Onko sulla hallussasi maailman parhaan pannukakun ohje? Ai on! Mullakin on! Ja varmaan mun naapurillakin, ja sen kaverilla. Eikö kaikilla? Joo. Mutta kaikilla ei ole MUNIA. Mullapa on. Ja aika monella muullakin täällä maalla, Aitoon sunnilla. Muna nimittäin ratkaisee, ja sen pitää olla muna isolla MUulla, niin kuin Lapissa on tapana sanoa. Meidän omassa kyläkaupassa Aitoon Kauppayhtiössä myydään näitä jumalaisia MUNIA. Niistä tulee maailman paras käärettorttupohja, munakas, munasalaatti, pulla ja pannukakku ja vaikka mitä. MUNIEN salaisuus on valtaisa koko, sisältäen kaksi keltuaista. Käsittääkseni tällaiset ylisuuret munat eivät kelpaa siihen tarkoitukseen johon ne kanalasta lähtevät eteenpäin, ja niinpä meillä on ilo saada ostaa niitä lähikaupasta.
Viime viikolla tein pannukakkua. Yleensä suhteutan näiden supermunien koon ohjeessa olevaan tavallisten munien määrään, mutta nytpä unohdin. Laitoin neljän munan sijaan neljä MUNAA. Oho. Eikä siinä vielä kaikki. Sulatin taikinaa varten voita mikrossa, ja unohdin sen sinne. Oho oho. Huomasin tämän vasta kun taikina möllötti jo uunissa upeina laaksoina ja kukkuloina. Mutta hei, lopputulos oli aivan huippuhyvä!!! Melkein voisi kehua, että terveyspannari, proteiinipitoinen ja vähärasvainen.
Tätähän voi soveltaa makeana tai suolaisena, molemmat hyviä. Pizzapannarikin on aivan huippu! Taikinassa voi vaihdella eri jauhoja, hiutaleita ja sokereita ja laitella täytettä mielensä mukaan.
Meillä on nyt meneillään pannarimania, sillä kolmevuotias on aivan taikinanteon lumoissa. Eikä se syöminenkään tuota vaikeuksia. Omenakanelihilloa, pakastevattuja ja Oatlyn vaniljasoossia. Tarvitseeko enempää sanoakaan...
MAHTISHYVÄ PANNARI
n. 5dl vehnäjauhoja ½-1dl sokeria 1tl leivinjauhetta 1tl suolaa 1-2tl vaniljasokeria 1L täysmaitoa 8 normimunaa tai 4-5 MUNAA (50g sulatettua voita) | |
Sekoita ensin kuivat aineet kulhossa sekaisin. Lisää munat, (sula voi) ja maito ja sekoita taikina tasaiseksi vispilällä vatkaten. Kaada leivinpaperin päälle pellille ja paista150-175 asteessa kolme varttia-tunti. Ota pois uunista kun näyttää priimalta! Anna vetäytyä hetkonen ennen tarjoilua. Ja on muuten sitten hyvää myös kylmänä! |
Nuohan on maatiaisSTRUTSIN munia:) Wau, minkä kokoisia!
VastaaPoistaMummun ternipannarit olivat lapsuuden herkkuja lakkahillon kanssa. Sitten tuli tämä peevelin keliakia, enkä osaa tehdä näillä jauhoilla herkkupannaria. Siispä, jos jollakin on luotto-ohje gluteenittomaan pannariin niin ilolla sen vastaanotan!
Ihanaista ja aurinkoista loppu viikkoa sinne strutsinmunavaltakuntaan;)
Joo, eikö ole melkoisia! Joskus joku totesikin ,että mahtavatko ne ollenkaan olla kanoista peräisin :D Keliakia on kyllä superkurja juttu, monta herkkua joutuu jättämään väliin sen takia ja osasta leivonnaisista varmaan luopumaan kokonaan. Täytyypä laittaa korvan taakse gluteenittoman pannarin metsästys ja kysellä saman ongelman kanssa painivilta ystäviltä josko heillä olisi vinkkiä!
PoistaAurinkoa! :)
H
Kauniit munakuvat!
VastaaPoistaKiitos! Kuvaukselliset munat ;)
PoistaH