Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Puntari: Halutaan hyvät naapurit


Meidän naapurissa olisi talo myynnissä. Tai no, ei nyt ihan naapurissa. Välissä on pieni pelto ja yksi vanha hieno meijerikiinteistö. Koska asumme täällä haja-asutusalueella, pidän kaikkia puolen kilometrin säteellä asuvia naapureinani.
Kiinteistö on kiva. Vanha kauppa, joka on ollut Puntarin kylän keskus. Vielä pari vuotta sitten kaupan ohi kun kulki, niin katuvalot paloivat. Nyt kunta on ne sammuttanut, kun ei kauppaakaan ole vuosikymmeniin ollut.
Myytävän talon nykyinen ulkoasu ei ehkä vastaa unelmataloa, mutta remonttireiskojen avulla siitä saisi varmasti aivan mielettömän kivan asuinpaikan. Ja tontti on iso. Lisäksi pihasta löytyy pari isoa ulkorakennusta. Joko alkoi kiinnostaa???
Kuhmalahdella on sinulle ja perheellesi paljon tarjottavaa: pieni ja mukava koulu, terveysasema, kirjasto, uusi luontopainotteinen päiväkoti, vuoden lopussa valmistuva uusi liikuntasali ja seurakuntatalo, yhdistystoimintaa vaikka kuinka paljon, ja tietysti kauppaa, pankkia, parturia ja pakollista baariakin täältä löytyy. Ikääntymisen varalle on oma Pentorinteen vanhainkoti.
Puntarissa on kivojen ihmisten lisäksi parisataa mullikkaa, traktoreita, kunnan uimaranta ja rantasauna ja urheilukenttä. Kuhmalahden keskustaan tulee matkaa vain 2,5 km, ja matkan pääsee kävelemään tai pyöräilemään rauhallista hiekkatietä+kävelytietä pitkin. Tietysti nopeat yhteydet tietä 325-pitkin vievät sinut vaikka Tampereelle asti alle tunnissa.
Puntarinraitin kiinteistöä kauppaa Kangasalan seudun Osuuspankki, joten ei muuta kuin talokaupoille, mars mars!

5 kommenttia:

  1. Naapureiden takia voisin vaikka muuttaakin! Harmi vain, että on tämä oma remonttireiska(ikuisuus)projekti täällä toisaalla Kangasalla...
    -E-

    VastaaPoista
  2. No, jopas rupesi kiinnostamaan! Teidän blogi toi Puntari tietoisuuteeni ja päivä päivältä olen aina vain varmempi, että munkin pitäisi asua siellä. Jään miettimään.

    VastaaPoista
  3. Villien huhujen mukaan täältä on tulossa myyntiin jossain vaiheessa myös puolilaho vanha apteekki, jonka aina iltalenkillä ohi kävellessäni päätän ostaa (siinä on niin kaunis rauta/peltikatos etuoven yläpuolella).
    Mutta ongelmat on samat kuin ystävälläni Viivillä = 140 000 euroa liian vähän rahaa eikä ilmaista remppamiestä kiikarissa.

    Tuun kyllä muuttoavuksi, jos kultsin kämppä muutetaan tänne!

    VastaaPoista
  4. Apua, miten eksyinkään tänne, minä mieheni kanssa olen menossa juurikin tuota tupaa katsomaan tällä viikolla! Mies ei ole lämmennyt (vielä?) mutta minulla on sitäkin suurempi hinku sinne maaseudun rauhaan. Miehellä kyllä 40 km työmatka vähän pistää vastaan, että ymmärrän kyllä (ainakin yritän) hänenkin kantansa. *huoh* Ainahan sitä voi haaveilla!

    Terveisin,
    kenties tuleva naapuri ;)

    VastaaPoista
  5. Kyllä me nyt aina yhden miehen pää saadaan kääntymään!
    Eikös autossa istuessa voi harrastaa kaikkea sivistävää, kuten kuunnella äänikirjoja, opiskella uutta kieltä kasetilta jne. Eli pitkä työmatkahan on pelkkää plussaa!

    Onnea talokaupoille!

    VastaaPoista