Halkomäki: Hyvikset voittaa pahikset

Joskus sitä on vaan niin hyvä olo, että siitä on pakko kirjoittaa tänne plokinkin puolelle.

Pidemmän aikaa tässä olen itsekseni pohtinut tätä maailman menoa ja tuntenut suurta ahdistusta siitä mitä silmien eteen otsikkoina ja uutislähetyksinä leviää. Television, netin ja lehtien perusteella tuntuu, että maailma on täynnä vain kaikkea kamalaa, sotia, nälänhätää, ihmiskauppaa, julmuutta, pahuutta, vihaa, kostoa. Tämä pieni Suomikin. Täällä tapetaan taukoamatta joku jossain päin, murhataan, raiskataan, hakataan tai heitteillejätetään jokaisen päivän lööpeissä ja skuupeissa. Välillä saatan olla viikonkin, etten avaa Aamulehteä, radiota, nettilehtiä tai katso uutislähetyksiä. En vaan jaksa. Se tapa miten ne kamalat asiat levitetään meidän kauhisteltavaksi on äärimmäisen kuluttava. Hyvä jos yhden kerran pystyin kuuntelemaan, miten pieni tyttö tapettiin kerrostalossa isänsä ja äitipuolensa toimesta. Tai miten nuori nainen joukkoraiskattiin metalliputkella hengiltä Intiassa. Tai miten paloittelusurman tekijä oli hankkiutunut eroon ruumiista. Näitä asioita jauhetaan välillä pienimpiäkin yksityiskohtia myöten kaikkien lastenkin! korville joka ikisessä päivän uutislähetyksessä radiossa ja telkkarissa. Netissä ja lehdissä uutisotsikot kirkuvat karmeat totuudet jokaisen silmien eteen. Päivästä toiseen. Oikeudenkäynnistä toiseen. Eikä niitä tahdo päästä pakoon millään. Tieto lisää tuskaa, ja kyllä, haluan tietää missä mennään, mutta en kestä sitä mässäilyä. En vaan jaksa.
Jos uutisotsikoiden perusteella muodostaisin mielikuvan Suomen meiningistä ja suomalaisista, niin tuntuu kuin pahuus olisi jokin tämän ajan muoti-ilmiö. Ihmisiä otetaan hengiltä tosta noin vaan. Ja mitä kamalammilla tavoilla. Ja yhä vain nuorempia. Eikä pahuus ylety vain ihmisiin, vaan myös eläimiin. Viattomien luontokappaleiden kärsimysten aiheuttaminen raivostuttaa ja ahdistaa minua ihan siinä missä ihmistenkin. Usein sitä mietinkin; mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa?

 

Lauantaina tapahtui jotain. Kävin akupunktiohoidossa. Olin reilun tunnin ajan paikassa, joka oli täynnä käsittämätöntä hyvää energiaa. Hyviä ihmisiä. Hauskoja, suloisia, veikeitä. Niitä, jotka haluavat hyvää. Jotka ovat lämpimiä ja läsnäolevia. Jotka antavat toivoa paremmasta. Vaihtavat vauvan vaipat ja vaatekerrat kuin omalleen, viihdyttävät pientä vieraassa paikassa. Pyytämättä. Antavat kehuja ilman ihmeempiä ansioita ja täyttävät läsnäolollaan koko huoneen. Sitä on vaikea edes kuvailla sanoin. Kaikkien karmeiden Kotkan tappo-otsikoiden ahdistuksen yli löi sellainen hyvän olon hyökyaalto. Tänään jäin sitä oikein miettimään miksi olo on rätti väsynyt mutta silti kuitenkin jossain syvällä sisimmässä  suunnattoman energinen. Se on se eilisen energia. Hyvät ihmiset. Ihanat ihmiset. Hyvä ruokkii hyvää. Seura tekee kaltaisekseen.

Minäkin vietän aikaa lähinnä yksinäni täällä kotinurkissa arjen askareita pyöritellen, ja toisinaan elämä kutistuu aika pieneksi. Väsyttäväksikin. Maailmakin kutistuu. Parasta valohoitoa tähän marraskuun maagiseen hämärään ovat ihmiset. Juuri ne ihanat sellaiset!  Sitä valoa ja voimaa ei voita yksikään lamppu!