Kyllikit: Luukku auki, 7

Tänään joulukalenterin luukusta tupsahtaa ulos pienimuotoinen haaste. Toivottavasti eilinen itsenäisen Suomen juhlinta sujui hillitysti eikä tullut nautittua liikaa kuplajuomaa, sillä tämä haaste nostattaa hiukan sykettä.

Maalla aika käy helposti pitkäksi, kun ei ole kaikenmaailman elokuvia ja kulttuuririentoja, joilla täyttää iltansa. Ystävämme Anssi on ratkaissut oman tylsyytensä alkamalla järjestää erilaisia tempauksia. Mies häärää mukana Aitoon Kirkastusjuhlien organisaatiossa, järkkää polku- ja retrojuoksuja, pitää Himokas hölkkääjä -blogiaan ja yrittää olla triathlonisti. Eikä siinä vielä kaikki, tänä syksynä Anssi sai vaimonsa Irman kanssa idean, että joulun aikaan Suomessa juostaan hyväntekeväisyyden merkeissä!

Pelastakaa Lapset innostui Anssin ja Irman ideasta ja niin sai alkunsa historian ensimmäinen Joulujuoksu. Ideana on, että juoksemalla voi lahjoittaa suomalaiselle lapselle päivän (tai useampia) tukiperheessä. Maksu ja ilmoittautuminen hoidetaan PeLan nettisivuilla täällä
Lenkille voi lähteä yksin tai porukalla (eikä ole pakko juosta, voi myös kävellä!). Täällä Kuhmalahdella paikallinen urheiluseura järjestää yhteislenkin huomenna. Jotta tempaus toisi mukavaa vipinää katukuvaan, kampajan henkeen kuuluu, että juoksijoita/kävelijöitä pyydetään pukeutumaan jouluiseen asuun (pukiksi, enkeliksi, poroksi, tontuksi tmv). 

Mikä meitä Kyllikkejä Joulujuoksussa sitten viehättää? Etenkin hankkeen kotimaisuus ja paikallisuus. Lisäksi tukiperhetoiminta on sydäntä lähellä, sillä Kyllikkien lapsuudenkoti tarjosi aikanaan viikonloppukodin eräälle vaikeassa elämäntilanteessa olevalle lapselle.

Kyllikit haastavatkin joulujuoksuun mukaan:

a) Kaikki Tahko MTB:ssa maastopyöräänsä joskus ulkoiluttaneet

b) Venlat ja veljekset Jukolan viestistä

c) Kaikki Kyllikkien lukijat (vakituiset ja satunnaiset)

Nuttu niskaan ja baanalle!

ps. Laittakaahan bloggaajat viestiä Joulujuoksusta omassa blogissa eteenpäin!!!

Kyllikit: Luukku auki, 6

Ratkiriemukasta itsenäisyyspäivää koko Suomen kansalle!!!
Täksi päiväksi voi suositella lukuvinkeiksi mm. Tatun ja Patun Suomi -kirjaa, Heikki Hautalan upeita luontokuvakirjoja ja toki se Tuntematonkin täytyisi päivän aikana selata kannesta kanteen.
Itsenäisyyttä on oikeus ja velvollisuus juhlistaa. Meidän perheissä se merkitsee hyvää ruokaa, mukavaa seuraa ja kodin laittamista juhla-asuun.
Silloin, kun budjetti ei riitä massiivisiin koristeluihin, kannattaa hyödyntää kaappien kätköjä ja lapsityövoimaa. Metsästä haetut havut, kaapista löytynyt Aalto-vaasi, parit Iittalan kynttilänjalat ja lasten mehupilleihin askartelemat siniristiliput tuovat ripauksen juhlatunnelmaa ruokapöytään.

Hyvä Suomi!

 

Tämän päivän juhlan kunniaksi kalenterin luukusta pompsahtaa ehkä maailman paras jälkiruokaohje! Suussasulava lakkakermahyydyke on kaikkivoipaisen herkullisuutensa  lisäksi todella helppo ja nopea valmistaa. Ohje on peräisin Petri Kukkoselta, joka on toiminut kokkina mm. Suomen Yhdysvaltojen suurlähetystössä Washingtonissa, ja siellä tarjonnut tätä jälkiruokaa monille arvovieraille. Erityisesti Presidentti Martti Ahtisaari oli kovin tykästynyt tähän lakkaherkkuun ja pyytänyt saada toisenkin annoksen. Oivallinen jälkiruoka siis Itsenäisyyspäivän juhlapöytään! Liivatekammosta kärsiville vinkiksi, että tämän voi valmistaa ilman liivatetta kätevästi annosmaljoihin; juomalaseihin, jälkiruokakulhoihin, laakeisiin coctaillaseihin, mihin nyt ikinä keksiikin laittaa. Lakkalikööri ei ole välttämätön ohjeessa, mutta kivan säväyksen se antaa. Ja kaupan "lakkahillosta" tätä ei kannata valmistaa, vaan hillon pitää olla ihan ehtaa tavaraa. Vetiset Pirkka-lakkahillosokerimössöt kun eivät maistu miltään ja koko herkun maku jää tosi valjuksi.

