Romantiikkaa ja realismia maaseudulta. Maitolaitureita, puutaloja, räntäsadetta ja rievää. Lähiruokaa, retkeilyä, matkustusta ja kalastusta. Maastopyöräilyä ja unelma-autoja. Tätä, ja paljon kaikkea muuta.
Tämän vuoden Kirkastusjuhlista syntyi vuosisadan tunnepitoisimmat juhlat. Kyyneleet ja nauru olivat herkässä, suloisessa sopusoinnussa vuorottelivat vähän kuin kesäsäät tänä suvena.
Itelleni juhlat olivat tietyllä tavalla herätys sen suhteen, että mikään ei ole ikuista. Paitsi Aitoon Kirkastusjuhlat. Me ollaan kaikki osaltamme täällä vain ohikulkumatkalla, antamassa pieni osa itsestämme siihen juhlien upeaan historiaan. Kirkkareihin sopii täydellisesti tämän vuoden Jukolan viestin iskulause: Jokainen on voittaja!
Nieleskelin kyyneleitä, kun Haloo Helsingin! Elli välispiikissään kiitti kaikkia juhlien eteen talkootöitä tehneitä. Ja minusta tuntui, että ne sanat tulivat suoraan sydämestä.
Toinen pysähdyttävä hetki oli se, kun Apiksen Simo kävi keikan jälkeen halaamassa eturivin fanijoukot. Ainoana esiintyjänä koko kolmen päivän aikana. Siinä kiteytyi rakkautta ja välittämistä myös faneja kohtaan, jotain sellaista, joka nykypäivän artistien suunnasta alkaa olla aika harvinaista.
Meille aitoolaisille tärkein hetki on aina palokunnan päiväjuhla. Tänä vuonna palokunnan marssi meinasi mennä omalta osaltani täysin tunnemyrskyn kourissa. Marssirivistöstä puuttui ihminen, joka omien vanhempieni lisäksi tuki minua aikanaan omalla palokuntaurallani eniten. Hänen ansiostaan uskoin, että minussakin on ainesta vaikka mihin. Nyt tuo ihminen seurasi marssiamme jostain pilvien päältä, vaikka samalla tuntui, että siinä ihan vieressä hän kuitenkin edelleen oli.
Kaikkien tunteiden keskellä sain Kirkkareille artistin, jota olin odottanut 15 vuotta: siitä lähtien kun haastattelin häntä vuonna 2000 lehtijuttuun. Tuon tapaamisen jälkeen tiesin, että tässä kundissa on jotain, millä mennään vielä pitkälle.
Mutta Aitoo ei ollut silloin eikä moneen vuoteen vielä valmis. Tarvittiin edellisvuosille lämmitteleviä artisteja, kuten Petri Nygård ja Cheek, jotta paikalle voitiin viimein kutsua Suomen sydämellisin räppäri.
Elastisen keikka oli alusta asti sellaista ilon, periksiantamattomuuden ja musiikin juhlaa, että se kaivertui ihan varmasti jokaisen paikalla joranneen sydämen linoleum-levylle loppuelämäksi! Elastisen keikalla olivat mukana ensimmäistä kertaa Kirkkareilla myös omat lapseni. "Mä en äiti unohda tätä iltaa koskaan", huokaisi Maire keikan jälkeen. Se oli paras kiitos, minkä näiden juhlien järjestelyistä voi saada.
Kun maanantain juhlat oli saatu päätökseen, me mentiin Halkomäkeen naapurin Markon saunalle. Kesäsade ropisi kattoon, spotifysta soi jatkojen soittolista ja iholta pyyhkiytyi pois kolmen päivän festarihumu. Istuttiin siinä terassilla, juotiin yhden kuivat omenasiiderit ja katseltiin, kun yö valkeni aamuksi.
Ihmisen oli hyvä olla.
Erkki vastasi juhlien järjestelyistä teinikäisten mutanttikilpikonnien veroisilla voimilla!
Kirkkareiden Grand Old Man Yrjö Saarinen antaa haastattelua Aamulehdelle.
Aurora oli hyvä!
Samuli <3 <3 <3
Retrodisko - legenda jo eläessään!
