Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Puntari: Hyvät kesähavinat











Kesä soljuu eteenpäin mukavasti, vaikka himohelteet eivät meille ylläkään. Myönnän, että kaipaan niitä, sillä palelen herkästi. Onneks kesäloma alkoi viikon mittaisella Mallorcan reissulla, missä nautittiin joka päivä yli 30 asteen lämmöistä.

Puutarhalle tällainen nippa nappa 20 astetta on loistava. Kaikki kukkii pitkään ja hartaasti. Edes rankkasade ei päässyt tuhoamaan mun pioneita, Hannan kukat kokivat Aitoossa vähän karumman lopun.
Ollaan asuttu täällä nyt 9 vuotta ja puutarha on kauniimpi kuin koskaan ennen. Vähitellen sitä on tullut tehtyä ja kuopsuteltua ja jatkoa seuraa. Vaikka en mikään intohimoinen rikkaruohopoliisi olekaan, niin tykkään kierrellä hanskat kädessä pitkin pihaa ja kiskoa nokkosia ja muita vihulaisia pois penkeistä.
Kasvimaalla kasvaa 6 vakoa perunaa, iso sipulipenkki, neljä riviä porkkanaa, neljä riviä hernettä ja kolme riviä salaattia. Kesäkurpitsat kasvaa tänä vuonna ruukuissa. Yrttilavalla rehottaa minttu (ylläri!), timjami (talvehti hienosti), ruohosipuli, lipstikka, oregano ja tilli sekä ystäväni tytöille lähettämät ananasmansikat. Basilikat laitoin ruukkuun ja niitä saa napsittua ruokaan tuosta eturappusilta mukavasti.
Terassilla on suloinen sekamelska kaikkea. Vanha puutarhakalusto oli kaput, joten maalasin navetan vintistä vanhan sivusta vedettävän sohvan valkoiseksi ja se pääsi terassille. Sen kaveriksi spreijasin mustaksi vanhan navetasta myös löytyneen rottinkituolin (on vähän rikki, mutta kun laittaa istuintyynyn, niin ei haittaa mitään). Pöydäksi löytyi yksi äidin antama pikkupöytä. Kaikki viherkasvit on kannettu taas kesäksi ulos ja niiden kaveriksi väriä tuomaan laitoin parvekelaatikoihin ja ruukkuihin pelargonioita, krassia ja hajuhernettä. Isoissa ruukuissa rappusten edessä kasvaa köynnösviinimarjaa, muurikelloa ja maahumalaa.

Tyttöjen piti saada riippumatto paikoilleen ja se on ollut ykkösjuttu. Siinä luetaan ja leikitään. Lukeminen on ollut ehkä molemmille tytöille se lempparipuuha tänä kesänä, vaikka uimassakin kyllä käyvät joka päivä.
Eilen illalla, kun näytti mukavalta keliltä, tein pari savulohivoikkaria (munalla ja tillillä), kaadoin lasiin valkkaria, otin viltin, sytytin lyhtyyn kynttilän ja menin terassille kirjan kanssa iltaa istumaan. Linnut lauloi, puutarhan kukkameri tuoksui ja kylmyydestä huolimatta tuntui ihan kesältä. Tää kesä on mennyt tähän asti hyvissä havinoissa (pessimisti ei pety -asenteeni odottaa koko ajan sitä paskakuormaa niskaan, joka yleensä jossain vaiheessa tulee...).
Tällaistakohan kalastajan vaimolla on aina?

2 kommenttia:

  1. Terveisiä Oulusta! Viime yönä kotiuduimme 1,5vko:n Puola-tourneelta ja puutarhastamme oli tullut Wiidakko:)
    Puolassa riitti sirinkoa ja lämpöä, joten minuakaan tämä viileys ei haittaa. Kasvit tykkää ja meillä näyttää olevan ylituotantoa yrteistä. Chilit kasvihuoneessa voivat myös pulskasti. Samoin tomaatin raakileet.
    Kaikki siis ok ja kuules, paskakuorma tulkoon syyslannotteiden myötä, jookos?
    Postailen Puola juttuja ehkä jo tänä iltana. Käyhän kurkkimassa ja puuhakasta päivän jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyslannoitukset kuulostaa kaikkein parhaalta vaihtoehtolta :-)

      Voin niiiin sieluni silmin kuvitella teidän viidakon, kummasti se piha vaan röyhii vaikka ei olisi kuin pari päivää poissa. Ainakin ne rikkaruohot!

      Tiina

      Poista