Lakkakermahyydyke   (8 hlölle)

150g lakkahilloa

4dl creme fraishea

4dl vaniljajogurttia

2dl kuohukermaa

1tl vaniljasokeria 

0,5dl sokeria

6 liivatelehteä

tujaus lakkalikööriä

 
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita kulhossa lakkahillo, creme fraishe, vaniljajogurtti, sokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita kevyesti joukkoon. Purista liivatteista liika vesi pois ja sulata pieneen tilkkaan kiehuvaa vettä. Sekoita liivatteet ohuena nauhana muuhun massaan ja lisää lopuksi likööri.
Kaada massa esim. kelmulla vuorattuun rengasvuokaan tai vastaavaan, ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 5 tuntia, mielellään yön yli. Kumoa vadille ja koristele lakoilla ja mintunlehdillä.

Lakkahyydykkeen kanssa sopii hyvin suklaakastike. Mikä tahansa kaupan suklaakastike käy, ja sitäkin voi tuunata tujauksella kahvi- tai kaakaolikööriä.


 

 

Kyllikit: Luukku auki, 5

Rakas Joulupukki!

Kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa...sitten vuoden 1986. Ihmettelet varmaan miksi et ole enää saanut kirjeitäni? Se johtunee siitä, että sinä et vaivautunut koskaan kirjoittamaan takaisin. Yksipuoleinen kirjeenvaihto on kuule vähän tylsää. Ei millään pahalla...

 En oikein edes muista mitä kaikkea aikanaan sinulle kirjeissäni kirjoitin, tietenkin kerroin varmaan olleeni tosi kiltti ja toivovani kaikenlaista  kivaa pientä ja pienen tytön elämään soveltuvaa tavaraa. Kuten viulun. Taisin olla silloin kuusi vuotta vanha. Muistan kun aattoiltana äiti ja isä kiusoittelivat minua saunassa ja miettivät, mahtaako pukki tuoda viulua noin pienelle tytölle. Hetken aikaa asiaa surkuteltuani olin tuumannut, että olisi vaan pitänyt kirjoittaa siihen kirjeeseen, että toivoo Hanna 63 vuotta! Olit kuitenkin niin tosi kiva kun toit sen viulun!
Vuosien varrella olet tuonut minulle muutakin kaikenlaista tarpeellista; kansallispuvun, potkukelkan, sora-auton, jakkararepun, barbeja, nukkekodin, kuksan, termospullon, villasukkia, vatkauskulhoja, kattiloita, vaatteita ja nyt kaksi ihanaa pientä poikaa. Niiden toimituksessa tosin oli jotain häikkää, koska saapuivat jo hyvissä ajoin ennen aattoa, eikä minkäänlaista lahjakäärettä oltu laitettu, ruseteista puhumattakaan. Vaikka ei se haittaa, ne ovat viulun lisäksi varmasti ne kaikkein parhaimmat lahjat, ja onhan niistä iloa vielä moneksi vuodeksi eteenpäin! Ne onneksi peittävät myös alleen takavuosien suunnattoman katkeruuden siitä, että me ei Tiinan kanssa koskaan saatu autorataa, junarataa, jääkiekkopeliä tai meikkipäätä. Vaikka kaikilla muilla oli.

