Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

torstai 14. marraskuuta 2013

Puntari: Elämä on valintoja


Lapsena tiesin, että musta tulee isona opettaja ja bodari. Monet aikuiset ihmettelivät ammatinvalintaani, mutta mulle homma oli täysin selvä: jos oppilaat alkaisivat ryppyillä, paljastaisin heille vain julmetun hauikseni ja kaikki hiljenisivät.

Bodaria musta ei tullut (ellei sivutoimista kahvakuulaharrasteohjaajaa sellaiseksi lasketa), mutta opettaja olen ollut viimeiset 10 vuotta. Paperit sain käteeni Tampereen yliopistosta vuonna 2003 ja sen jälkeen töitä on tullut tehtyä aina silloin, kun on lisääntymiseltään ehtinyt.

Työssäni olen huomannut, että opettajana olemisessa rankinta ei ole tuntien valmistelu, kokeiden korjaaminen, ohjelman keksiminen kesälomapäiville tai tonttuleikkikoreografioiden tekeminen kuusijuhlaan. Opettajuudessa on vaikeinta tunne-elämä.
Itse olen aika tunteellista sorttia ja kiinnyn oppilaisiin. Tänään tulinkin töistä itku kurkussa: kolme kuukautta kestänyt sijaisuus maailman parhaassa luokassa nimittäin päättyi, ja jouduin jättämään taakseni 24 upeaa nuorta ihmistaimea, joiden kanssa ollaan päivittäin väännetty erinnäisten asioiden parissa.
Minä ainakin teen tätä työtä sydämelläni ja täydestä sydämestäni. Koen etuoikeudeksi sen, että saan olla mukana lasten kasvuprosessissa. Seuraamassa sitä, millaisia timantteja kenestäkin hioutuu. Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja jokaisessa lapsessa on jotakin hyvää.

Ensimmäistä kertaa opetin omana luokkana 5.-6.-luokkaa. Lapsia vielä, mutta jo kohti nuoruutta ja aikuisuutta tähyäviä. Elämän suuret kysymykset hahmottumassa: toisaalta äidin ja isän syli ja huomio on vielä maailman tärkeintä, toisaalta irtautuminen on alkanut tapahtua hitaasti mutta varmasti.
Mielestäni tuossa iässä lapsen on erittäin tärkeä saada kuulla usein olevansa hyvä ja tärkeä. Nuoruus kun on epävarmuutta, pelkoja ja pohdintoja omasta tarpeellisuudesta. Kelpaanko kenellekään tällaisena kuin olen? Riitänkö?
Kun lapsi ja nuori kokee olevansa arvostettu ja rakastettu - ihana - hän oppii arvostamaan itse itseään ja sitä kautta myös toisia ihmisiä. Hyvää oloa pystyy levittämään ympärilleen, ihan niin kuin pahaa oloakin. Yhteistä aikaa perheen kesken, oli perhe sitten yhdessä tai useammassa yksikössä, ei korvaa mikään. Eivät tabletit, kännykät, GTA:t tai ratsastusleirit. Eivät kalleimmat merkkikuteet, skeittilaudat tai meikit. Rahalla ei voi ostaa itsetuntoa eikä rakkautta. Ne pitää porukalla rakentaa. Ja rakennusvalvonnasta vastuu on vanhemmilla.

Nykyiset koulun oppisisällöt eivät saa mua voimaan mitenkään hyvin. Ainesta on mielestäni yksinkertaisesti ihan liikaa. Olisin valmis luopumaan monesta opetettavasta faktatiedosta ja tuomaan tilalle elämisen oppia: Aikaa sille, että yhdessä oppilaiden kanssa ehditään olla ja miettiä elämän suuria ja pieniä kysymyksiä. Huokaista hetki kavereiden kanssa ja nauttia siitä, mitä ympärillä on.

Nyt vaatimustaso tuntuu vuosi vuodelta kiristyvän. Viime vuosien tapahtumien (mm. kouluampumiset) jälkeen voinkin omasta puolestani sanoa sen, että ennemmin opettaisin nuorelle alakoulussa elämää, rakastamista ja tunteiden hallintaa kuin vaikkapa yksikönmuunnoksia.  Tutkimuksienkin mukaan lapsen itsetunnon rakentumiseen riittää se, että hän kokee olevansa edes yhden aikuisen silmissä ainutlaatuinen ja tärkeä. Vaikeasta perhetilanteesta tulevan pelastus voikin olla opettaja, joka ehtii kuunnella ja auttaa, joka ottaa huomioon. Kuinka monella opettajalla on työn puristuksessa aikaa olla enää ihminen?

