Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

perjantai 13. helmikuuta 2015

Puntari: Fast forward






Viikko on sujunut sellaista haipakkaa että kotona on ehtinyt käydä lähinnä kääntymässä. Työ ja harrastukset vaan imaisevat mukanaan, eikä aikaa riitä edes kodin siisteyden ylläpitämiselle saatikka sitten jollekin sisustamiselle! Niinpä tyydyn katseleen kauniita koteja kivoista sisustuslehdistä JA haaveilemaan lottovoitosta jolla palkkaisin sekä sisustussuunnittelijan että siivoojan. 

Näin tarkemmin ajateltuna lottovoittorahoilla hommaisin myös Sappeen kausikortit koko perheelle ja Au pairin, jonka tehtävänä olis varustaa perheen pienin väki mäkeen ja kiskoa lumilautailua harjoittelevia lapsia hissille. 
Loput voisinkin antaa sitten hyväntekeväisyyteen...

Tänään olisi vielä työpäivän päätteeksi tyttöjen tanssikurssia, koulun diskon valvojana toimimista ja sitten suunnataankin viikonlopuksi mummulaan ystävänpäivä ja laskiaistouhuihin :-)



4 kommenttia:

  1. Tässäpä juurikin olon lastannut sohvapöydälle sisustuslehtiä, wichyä ja pähkinöitä. Nyt alkaa mööbleerausinnoituksen virittely!
    Pirtsakkaa viikonloppua täältä Oulusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä odottelen malttamattomana uusia verhoja, jotka tilasin ruokasaliin. Pieni muodonmuutos piristäisi ja sais ehkä siivousinnonkin nostamaan päätään...en tiedä oliko tuon mun suosikkilehden ansiota, mutta sellaiseen kanervan sävyyn päädyin verhovalintaa tehdessä.

      Poista
  2. Lottovoittoa haaveillaan täälläkin :-) Saahan sitä haaveilla... ; P
    Sisustus- ja puutarhalehdet ovat näin talvikeleillä oikein oivaa ajanvietettä ja haaveilu kodin ja puutarhan laittamisesta parempaan kuosiin! Löysin tieni blogiinne ja jään lukijaksi :)))
    Ihanaa Laskiaissunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aina saa haaveilla! En kyllä tiedä miten mielenterveys kestäisi, jos sattuisi voitto tupsahtamaan kohdalle. Tässä on niin monta vuotta elänyt tarkan markan taloutta!
      Oih, kohtahan toi puutarhakausikin alkaa. Meillä tytöt jo kyseli mitä kylvetään tänä kesänä kasvimaalle. Kuulemma juureksia ainakin. Toivottavasti jaksavat yhtä ahkerasti hoitaa palstaa, kuin suunnittelevat!
      Tervetuloa lukijaksi :-)

      Poista