Ajattelin, että kirjoitan tässä pikaisesti sellaisen meidän perheen yhteisen toivomuskirjeen. Pojat kun eivät vielä osaa kirjoittaa, pienin edes toivoa, ja miäs ei varmasti ehdi tai muista. Tai molempia. Ja ajattelin myös, että koska en ole kahteenkymmeneenseitsemään vuoteen toivonut sinulta yhtään mitään, niin nyt voin toivoa kerralla vähän enemmän. Onhan se ok?
No, mutta aloitetaan sitten:

1. Toivon sinulta kaikkein eniten rauhaa maailmaan. Jos et pysyvään pysty niin edes jouluksi.
Topi toivoo että nälänhädät loppuvat. Ei kinkkua tarvitse kaikkien syödä mutta että nyt kaikki kohtalaisesti pärjäisivät.
Saku haluaisi ihmisille rutkasti lisää hyvää tahtoa. Ettei tarvitsisi tehdä kaikkia kamalia asioita toisille, pitää sukulaisriitoja, heilutella puukkoja ja pyssyjä, varastaa polkupyöriä ja potkia mummoja. Äitikin voisi vaan hymyillä isälle vaikka isä ei ole vienyt roskapussia kahteen päivään, ja uuden lastensairaalan rahat saataisiin kasaan ja rakennusvaihe voitaisiin aloittaa vaikka heti.
Ja mun miäs...sekin varmaan toivoo että minä vaan hymyilisin kun se ei ole vienyt roskapussia.

2. Saku toivoo joululahjaksi auton. Volvon. III-PAAA-auton. Heppa-auton. Lava-auton. Papan auton. Isin auton. Tiian auton. Mummon auton. Auton. Äiti toivoo, ettei enää yhtään autoa lisää tähän taloon. Niitä on jo nyt liikaa. Puolet niistä on nytkin ajettuna sohvan alle ja aamulla niitä metsästetään sieltä pylly pystyssä taskulampun ja harjanvarren kanssa.
Äidin mielestä Saku voisi myös toivoa sarjalippua mummolapäiviin, sellaista, jonka turvin voisi mennä hetkeksi tuuvaamaan ja ajelemaan ännällä ja tuutulla. Se kun on parasta mitä pieni poika tietää. Legoleikkien ohella. MÄ HALUAN MUMMOLAAN! -tekstin voisi vaikka painattaa siihen sarjalipun kanteen.
Topi pienen miehen syvällä rintaäänellä toivoo varmaankin riittävästi unta, runsaasti tissimaitoa ja paljon kainaloaikaa, ja kaikkea sitä meillä jo onkin. Lisäksi se voisi toivoa hängöraund -jäsenyyttä Sakun Mummola-sarjalippuihin.
Toivon, ettei yhdestäkään lasten lahjapaketista löydy mitään Made in Chinaa, lasten pakkotyöllä tekemiä lahjoja lapsille. Toivon, että kummit ja mahdollisimman moni muukin laittaisi tänä vuonna poikien lahjan sijasta rahan uuden lastensairaalan keräykseen, tai johonkin muuhun lapsia auttavaan hankkeeseen. Meidän nasuilla kun on kaikkea mitä elämäänsä kaipaavat juuri nyt, ja maailmassa on niin hirmuisen paljon lapsia joilla ei ole yhtään mitään. Paitsi kurjuutta. Ja jos jotain pientä haluaa kuitenkin antaa, olkoon se vaikka sitten kuusenkoriste. Mielellään Homemade tai Made in Finland.
Mun miäs ehkä toivoo että se muistaisi keksiä jotain mitä toivoa. Siis jotain muutakin kuin iloisempaa, nuorempaa, virkeämpää, kiinteämpää ja hyväluontoisempaa vaimoa. Ja ettei kinkku lopu maailmasta. Tuo sille kassillinen erilaisia polkupyöränosia. Mielellään sellaisia jotka eivät sovi sen pyörään. Se timpraisi niiden parissa monta päivää ja toivottavasti unohtaisi mennä töihin. Vaikka pariksi viikoksi. Lisää yöuntakin se kyllä kaipaisi, että jos sinulta jotain lahjakorttia sen aiheen tiimoilta löytyisi niin kiva.
Minä toivon ensisijaisesti lisää kärsivällisyyttä. Edes pari laatikollista. Pari vara-akkuakin olisi kiva. Ja perheelle yhteistä aikaa. Nuorempi naama ja parempi muisti olisivat myös aika halutut. Ja uudet villasukat!
Että sellaista.

Tässä kaikki nyt tältä erää, nähdään sitten aattoiltana!

Parhain terveisin:  Hanna, 22 vuotta. Vai mitä se nyt olikaan...

Kyllikit: Luukku auki, 4

Kun me Kyllikit olimme pieniä, joulupukki toi meille kerran lahjan, josta riitti iloa pitkäksi aikaa. Nimittäin pelisalkun, jossa samaan pakettiin oli survottu kymmeniä eri pelivaihtoehtoja. Siihen aikaan kun ei vielä ollut kuin harvoilla ja valituilla kommodorekuusnepat, niin me jouduttiin vielä pelaamaan näitä vanhanaikaisia lautapelejä. Voi kurjuutta, vieläkin silmäkulma kostuu tuota aikaa ajatellessa.

