Kyllikit: Luukku auki, 2

 

Nyt kun glögipataa on huolella hämmennelty siellä sähkökatkojen pimentämillä sähköliesillä, voidaan olettaa, ettei se alkoholi mihinkään siitä juomasta haihtunut! Vaikka oli tarkoitus!  No, ei se mitään. Posket punoittaen pimeässä huushollissa on mukava muistella vaikka menneitä hyviä aikoja. Ja jos ei ole mitä muistella, tai ei yksinkertaisesti muista mitään, voi aina lukea täältä Joulukalenterista Kyllikkien muisteloita. Siis jos ne sähköt on jo tulleet takaisin! Kakkosluukusta pompsahtaa nimittäin esiin nostalginen jouluruno!

Aikamatka vie mukanaan Luopioisten yläasteelle ja vuoteen 1991. Ihan toiselle vuosituhennelle siis!

Äidinkielen tunnilla on aiheena runot. Vankan opettajavetoisen pohjustuksen jälkeen luokka rustaa vakavin ilmein omia hengentuotoksiaan paperille. Kaksoistunti lähenee loppuaan. Oman lukuvuoron lähestyessä itse kukin miettii omien tuntojensa julkituomisen tuskaa. On vähän herkkä ja vakava meininki. Lopulta lukuvuoroon tulee ystäväni Janne. Hän lukee reippain ottein kirjoittamansa runon:

Tonttu kurkkii puhelinkopista
sillä on varpaat jäässä.
Sillä on punaiset sukat
ja villapipo päässä.

Seuraa kikatusta ja käkätystä. Hieno runo! Ei ehkä syvällisyydessään tavoittanut opettajan odotuksia, mutta siitä viis! Opettaja-Olgaakin naurattaa.

Siinä tilanteessa ei Janne varmasti arvannut, että runosta tuli minulle maailman rakkain jouluruno. Se on ainoa jonka muistan ulkoa, ja jonka kirjoitan korttiin aina silloin, kun en tiedä mitä muuta kirjoittaisin. Ja aina se saa yhtä hyvälle mielelle. Siinä on samaan aikaan jotain suloista ja höveliä. Niin kuin Jannessakin! Se on todellinen aikansa lapsi! Muistan elävästi sen hetken äidinkielentunnilta, ihmisten ilmeet, eleet äänenpainot ja tunnelman! Hymyilyttää väkisinkin!

Parhaita joulumuistoja ei tehdä isolla rahalla. Niistä suurin osa syntyy kuin huomaamatta, ja myöhemmin toteamme kantavamme niitä lämmöllä ajatuksissamme mukana.
Janne ei, luojan kiitos, ole rekisteröinyt tekijänoikeuksia tähän taiteelliseen joulupläjäykseensä, vaan aion jatkossakin hyväksikäyttää hänen aikaansaannostaan. Kun peruskoulun opintie aikanaan päättyi toukokuussa 1992, löysin luokan roskiksesta Jannen äidinkielen vihkon. Siellä oli kaikkien huipputarinoiden joukossa myös tämä jouluruno!