Paljon olenkin miettinyt, milloin meille on tässä yhteiskunnassa tullut niin hoppu, että ei ehditä olla aidosti läsnä toisillemme? Voisiko sen kierteen vielä pysäyttää? Niin että aikuisilla olisi aikaa lapsilleen, opettajilla oppilailleen, hoitajilla potilailleen. Että meillä olisi mahdollisuus pysähtyä toisen ihmisen viereen ja avata sydän kuuntelemaan, mitä toinen sanoo.

Tällaisia ajatuksia tähän torstaihin.



9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tiedän....pitäiskö meidän laatia joku Kyllikkien muistio opetushallitukseen tästä aiheesta?!?
      T

      Poista
  2. Tiinaseni :) Kävin pitkästä aikaa katsomassa blogianne. Nyt tirahti tippa silmään.

    Puhut sellaisista asioista, joita minä vanhempana toivoisin koulun huomioivan enemmän. Kunpa sydämellä töitä tekeviä opettajia riittäisi maailmassa, ja heille annettaisiin resurssit opettaa "ihmisyyden perusteita" ja koulu voisi mukautua enemmän lapsen tarpeisiin.
    Tärkeää on todella olla läsnä ja kuunnella. Voisi ajatella, että siten ansaitaan myös kunnioitus ja sitä kautta opiskelurauhakin on taattu. Pelkkä rangaistuksenpelko ei tuota samaa, kuin välittäminen...

    T:Miia

    VastaaPoista
  3. Niinpä. Ei kai tässäkään asiassa tarvisi ns. keksiä polkupyörää uudestaan. Rajat ja rakkaus, niillä pääsee aika pitkälle.
    Monelta vanhemmalta puuttuu kyky asettaa rajoja ja monelta aikuiselta aika/uskallus välittää. Ei enää uskalleta kasvattaa ja huolehtia "koko kylän" lapsista yhdessä, koska reaktiot voivat olla melkein ihan mitä vaan. On helpompaa ja turvallisempaa kääntää pää ja katsoa muualle. Se huolestuttaa kyllä todella paljon.
    Ja samaan aikaan meiltä täältä maaseudulta viedään viimeisetkin palvelut ja melkein pakotetaan ihmiset muuttamaan niiden perässä. Kaikessa ihannoidaan isoja yksiköitä ja ongelmat lyödään samaan läjään. Ajatellaan, että kun niistä ongelmista tulee niin isoja, ettei niiden ääriviivoja hahmota, ne jotenkin katoavat. Ja kohta on kriisi käsissä.
    Voi että, kyllä mä niin liputan pienuuden puolesta!

    VastaaPoista
  4. Ja onhan tämän aiheen ympärillä tullut aiemminkin pyörittyä :)

    http://maitolaiturinkyllikit.shl.fi/2012/04/08/puntari-ihmisyydesta/

    http://maitolaiturinkyllikit.shl.fi/2012/06/23/puntari-tama-aika/

    VastaaPoista
  5. Raha ratkaisee...Niin se taitaa olla. Kas kun kuitenkin muistettaisiin, että pieni säästö nyt saattaa muuttua suureksi kuluksi myöhemmin. Etenkin lasten kohdalla.

    Joskus pohdin muuttoa lapin erämaahan, mökkiin jossa voisi vaan olla ja elää rauhassa, ilman minkään sortin oravanpyörä-ajatuksia tai pohdintaa siitä miten hiukset on leikattu tai onko päällä perunasäkki vai jotain muuta. Kun vain keksisi millä eläisi.(Ja toisaalta taidan haluta pysyvyyttä lapselleni. Itselläni ei sitä oikein lapsena ollut..)

    T:M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa säästöjen suhteen! Mutta paperilla kaikki saadaan näyttämään niin helpolta ja selkeältä. Ja välillä tuntuu, ettei kaikissa asioissa edes päättäjät tiedä, mistä päättävät...

      Poista