Pelisalkku löytyi kaappien kätköistä tänä syksynä ja sieltä on löytynyt uusille sukupolville (niille, joilla voisi olla omat aipädit mutta kun vanhemmat ei osta) ihan sama suosikkipeli kuin Kyllikeillä aikanaan.
Peli on nimeltään Mikado ja nimestä päätellen sen on joku jaappaannialainen kehittänyt sakekuppi kädessä kun elämä on hetkellisesti tuntunut tylsältä.

Mikadossa on kourallinen 25 cm pitkiä tikkuja, jotka sitten pudotetaan n. 15 cm korkeudelta kasaksi tasaiselle alustalle. Ideana on se, että vuorotellen pelaajat yrittävät saada kasasta tikkuja niin, etteivät muut tikut saa liikkua pätkääkään. Ja tämä on nimittäin aika koukuttavaa. Taktiikoita hiotaan ja huijausta yritetään. Keskittyminen ei saa herpaantua hetkeksikään. 

Me ollaan pelattu kaksilla erilaisilla säännöillä: joko niin että tikkuja saa ottaa sama pelaaja niin kauan kunnes liikauttaa kekoa tai sitten vuoro on vaihtunut joka kerta riippumatta siitä, saiko keosta noukittua tikun vai ei.

Elämän pyörteissä meidän alkuperäisistä Mikado-tikuista oli hukkunut jokunen ja ehdin jo surra, mistä löytyisi tilalle uusia (varmaan jostain lelukaupasta, mutta täällä Kuhmalahdella ei just nyt ole yhtään). Käväisin sitten Rautajärvellä Hippeläisen megastoressa hankkimassa joulutilpehöörejä ja siellä kassalla silmäni osuivat puisiin coktai-tikkuihin. Niitä lähtikin mukaan pussillinen (50 snt) ja niin saatiin lisää pelimerkkejä yhteisiin pelituokioihin.

Otettiin varmuuden vuoksi toinenkin pussi, sillä Kyllikki-juniorit haluavat lelupäivänä päikyssäkin leikkiä tätä kavereiden kanssa. Alkuperäisiä perintökalleuksia en sinne uskalla lasten mukana lähettää, mutta tällaisen valetikut kylläkin.

Ps. Pienimuotoisen googlettelun jälkeen selvisi, että peli on keksitty Unkarissa. Virallisia Mikadotikkuja myy mm. Verkkokauppa 6,90 euroa. Virallisissa säännöissä pisteitä saa tikuissa olevista värikoodeista, mutta pelata voi siis ihan hyvin ilmankin.

Kyllikit: Luukku auki, 3

Meille nykyihmisille joulu on kai vuoden stressaavinta aikaa? Vai miten on? Ja mistä se stressi ja kiire sitten syntyy? No, omalla kohdalla kalenteri täyttyy aika nopeasti kaikenmaailman joulujuhlista ja joulujuoksuista, mutta muuten joulu ei pääse ottamaan niskalenkkiä. 

Aina se on tullut, stressasi tai ei.

Ehkä yksi rakkaimmista keittokirjoista on aikanaan synttärilahjaksi saamani Isomummin keittiö. Tämä Kai Linnilän ja Hanna Pukkilan toimittama kirja perustuu Elsa Helmisen ruokavuoteen 1896. Elsa on pitänyt 34-vuotiaana päiväkirjaa ja kertoillut elämästään Kosken kartanon osapäiväisenä taloudenhoitajana. Elsalla on mies Anselmi, joka toimii samassa kartanossa metsänvartijana. Pariskunnalla on kaksi lasta, 10-vuotias Sylvi ja 6-vuotias Saima.

Elsan touhuja seuratessa nykymaailman "kiireet" voi asettaa ihan uuteen mittapuuhun. Meidän nykyihmisten aika kuluu johonkin muuhun kuin reilut 100 vuotta sitten. 

Tässä muutamia otteita Elsan joulunajan päiväkirjamerkinnöistä:

18.11. Viikonvaihteessa näkyi iltaisin kirkkaalla taivaalla paljon lentotähtiä, olemme niitä tyttöjen kanssa katselleet. Alkuviikon olen kehrännyt lankoja. Tänään on pyryinen päivä, lunta on tullut aamuyöstä asti pohjoistuulen mukana.

24.11. Eilen teurastettiin kaksi sikaa kartanossa. Olin taas verta vispaamassa. Tänään miehet paloittelivat lihat ja laitoimme kinkut suolaan joulua varten. Kylkilihoista teimme kylkirullia ja possumakkaraa.

Sylvi sai talvikenkänsä hajalle, vein ne naapuriin Lundin Tuomakselle korjattavaksi. Hän on hyvä suutari ja tekee huolellisen työn. Kotona laitoin maksapihvejä.

27.11. Eilen aloitimme kartanossa saippuan keiton. Tänään menen tekemään työn loppuun. Ensi viikolla oli tarkoitus tehdä piikojen kanssa kynttilöitä.

4.12. Olemme tyttöjen kanssa panneet alulle joulun ajan töitä. Toissapäivänä aloitimme ison himmelin kokoamisen. Sen tekeminen on hidasta. Sylvistä on jo apua, hän osaa tehdä kuutioita. Saimakin on askarrellut rusetteja ja paperitähtiä koristeeksi. Olen hiljalleen kutonut tytöille villatakkeja joululahjaksi. Työ on aikaa vievää, koska voin tehdä sitä ainoastaan iltaisin, kun tytöt ovat jo nukkumassa. Ne ovat jo aika pitkällä, saan ne kyllä jouluksi kuntoon.

7.12. Vaikka päivät ovat pimeitä, olemme piikojen kanssa siivonneet ja pölyttäneet kartanon huoneet sekä lämmittäneet niitä. Väentuvan saavat piiat siivota vähän lähempänä joulua, miehet sen ehtivät vielä sotkemaan. Teimme kartanossa silakkalaatikkoa, vein sitä kotiinkin. Myös kuivatut hauet laitoimme likoamaan lipeäkalaa varten.

11.12. On pimeää ja lauhaa, sumuista. Tytöt tekivät oljista kauniita ja hauskoja koristeita joulupuuta varten. Tänään tein piparkakkutaikinan, jonka leivomme yhdessä huomenna.

17.12. Anselmi lähti kaupunkiin Helsinkiin. Hän käy asioilla, on kaksi yötä kaupungissa ja tulee takaisin isännän ja Yngve-herran kanssa, jotka tulevat joulunviettoon Helsingistä junalla. Pyysin Anselmia tuomaan sokeria, rusinoita ja kuivattuja hedelmiä sekä siian, savustetun tai tuoreen, jos löytää. Olen kotona siivonnut ja vaihtanut verhoja. Lattioille laitan vielä puhtaat matot. Leivoin myös limppuja.

23.12. Yngve-herra kävi tuomassa tytöille lahjat, joita hän oli kaupungista tuonut mukanaan. Sylville hän toi kirjan Pikku Simon seikkailut jouluiltana ja Saimalle pienen nuken, jonka silmät sulkeutuvat. Sylvi katseli nukkea kyllä sen näköisenä, että hänkin olisi sellaisen halunnut. Olen tehnyt laatikoita kyllästymiseen asti, niin kartanossa kuin kotona. Huomenaamulla on vihdoin jouluaatto ja herkullisen riisipuuron aika.

 (Lähde: Isomummin keittiö, Elsa Helmisen ruokavuosi 1896. Toim. Kai Linnilä ja Hanna Pukkila)

Mitä piditte Elsan "blogimerkinnöitä"? Löytyikö yhteneväisyyksiä omaan jouluajan kalenteriin? Kuinka moni tekee vielä lipeäkalaa itse? (tai edes syö sitä?).
Lämminhenkinen vuosi Elsan perheen parissa on ehdottomasti tutustumisen arvoinen! Reseptit on muutettu niin, että nykyaikanakin voi niitä valmistaa. Valikoimaa löytyy aina liuskaloorasta sianpääsylttyyn asti!

Kyllikit: Luukku auki, 2

 

Nyt kun glögipataa on huolella hämmennelty siellä sähkökatkojen pimentämillä sähköliesillä, voidaan olettaa, ettei se alkoholi mihinkään siitä juomasta haihtunut! Vaikka oli tarkoitus!  No, ei se mitään. Posket punoittaen pimeässä huushollissa on mukava muistella vaikka menneitä hyviä aikoja. Ja jos ei ole mitä muistella, tai ei yksinkertaisesti muista mitään, voi aina lukea täältä Joulukalenterista Kyllikkien muisteloita. Siis jos ne sähköt on jo tulleet takaisin! Kakkosluukusta pompsahtaa nimittäin esiin nostalginen jouluruno!

