Puntari: Lahna

Eilen ihmettelin aamupäivällä, että mikä on? Ei luistanut pulkka, ei liikkunut kola. Jalat painoi tonnin, pää tuntui sumuiselta ja kädetkin oli kuin kaksi paalinarun pätkää. Ulkona oli ihana ilma, oikein kunnon talvilumipyry, joten sinnittelin siellä lasten kanssa kuitenkin reilun tunnin.
Sisälle kun pääsin alkoi mieletön palelu. Kolme villatakkia päälle ja sohvalle viltin alle koomailemaan. Siinä vaiheessa alkoi hälytyskellot soida, ettei tää taidakaan olla ihan normaalia viikonloppuväsymystä (etenkään kun olin edellisenä iltana mennyt kiltisti yhdeksältä nukkumaan).
Kuumemittari kainaloon ja totuus valkeni: kunnon lämmönnousu sen lahnafiiliksen aiheutti.

Tunnustan olevani hirveän huono sairastamaan. Yleensä sitkuttelen viimeiseen asti töissä. Tässä on porukka (mies+lapset) ympärillä olleet vuorovedoin kotona sairastamassa, mutta mä olen startannut joka aamu pirteänä(?) töihin. Viime viikolla alkoi sitten itseäkin aivastuttaa, yskittää ja kurkku tuli kipeäksi. Korvaakin särki parina päivänä. Ajattelin, että se menee sitten viikonloppuna ohi... Mutta ei näköjään mennytkään. Oli pakko ottaa puhelu pomolle ja vetää heittoistuimen kahvasta pariksi päiväksi. Jos menisi nyt lepäämällä ohi tämä ihme tauti (syytä olisi, kun S karkaa perjantaina taas maailmalle!). 
Itse asiassa flunssaoireet ovat jo alkaneet helpottaa kauheaa kurkkukipua lukuunottamatta, mutta ruoka ei maistu yhtään. Ja se se on kamala paikka! Keittiön kaapissa on suklaalevy, eikä tee yhtään mieli! Mikä mua vaivaa, meneeköhän pian ohi?

Kipeenä oleminen on muutenkin p**seestä. Hain tänään postin laatikosta, kävelin siis 50 metriä, ja olin ihan naatti. Sitä paitsi mä kuolen tylsyyteen täällä kotona, kun kaikki muut on jossain. Sain sentään aikaiseksi paritella....sukkia nimittäin. Ja siivosin toisen vessan allaskaapin. Muuten oonkin makoillut ja lukenut sen minkä päänsäryltä pystyy.
Isossa mittakaavassa mitattuna nää nyt on kuitenkin ihan pieniä murheita. On taas tapahtunut ympärillä niin paljon kaikenlaista, että oman elämän arkisuus flunssineen päivineen tuntuu joka päivä ihan juhlalta. Omat läheiset ja rakkaat ovat niitä isoimpia aarteita, ja jokaisesta päivästä heidän kanssaan saa kyllä olla niin kiitollinen.

Kuvat eiliseltä.