A. Aallon Rytmiorkesteri oli huikea ja bändin jäsenet ihania.
Perinteinen marssi. Tahdissa.
Vakavana kohti Honkalanmäkeä.
Aurinkojumalan pojat oli parhautta. Joensuulaiset hurmas Sydän-Hämeen tytöt totaalisesti!
Festaribabet Sara ja Satu!
Kirkkareiden odotetuimmat esiintyjät Kosti ja Marko, Marko ja Kosti.
Mää ja mun mies. Tarinamme alkoi näiltä juhlilta 14 vuotta sitten <3
Rokkiliiteri ja Haloo Helsinki!
Jännittyneet odottajat ennen Elan keikkaa. Murut <3
Muusikko, jota arvostan ehkä kaikkein eniten koko maailmassa. Ja mun sisko!
Kirkastusjuhlien lippupaketit on arvottu, onnettarena toimi tällä kertaa Kyllikkien laillistettu Rautiakauppias Teemu. Lippupaketin yhdeksi illaksi voittivat vastaajat Minni sekä Esa K. ONNEA!!! :)
No minähän ottaisin Samulin syksyllä päiväksi hirvijahtiin, siinä sitä olisi jännitystä koko päiväksi! Ulkona raittiissa ilmassa koko päivä, luonnossa, ja nuotipaikalla kuulisi meitin porukan hauskoja tarinoita ja se nuotiomakkara maistuu niin hyvältä puolilta päivin kun aamuhämärässä lähdetty! Illalliseksi voisin taikoa hirvipaistia ja laittaa saunan tulille. Ja Samuli vois laulaa lotkauttaa parit kipaleet ilman hämärään! =)
Ananyymi palkitaan myös Kirkastuslipuilla, ONNEA!!! :)
Voittajilla on huominen perjantaipäivä 3.7. aikaa ottaa yhteyttä Maitolaiturille, iltayhdeksään asti. Tämän jälkeen liput arvotaan uudelleen. Yhteydenotot osoitteeseen Kyllikit@luukku.com
Teksti Tiinan kynästä, kuvat ja kuvatekstit Hannan:
"mä ajoin koko yön
niin kuin roy orbison
mun sydämeni lyö
se aivan hervoton jo on
lähin liikkumaan
valot vilkku vaan
pyysin tanssimaan
sua beibe
tää on huikeaa
juuri oikeaa
astrofysiikkaa
välillämme
en tiedä ees mis
mun autoni on
mut sun kanssas beibise on tarpeeton"
Tämän vuoden Tahkosta piti tulla jotain erilaista kuin ennen. Ja tulikin. Monella tavalla. Siitä tuli ennätystahko monella mittarilla mitattuna: kuran, vitutuksen, pissataukojen ja valvottujen tuntien määrällä ainakin. Toisaalta siitä tuli myös ennätysparas Tahko. Ikimuistoinen. Riemukas. Suuria voimia koetteleva. Periksiantamaton. Omituisten flunssa- ja sydänoireiden siivittämän ja lähinnä massakauteen keskittyneen kevätkauden jälkeen oli parasta tunnustaa faktat: tänä vuonna ei tehtäisi reittiennätyksiä, vaikka poluille olisi vedetty asvaltti ja jyrkimpiin mäkiin hissinousut. Kun myös rakas aviomies oli kevään aikana kerännyt lähinnä leimoja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanta-asiakaskorttiin, oli aika lyödä 14 vuotta kestänyt parisuhde koetukselle ja lähteä testaamaan Tahkon 60 kilometrin ihanuus kahdestaan ja samaa matkaa. Muutettiin viime hetkillä ilmot Yöttömän yön Tahkoon sillä ajatuksella, että repussa riittää eväitä ja tärkeintä on matkanteko, ei päämäärä. Kisapaikalla tuttu kuhina vastaanotti perjantaina. Tuntui hölmöltä, että edessä ei odottanut levottomasti nukuttava yö, vaan jotain muuta. Kun muu kisaporukka kömpi vällyjen alle yhdentoista maissa, me aloitettiin varusteiden keräily ja yötaipaleelle lähteminen. Hanna lähti reippaana tyttönä meitä saattelemaan ja Piazzalla oli jo muutama muukin valmiina. Mitään varsinaista ruuhkaa ei tällä kertaa lähtöviivalla nähty, kuuluttaja sai lähes nallekarkeilla houkutella porukkaa tiiviimmäksi rykelmäksi. Aamun lähdöistä tuttu ilmassa leijuva kilpailuhenki oli poissa ja tilalla aistittavissa kauhunomaista odotusta tulevista hetkistä.
