Jihuu! Lehmä on märehtiväinen ja ihminen erehtyväinen, onneksi! Minä olen luullut ettei meikäläisestä vain yksinkertaisesti ole kompostorin hoitajaksi. En vaan saa niinkin yksinkertaista prosessia kuin maatuminen tapahtumaan valvotuissa olosuhteissa. Kompostoinnin hurmiollisen harrastamisen vankinpana taka-ajatuksenahan on saada kelvollista maa-ainesta omaan puutarhaan ja kasvimaalle. Minä en ole siinä onnistunut kovinkaan hyvin. Kesäisinhän lämpökompostori pöhisee itsekseen parin kympin lämmöissä, mutta muhkean mullan sijaan sieltä ulos kaivettu aines on jotain mädäntyneen ja pilaantuneen välimaastosta. Kun kelit kylmenevät, kompostori hiipuu samaa tahtia ja lopulta jäätyy. Ja aika pian se on täpötäynnä ja umpijäässä.
Kateellisena olen kuunnellut niitä kompostointiguruja, joilla tuollainen perus-Biolani pöhistää täysillä kesät-talvet. Nämä gurut kiikuttavat talvella kuumia vesipulloja kannen alle ja tekevät kaikenlaisia omia kikkojaan että homma toimii. Nämä ovat niitä samoja tyyppejä jotka jauhava kananmunankuoretkin morttelissa jauheeksi, jotta ne voi laittaa kompostoriin maata kalkitsemaan. Huh. Minä en viitsi, jaksa enkä ehdi. Se on kuitenkin vaan kompostori.
Tänä syksynä jostain kumman syystä päätin ryhdistäytyä ja panostaa tuohon maaduttamisen ihmeeseen sen verran, että hommasin reilusti komposti&huussikuiviketta ja lappasin sitä runsaalla kouralla kompostorin kitaan aina kun vein ämpäriä tyhjennettäväksi. Lisäksi möyhentelin kompostorin sisältöä sen mukana tulleella sekoittimella. Ja katso, tapahtui ihme! Se pöhisee! On pöhissyt koko talven yli kahdenkympin lukemissa. Voi tätä onnistumisen iloa ja ihmettä!!!
Ei sitä äkkiseltään uskoisi, mikä merkitys yhdellä toimivalla lämpökompostorilla voi ihmisen itsetuntoon olla! Kai tästä jonkinlaisen merkinnän voi CV:hen laittaa?
 |
| Kompostorin apulaishoitaja Topi tyytyväisyyden partaalla! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti