viimeisimmästä Helsingin baarikeikasta oli kulunut kymmenen vuotta. Silloin oli kaikenlaista Rytsölä -kuviota ja katkenneita saapikkaan korkoja, vankilakeikkaa ja Peltsikin tanssilattialla. Siihen nähden tämä keikka vaikutti suorastaan sivistyneeltä! Ehkä voitaisiin tulla vähän useamminkin?