Tahkon yötöntä yötä, upea keli lähteä reitille!
Tiina ja Sakke valmiina kuin partiolaiset, kohta mennään eikä meinata.
Piazzalla oli klo 24.00 rauhalliset tunnelmat normaaliin lähtöhumuun verrattuna.
Lähtökäsky saatteli meidät puoliltaöin reitille, joka noudatteli tuttua kaavaa takavuosilta. Sovimme, että tällä reissulla kerrataan kaikki edellisten Tahkojen kommellukset ja koneremontit ja fiilistellään reitillä muutenkin. Minä kertoilin, missä edellisillä kerroilla olin ihaillut maisemia, ajanut päin kuusta, katkaissut ketjut ja edennyt mielestäni suht mallikkaasti. Sakke keskittyi muistelemaan sitä, ettei muistanut oikeastaan mitään, kun oli vetänyt aina niin reikä päässä ja sumussa omat suorituksensa. Kinahmi ykkösellä liityin mainion Kona-retkueen peesiin, jonka kanssa käytiin sellaista "en mää mee, mee sää, no en mää, mee sää"-tyyppistä vetovastuun jakamista reissun kuluessa. Suosikkipätkäksi reitillä lukeutuva lasku kohti Eskolaa oli tällä kertaa aika liukas, ja muutamat läheltä piti -tilanteetkin siinä tuli koettua.
"Step by step, ooo, baby, gonna get to you, girl"
Vitutus liukkaudesta, mudasta ja omasta kerta kaikkiaan paskasta kunnosta alkoi kumuloitua mukavasti ennen Kinahmi kakkosta. Yritin siinä psyykata itseäni, mutta ei kauheasti naurattanut. Ei kulkenut henki eikä pyörä. Kello oli jotain yli kaksi, kun tultiin Kinahmi kakkoselle ja jalkapatikka alkoi. Jostain takaraivosta pulpahti esiin legendaarisen New Kids On the Blockin biisi Step by Step, jota sitten pyörää ja itseäni ylös hilatessani lauleskelin. Melkein vedin ne musavideolta tutut rappusmuuvitkin siinä jyrkimmässä kivikkokohdassa.
(Voit tsekata ne tästä, jos jostain syystä oot jo unohtanut)
Kalkkiruukin mäki oli mukava ja vauhdikas. Ja kuiva. Ennen kaikkea mukavan kuiva (ainakin verrattuna moneen muuhun mäkeen). Huollossa naukattiin vähän banaania ja suolakurkkuja ja geelejä ja rupateltiin muiden kanssa. Helppoa ei ollut kenelläkään, mutta jaettu tuska teki siitä pienemmän.
"jatkan jaksan vaikka väkisin
jos ois helppoo, kaikki tekis niin
mus on voima, jota en voi vaimentaa
pusken täysii aina vaan
mun ei täydy, vaan mä saan
katse eteen ja suupielet ylöspäin
teen vastoinkäymisistä voimaa
katse eteen ja suupielet ylöspäin
antaa tulla, kestän kyllä,
periks en tuu antamaan"
Neljän aikaan aamulla oltiin äärirajoilla. Itku puski silmäkulmaan, jalat oli kaksi voimatonta perunasäkkiä ja kaiken lisäksi oksennus pomppi kurkussa. Kuluneen kahdeksan tunnin aikana nautittu (yltiöpäinen?) tankkaus (pari kolme annosta pastaa, patonkia, salaattia, ylikypsää possua valkosipulilohkoperunoilla, tiikerikakkua, snickerspatukka, puoli pussia panttereita, puolikas pähkinäsuklaalevy ja tetrallinen mustikkasoppaa) ei ollut lähtenyt imeytymään ihan odotetulla tavalla, ja kuvittelin itseni jo näreeseen heittämään laattaa. Taisin siinä sanoa ääneenkin, että Tahko on nyt mun osalta nähty juttu, turha tänne on tulla joka kesä kurjuuttaan maksioimaan. Mies tajusi pitää suunsa kiinni ja ketjunsa kireällä, niin että pahimmat jupinat ja uhkailut kuulin vain minä itse. Viimeisellä asvalttiosuudella eteen tuli houkutteleva Tahko 7km -kyltti ja minä loin mieheeni surkeimman ilmeen mitä osasin ja räpsyttelin mudan kangistamia ripsiäni: eikö nyt voitaisi jättää tätä kesken ja lähteä pikitietä pitkin mökille saunaan?! "Mennään nyt vaan hetki kerrallaan", totesi mies ja katosi polulle aamuyön hämärään. Perässä oli seurattava. Tuskin olisin selvinnyt maaliin ilman Elastista. Henkinen jukeboksi kaivoi levylautaselle tällä kertaa Eteen ja ylös -biisin ja sen sanomaosasto pisti silmään uuden asenteen. "Teen vastoinkäymisistä voimaa" sanoin itselleni joka kerta kun Spessu ruopaisi taka-akselia myöten johonkin suonsilmäkkeeseen. Ja tapahtui myös jotain muuta ihmeellistä: mahassa kävi mystinen kierre, energia alkoi imeytyä ja mulle tuli nälkä! Mahtavaa! Näin hallusinaatioita makkaraperunoista parin kilometrin ajan ja nälkä toimi hyvänä motivaattorinakohti kotia.
Tuulivaaran huollon jälkeen alkoi reitin ihanin ja kamalin osuus. Ihana sikäli, että nyt kropassa oli vähän potkua edetä, kamala sikäli, että märkä oli todella märkää. Mies katsoi mua hiukan hitaasti ja kiihdytti taas vauhtiaan, kun tien levyisten, puolimetriä syvien lätäkköjen jälkeen aloin hoilottaa Leijonan metsästystä, jonka lyriikat mätsäsivät monella tapaa tän vuoden olosuhteisiin. Taisin olla aika väsynyt?
Mutta ei se mitään. Aamu valkeni. Maaliin oli 10 kilometriä. Edessä oli vain mukava kivikkolasku kohti loppuhuipennusta, El Grandea. Laskun ja viimeisen mäkietapin välissä otettiin vielä viimeistelevä mutakylpy. Mielessäni siunasin niitä kahtatuhatta pyöräilijää, jotka muutaman tunnin päästä pyörisivät näissä samoissa poteroissa.
El Granden juurelta oltiin luvattu lähettää hätäraketti merkiksi Hannalle, että tietää laittaa saunan lämpiämään ja aamiaisbuffeen valmisteille. Minä jäin hinaamaan itteäni ja pyörääni mäkeä ylös, kun meidän perheen Jussi Veikkanen tempaisi itsensä kukkulan huipulle maisemia katselemaan. Tossu nousi kevyesti, ja aikaisemmin yllättänyt nälkä painui taka-alalle kun siinä hengästyksen lomassa tuli syötyä puoli kiloa hyttysiä.
Tahkon huipulla vietettiin pakollinen some+fotohetki ja ihailtiin aamu-usvassa kylpevää savoilaismaisemaa. Oli pakko myöntää, että hetki oli kaunis.
Loppulaskussa tuli taas tippa silmään. Tällä kertaa ei pelosta, vaan siitä järjettömän hyvästä fiiliksestä, jonka selviytyminen tästä leikistä sai aikaan.
"sisko älä luovuta vielä
me ollaan vihdoin oikeella tiellä
matka on pitkä ja kivinen
mutta älä pelkää
mä otan sut vaikka reppuselkään"
Upea aurinkoinen ja lämmin kesäaamu, kelpasi polkaista maaliviivan ylitse!
Takana näkyvää rinnettä tultiin loppulaskussa alas. Ei vellihousujen hommaa!
Maalissa odotti kylmettyneen oloinen toimitsija ja huolto-Aunemme Hanna. Kello oli kymmentä vaille seitsemän. Ylävitoset koko tiimin kesken: hengissä ja ehjinä selvittiin, oma osuus vuoden 2015 Tahkosta oli nyt hikoiltu. Avioliittokin säilyi hengissä, luultavasti jopa vahvistui. Mieleen pulpahti Kuningasidean mainio Enemmän duuoo ku sooloo, jonka alkusäkeet kuvastivat yhteistä reissuamme täydellisesti.
Ihan kuin eivät olisi missään käyneetkään, ilmeistä päätellen.
Pyörät ja ajokamppeet kyllä kertoivat toista...
Mökillä saunaan, kylmä lonkero kitusiin ja aamupalan kautta lähettämään muut omista suorituksistaan nauttimaan. Ihan kaikkea reitillä odottavaa ei toisille kerrottu, mutta eiköhän meidän pyöristä ja ajovarusteista pystynyt jotain päättelemään.
Aamu-unien jälkeen päivä jatkui Piazzalla kisoja seuratessa, Peltsiä kannustaessa ja kovakuntoisia naisia ihaillessa.
Siinä porukassa olis hienoa olla. Kyllä mäkin vielä joskus.
Piazzan kisahumua.
Kisakatsomoa ja tankkausta saunan, aamiaisen ja unien jälkeen. Hampparia, lonkeroa ja mansikoita.
Huoltokyllikki ja Kisakyllikki.
Tältä näyttivät pyörät ja kuskit urakan jälkeen. Vähän ratisi muta hampaissa.
Alakuvassa huollon rento meininki, kuskien omia kamppeita odottelemassa kuusen juurella.
Nyt alkaa olla taas se aika vuodesta, että sykekäyrät Sydän-Hämeessä alkavat tavoitella huippulukemia! On käsillä kesän kuumimmat, reippaimmat, sydämellisimmät ja aidoimmat festarit: Aitoon Kirkastusjuhlat.
Kyllikithän painavat juhlilla töitä kolmepäivääkolmeyötä-meiningillä hinkit tanassa, joten jonkinlainen tankkaus ja kuntopiikin hakeminen on jo käynnissä. Olethan sinäkin jo valmistautunut, sillä täältä tärähtää käyntiin arvonta juuri Sua Varten!
Blogiarvontaan saamamme liput eivät lähde tällä kertaa jakoon heppoisin perustein. Tehtävänäsi on tutustua Aitoon Kirkastusjuhlien mahtavaan ohjelmatarjontaan juhlien kotisivuilla ja käyttää hieman mielikuvitusta. Jos saisit järjestää UNELMApäivän jollekin juhlien esiintyjistä, millainen se olisi ja kenet esiintyjistä valitsisit mukaasi? Palkitsemme parhaan stoorin erikseen, lisäksi arvomme kaksi lippupakettia.
Kommentoi ja kerro, ja olet mukana kisassa, jossa voit voittaa yhden päivän Kirkkari-lipun itsellesi ja kaverillesi. Julkistamme voittajat torstai-iltana 2.7.
JOS KOMMENTOINTI TÖKKII ETKÄ SAA KOMMENTTIASI JULKAISTUA TÄÄLLÄ, VOIT OSALLISTUA ARVONTAAN MYÖS LAITTAMALLA SÄHKÖPOSTIA kyllikit@luukku.com
Se olisi kesä taas sillä mallilla että huomenna Kyllikit suuntaavat jo tutuksi tulleeseen tapaan kohti Nilsiää ja Tahko MTBtä. Rinta kaarella ja voitto mielessä, kuten aina! Tai lähinnä kylläkin sellaisella eloonjäämiskamppailumeiningillä tänä vuonna. Tilanne on nimittäin sellainen, että Tiina on päättänyt toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja osallistua 60km YÖpyöräilyyn. Ja vielä ihan ilman siskoaan! Ja vieläpä ilman mitään kuntohuiputuksia! Hanna jää ylläpitämään ruokahuoltopäällikön virkaa, koska aneemisille ei lukuisista pyynnöistä huolimatta tänäkään vuonna ole omaa sarjaa. Niinpä nyt on tyytyminen leipomispuuhiin ja tankkausruokien valmistukseen kuravellirallin sijasta. Kivaa se on sekin, saa päästää oman sisäisen Aunensa valloilleen!
Tämä meidän armas Sydän-Häme kuhisee näin kesäaikaan kaikenlaista kivaa! Läheltä löytyy niin koko kesän auki olevia paikkoja kuin päivästä pariin kestäviä tapahtumiakin. Aloitetaanpa tämä Maitolaiturin vinkkiosio Niitty-Seppälän Kesätorilta, ihan vaan siitä syystä että mulla on vähän oma lehmä ojassa tämän paikan kanssa. Juuri ennen juhannusta mun ammut muutti sinne kesälaitumelle.
Mulle Kesätorin kahvila on sellainen kesäkeidas, jonne on mukava poiketa aamulla aamukahville ja pullalle ja myöhemmin päivällä muuten vaan herkuttelemaan. Talon mansikka/mustikka/vadelmapullat sekä munkit ovat joka aamu uunituoreita ja aivan törkeän hyviä. Niitä söisi siltä istumalta vaikka kolme! Niihin ei vaan koskaan kyllästy, huoh. Joten ei ole ihme että parkkipaikka on tasaisen täynnä aamusta iltaan. Ja tietysti siitä Kesätorin puolelta saa sitä ihanaa mansikkaa ja muitakin marjoja ja vihanneksia aina sesongin mukaan. Lisäksi sieltä löytyy runsaasti erilaisia elintarvikkeita lähituottajilta, esimerkiksi Penttilän tilan herkkuja täältä Aitoosta! Ja onhan siellä siis muutenkin vaikka mitä, lapsille erityisesti se on ihan sellainen pienimuotoinen puuhamaa. TÄSTÄ klikkaamalla voit lukea mun edellisen jutun Kesätorilta parin vuoden takaa, löytyy paljon kuvia ja höpinöitä. Tähän postaukseen nyt tuli vaan tällaiset nihkeät puhelinkuvat, sorppa! Tauluja on tosi vaikea kuvata kun valo heijastelee joka suunnasta.
Ja tosiaan, siellä kahvilassa asustaa kesän ajan mun uusimmat, talven aikana maalatut lehmät ja vasikat, sekä ystäväni Pirjon mansikkataulut. Niitä voi siinä herkuttelun ohessa ihmetellä.
Isosaaren juhannus oli perinteisen viileä mutta lämminhenkinen! Samalla kaavalla mentiin kuin aina ennenkin. Pienille suurin juttu oli serkkutyttöjen takuuviihdyttävän seuran lisäksi rc-vene, jota porukalla opettelivat laiturilta käsin ohjaamaan. Harvoin näkee niin keskittyneitä ilmeitä!
Vihdat valmistuivat samaa tahtia savusaunan siintymisen kanssa. Vihtojen sitomistapa oli tosin melko persoonallinen tänä vuonna! Jämäoksista tuli vielä pikkuvihta pienille.
Saku autteli pappaa savusaunan valmisteluissa. Tiinan kanssa vedettiinkin sitten kunnon saunamaratoni ja ulkoistettiin lastenhoito muutamaksi tunniksi muille. Laatuaikaa meille!
Syötiin taas niin että napa rutisi!
Juhannusaaton ilta oli pilvinen ja harmaa. Puolenyön tienoilla sytytimme tulet laiturille vanhaan grilliin, pitäähän sitä nyt kokko olla! Naapurin oikean ison kokon lisäksi muita tulia ei tänä vuonna näkynytkään. Kymmenisen vuotta sitten niitä loimusi rannoilla useita, nyt on meno hiljentynyt Kukkian saarissa.
Tummahkoista silmänalusista voinee päätellä, että valvottuakin tuli, ja kiristävä vyötärönseutu kertoo onnistuneesta tankkauksesta. Umpiväsyneet lapset sekä mummu ja pappa todistavat osaltaan että kivaa oli ja säpinää riitti. Savunhajuinen villapusero tuulettuu ulkona ja aurinkorasvat jäivät koskemattomina mökille, mutta eipä tuo keli haitannut tänäkään vuonna suuremmin.
