Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Halkomäki: Vilukissasoppaa

Heipparallaa!

Kulunut viikko on mennyt kuin siivillä Armas -teeman ympärillä. Vieläkin olen aivan onnesta täpinöissäni vaikka pulssi on jo päässytkin hiukan tasaantumaan. Kaikenlaista jännää sitä elämä voi tuoda tullessaan, ikinä ei tiedä mitä!

Nyt kun ei enää tarvitse koko aikaa miettiä sotapoika-Armaksen kohtaloa, niin voi ajatella muitakin tärkeitä asioita, kuten ruokaa. Piti tämän ihanan keiton ohje laittaa tänne jo viikko sitten, mutta suunnitelmat menivät uusiksi. Tykkään keitoista tosi paljon. Ne on helppoja, edullisia, muunneltavia, kevyitäkin usein ja etenkin näin talviaikaan ihanan lämmittäviä!
Tässä bataattikeitossa yhdistyvät bataatin pehmeys, kookosmaidon makeus ja inkiväärin lempeä potku. Aivan täydellistä talviruokaa! Ja tätähän voi siis varioida mielensä mukaan eikä aineita tarvitse olla niin justiinsa, kunhan sinnepäin. Ja jos haluaa tekemistä nopeuttaa entisestään, niin ostaa bataattisoseen valmiina kaupasta. Hiukan se nostaa hintaa, mutta taas säästää aikaa. Valmiin keiton pinnalle sitten vaikka raejuustoa, krutonkeja, yrttiöljyä tai sitten näitä ruisnachoja, joita kokeilin ensimmäistä kertaa. Hurjan hyviä!!!

 
                              Vilukissasoppa

n. 700g bataattia
4 keskikokoista porkkanaa (n. 300g)
1 sipuli
9 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota
2-4 rkl raastettua tuoretta inkivääriä (laitoin 2rkl ja mielestäni oli ok)
2-3 tl kardemummaa (laitoin 2tl ja maku pysyi vielä hallinnassa)
ripaus suolaa jos tarvetta
1 tlk kookosmaitoa (400g)
öljyä kuullottamiseen





- kuori ja paloittele kasvikset, kuullota öljyssä muutamassa erässä
- kiehauta vesi, liemikuutiot, mausteet ja kookosmaito
- Lisää kasvikset kiehuvaan nesteeseen ja keitä kunnes ovat pehmeitä
- soseuta keitto sauvasekoittimella ja tarkista maku
 



Ja sitten syömään! Kiitos NAM!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti