Meillä on nimittäin tänä syksynä ollut ajankohtainen aihe rajat. Niin kotona kuin koulussakin.
Lapsen maailma näyttää avartuvan aika paljon koulun aloituksen myötä. Ennen niin kiltin ja "näpeissä pysyvän" lapsen maailmaan astuu vaikutteita, jotka kaikki eivät ole välttämättä hyviä.
Syksyllä oman lapseni sanavarasto laajeni kattamaan kaiken maailman homottelut ja kirosanat. Kotona näyteltiin käsimerkkejä ja puhuttiin lyhenteillä, joiden tarkoituksesta ei ollut lapsella mitään hajua.
Eroahdistusta pikkusiskosta, joka nyt on päivisin eri paikassa kuin esikoinen, purettiin näyttävillä riidoilla ja lähes käsikähyillä sitten kotona, kun pitkän päivän jälkeen sisarukset taas kohtasivat.
Oli pakko tehdä jotain. Viheltää peli poikki.
Lasten ollessa pienempiä meillä sovellettiin moneen asiaan Ben Furmanin Muksuoppia. Siinähän lapselle opetetaan jokin taito, jota hänellä ei vielä ole. Taidon oppimisen merkiksi kerätään esim. tarroja ja kun kasassa on sovittu tarramäärä ja homma sujuu, seuraa siitä jokin isompi palkinto. Meillä tämä toimi loistavasti esimerkiksi silloin, kun iltatoimet meinasivat mennä yleiseksi hulinoinniksi tai ulos pukeminen oli showta. Tarrat motivoivat ja niskurointi pääsi siinä sivussa unohtumaan.
Tänä syksynä näytti kuitenkin siltä, että Muksuoppi on liian lälly. Sanaa pitää uskoa ilman palkintoakin. Otimme lauman koolle ja neuvottelimme yhteiset pelisäännöt. Ne kirjattiin ylös ja näyttävät tältä:
Käytännössä siis sovimme, mitkä asiat aiheuttaisivat rastin perhekalenteriin ja jos rasteja oli kertynyt viikon aikana liian paljon (4 tai 6), siitä seurasi rangaistus. Rastittomasta viikosta oli luvassa extrapalkinto, euro lisää viikkorahaan.
Homma alkoi toimia oikein hyvin ja on toiminut tähän päivään saakka (vasta tällä viikolla koettiin eka karkkipäivän menetys ja eka extrapalkinto). Temperamenttinen esikoinen on oppinut hiukan säätelemään räjähdyksiään ja sitä, mitä ympäristöstä kannattaa omaan käyttäytymiseen imuroida. Uppiniskainen juniori sen sijaan on päässyt lähes tavaksi tulleesta jumpittelustaan.
Lisäksi ollaan esikoiselle ilmoitettu, että jos koulusta tulee viestiä että siellä on hölmöilty, niin se tietää automaattisesti ainakin karkkipäivän menetystä.
Sitten aiheeseen viikkoraha. Kuinka paljon on sopivasti? Meillä lapset saavat 2 euroa viikossa. Mutta viikkorahan saaminen edellyttää, että kotona pitää tehdä sovitut kotityöt. Lapsethan pystyvät jo vaikka mihin, ja kummasti helpottaa omiakin hommia, kun joku toinen tyhjentää tiskikoneen, kattaa pöydän tai vie roskat. Nuorempi sai itse päättää tuleeko mukaan viikkorahasysteemiin nyt vai vasta ensi syksynä. Halusi mukaan nyt.
Yllättävän hyvin ovat hommat sujuneet, vaikka välillä kuuluukin vanhemman lapsen suusta, että "sen ja sen ei tarvi tehdä kotona mitään ja silti se saa viikkorahan".
Samaa asioiden vertailua kuulee lähes päivittäin erilaisten tavaroiden suhteen. Pitäisi olla kosketusnäyttöpuhelimet ja tabletit ja päästä nettiin tekemään sitä sun tätä.
Tässä on välillä äitinä sellainen olo, että omia rintamalinjojaan saa puolustella kuin Kollaassa konsanaan.
Toisaalta olen ajatellut sen niin, että helpompi on asettaa rajat nyt kuin viiden vuoden päästä...silloin vastassa on kaksi murkkutyttöä, enkä usko homman siitä paljoa helpottavan!? Vai onko jollain kokemuksia? Mitä on odotettavissa? Ja jos nyt saa maata telkkarin edessä pehva homeessa ja "hotelli" pyörii ympärillä 24/7, niin en usko että niihin kotitöihin motivoituu yhtään sen paremmin vähän vanhempana.
Materiaalilla hankittuun onnellisuuteen en ole uskonut koskaan ja mieluusti olen se paskamutsi, joka pistää lapsensa leikkimään ennemmin käpylehmillä kuin pelaamaan jotain virtuaalimaailmapeliä netissä kaiken maailman häröjen keskellä.