Aikamatka vie mukanaan Luopioisten yläasteelle ja vuoteen 1991. Ihan toiselle vuosituhennelle siis!

Äidinkielen tunnilla on aiheena runot. Vankan opettajavetoisen pohjustuksen jälkeen luokka rustaa vakavin ilmein omia hengentuotoksiaan paperille. Kaksoistunti lähenee loppuaan. Oman lukuvuoron lähestyessä itse kukin miettii omien tuntojensa julkituomisen tuskaa. On vähän herkkä ja vakava meininki. Lopulta lukuvuoroon tulee ystäväni Janne. Hän lukee reippain ottein kirjoittamansa runon:

Tonttu kurkkii puhelinkopista
sillä on varpaat jäässä.
Sillä on punaiset sukat
ja villapipo päässä.

Seuraa kikatusta ja käkätystä. Hieno runo! Ei ehkä syvällisyydessään tavoittanut opettajan odotuksia, mutta siitä viis! Opettaja-Olgaakin naurattaa.

Siinä tilanteessa ei Janne varmasti arvannut, että runosta tuli minulle maailman rakkain jouluruno. Se on ainoa jonka muistan ulkoa, ja jonka kirjoitan korttiin aina silloin, kun en tiedä mitä muuta kirjoittaisin. Ja aina se saa yhtä hyvälle mielelle. Siinä on samaan aikaan jotain suloista ja höveliä. Niin kuin Jannessakin! Se on todellinen aikansa lapsi! Muistan elävästi sen hetken äidinkielentunnilta, ihmisten ilmeet, eleet äänenpainot ja tunnelman! Hymyilyttää väkisinkin!

Parhaita joulumuistoja ei tehdä isolla rahalla. Niistä suurin osa syntyy kuin huomaamatta, ja myöhemmin toteamme kantavamme niitä lämmöllä ajatuksissamme mukana.
Janne ei, luojan kiitos, ole rekisteröinyt tekijänoikeuksia tähän taiteelliseen joulupläjäykseensä, vaan aion jatkossakin hyväksikäyttää hänen aikaansaannostaan. Kun peruskoulun opintie aikanaan päättyi toukokuussa 1992, löysin luokan roskiksesta Jannen äidinkielen vihkon. Siellä oli kaikkien huipputarinoiden joukossa myös tämä jouluruno!

Kyllikit: Luukku auki, 1

Tänään pompsahtaa eetteriin Kyllikkien historian ensimmäinen joulukalenteri. Varttuneimmat seuraajat ehkä muistavat jo legendaarisen marraskalenterin parin vuoden takaa. Samalla kaavalla mennään: pilke silmäkulmassa halki pimeyden ja adventtisohjon!

Joulukalenterin luukuista löytyy seuraavien 23 päivän aikana runoja, reseptejä, kirjavinkkausta, musiikkia ja ei-niin-materialistisia joululahjaideoita. Myös Kyllikkien joulumuistelot saanevat osansa tässä julkanlenderissa!
Tiivistetysti: Kyllikkien matkassa joulu ei muodostu paniikinomaiseksi pakkopullaksi eikä taivaallista täydellisyyttä hipovaksi suorittamiseksi. Meidän joulu tulee olemaan perinteistä vihreää ja punaista: toisin sanoen oikein junttijoulujen junttijoulu.

Joko mainospuheet riittävät?!? Olisiko aika katsastaa ensimmäinen luukku!?

(Rumpujen pärinää......)

Ja ensimmäisestä luukusta paljastuu resepti omatekoiseen glögiin (terästetty versio, tietty)

PUNAVIINIGLÖGI

4 dl mustaherukkamehua
1 l vettä
2 dl sokeria
1 kanelitanko
8 neilikkaa
8 kokonaista kardemummaa
1 plo (0,75l) punaviiniä

Keitä mehua, vettä, sokeria ja mausteita noin 5 minuuttia. Siivilöi mausteet pois. Lisää mehuun viini ja kuumenna, mutta älä keitä enää. (Jos tykkään tujummasta, niin pistä mehua ja vettä vain puolet ohjeessa mainitusta määrästä).

Nauti hyvässä seurassa (paremman puutteessa huonokin kelpaa) pipareiden kera. Piparit kannattaa sitten  antaa lasten leipoa ja koristella. Tyydy siihen, että teidän taloudesta ei ikinä tulla näkemään juttua missään lifestyle-henkisessä joululehdessä. 

Olo kevenee kummasti!