Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Halkomäki: Ei ihan vielä!


Käväisin eilen iltapäivästä Puntarissa Tiinaa ja pesuetta moikkaamassa. Hinkkalan talo oli niin tunnelmallisen ihana jouluisessa asussaan ja siellä tuntui asustelevan varsin tyytyväisiä lomalaisia vaikka vapaiden loppu jo häämöttääkin. Glögimukin äärellä haikailimme Tiinan kanssa melkein yhteen ääneen sitä, miten tänä vuonna joulusta ei jotenkin vaan raaskisi luopua! Vaikka joulua laitettiin kumpaankin kotiin jo joulukuun alkupäivistä lähtien, niin silti tuntuu ettei siitä ole saanut nauttia vielä tarpeeksi. Kynttilöistä, valoista, koristeista, musiikista, punaisista tontuista, kimallenauhasta, kuusen palloista, glögistä ja joulun herkuista. Etenkin riisipuurosta. Joulun rauhallista tunnelmaa haluaisi nautiskella vielä monta päivää!
 
Kotimatkalla mietiskelin, että onko tämä joulun viivyttäminen nyt vain vastaisku kaikelle kurjalle mitä kotiseinien ulkopuolella tapahtuu ja mitä mediat tuuppaavat silmien eteen tasaisena vyörynä. Lempeä vastaisku kaikelle kylvetylle vihalle, kaunalle, epävarmuudelle. Valoisa vastaisku pimeälle. Vai johtuuko se siitä, että nyt saatiin koko maahan pakkasta ja ainakin tänne pieni valkoinen lumipeite? Maisema näyttää nyt niin kauniin talviselta ja vihdoinkin myös jouluiselta! Ja kun me oltiin joululomasta kaksi viikkoa pohjoisessa, niin kotona vietetty joulukiintiö ei ilmeisesti ole vielä täynnä.
Päätin, että oli syy tähän huumaavaan joulufiilikseen mikä tahansa, meillä joulu viipyy yli loppiaisen. Saa olla ne vähät koristeet paikoillaan, kanelintuoksuinen kynttilä pöydällä, pallot, linnut, tähdet ja omenat keittiön ikkunassa, muutama punainen tyyny sohvalla ja talvivalot roikkumassa verhotangoista. Himmelihän meillä pyörii olohuoneen katossa ympäri vuoden. Jouluttajiksi tässä ei kuitenkaan ryhdytä. Aion kyllä järjestää Nuuttipukille jotain hommia ensi viikolla, vaikka kuinka haikeaa ja vaikeaa olisi...

 
 






 
 




 
Ps. Poikasilla joulukiintiö täyttyi ilmeisesti tänään. Katselivat neljännen kerran Joulupukki ja Noitarumpu -elokuvan ja pakkasivat tonttulakin laatikkoon. llalla vanhempi pohdiskeli toiveikkaana: Mitähän sieltä pääsiäispupun tuomasta munasta sitten mahtaakaan löytyä?!?

1 kommentti:

  1. Mää nyt sitten kuitenkin eilen keräsin joulujutut pois. Lähinnä siksi, ettei just tuuletetut ja imuroidut joulumatot sotku pe synttäreillä poppareista yms juhlajutuista ja että muutkin kamat saa ehjänä vinttiin. Glögi- ja pikarikausi saa kyllä jatkua vielä pitkään!
    T

    VastaaPoista