Lasten ollessa pieniä ajattelin, että kunpa ne nyt kasvaisivat oikein pian ja sitten olisi niin helppoa. Voi kuinka tyhmä olin silloin! Kyllä kai ne vanhempien murheet pysyvät vakiona, muuttavat vain muotoaan. Nyt tuntuu siltä, että käsivarsilla köllötellyt käärö oli aika paljon helpompi tapaus kuin oikeuksistaan räyhäävä ekaluokkalainen...
ps. Samasta aihepiiristä ovat kirjoittaneet myös ihanat blogikollegani
Ellis: http://ellishandmade.blogspot.fi/2014/11/being-mother.html
ja
Eija: http://melskelanlapset.blogspot.fi/2015/01/makin-haluun.html
Meillä on kuuden lapsen uusperhe, josta seitsemäs on jo omillaan, ja näiden kuuden kanssa on sovittu kaikille paitsi pienimmälle - 5v - noin 9 v lähtien esim. oma tiskipäivä, jolloin kuuluu hoitaa iltaruuan jälkeen pöytä puhtaaksi, isot kattilat tiskatuksi ja tyhjätä pyörinyt kone. Viikkorahaa ei ole maksettu, vaan kaikki työt on hinnoiteltu jääkaapin oven listaan. Esim. ylimääräisen huoneen imurointi 40 senttiä, roskapussi 10 senttiä, pyykinripustus per kone 30 senttiä.. Kummasti tuli rasteja ja näillä ja lahjarahoilla ovat ostaneet itse ja nyt teineinä sitten kesätienesteillä kaikki omat vempaimensa. Kun siirtyivät yläasteelle, sai jokainen sitä mukaa oman visa elektronin ja tilille 30 e kuussa, jonka piti suunnitellen riittää vaatteisiin, kenkiin, ym ja vain ihan isommissa ollaan autettu. Hyvin oppivat, ja ovat jälkeenpäin kiitelleet oppineensa tekemään kotitöitä, rahan arvoa ja säästämistä, vaikka välillä oli kauhea huuto ja mussutus:) Jokainen sai noin 9 vanhana myös oman pyykkikorin ja opetuksen koneen käytöstä. Jos sukat on loppu, oma vika. Vaatii äidiltä kyllä aika paljon sisua, tsemppiä vaan!! Ja välillä tulee pestyä säälikorillisia.. Ole vaan paskamutsi, se on parempi pitemmän päälle! Kyllä ne joskus kiittävät ja ymmärtävät ja ihmettelevät uusavuttomia kavereitaan, joille karu totuus valkenee vasta aikuisena maksuhäiriöisenä.
VastaaPoistaKiitos Maarit. Tuo oma vastuupäivä kuulostaa ihan loistavalta idealta, täytyy ottaa käyttöön kun lapset vielä vähän kasvavat. Tuntuu muutenkin huojentavalta kuulla, että tällaisia käytänteitä vielä perheissä harrastetaan.
PoistaSyksyllä tytöt sai isomman yhteisen huoneen ja sinne laitoin kans niille oman pyykkikorin. Ihan vielä ei kaikki likaiset pikkarit ja sukat löydä tietään sinne, mutta harjoitellaan...ja myöhemmin saavat sitten huolehtia pyykit myös koneeseen ja narulle asti.
Kyllä tuntuu, että murrosiän koittaessa joutuu uusimaan vanhat opit, moneen kertaan. :) Niin lapsen temperamentistä kiinni moni asia...mutta pidä linjasta kiinni vaan.
VastaaPoistaItse olen myös "kylän tiukin äiti", ainakin jonkun mielestä ;) Mutta ei ole toistaiseksi tuottanut lapselle kasvuhäiriöitä, vaikka pyöräilykypärää ja ulkohousuja on pitänyt käyttää ja puhelimessa ei ole ollut nettiä/huoneessa omaa telkkaria/tietokonetta...Ja vanhemmille ja kaikille muillekin pitää puhua/käyttäytyä asiallisesti.
Vääntöä ja kiukuttelua kyllä piisaa, mutta halataankin välillä.
Meillä ei ole viikkorahaa maksettu. Renkaiden vaihdosta/nurmikonleikkuusta tms on voinut jotain diilejä tehdä.
Synttäreitä jne saaduista lahjarahoista ostelee haluamiaan ja usein joku isompi säästökohde. Ollaan sovittu, että säästää myös pitkällä tähtäimellä esim asuntoa varten.
Vaatteet ym. maksetaan vanhempien pussista ja oletus on se, että perushommista kukaan ei saa palkkaa, kun yhdessä täällä asutaan.
Yläkoulun puolelle tulevan siirtymän jälkeen on pohdinnassa esim. Kk - raha, josta voisi itse hankkia vaatteet jne. Sekin taito on hyvä oppia.
Ajattelen niin, että opetan lapselle kaiken sen, mitä en aikuisena aio hänen puolestaan tehdä..eli en siivoa, hoida raha-asioita, laita ruokaa, pese pyykkiä, hoida paperi-/virastoasioita... jne.
Joskus yritettiin vastaavaa menetelmää, kuin teillä...kotona toimi ihan ok, mutta koulu koki liian työlääksi viestiä...joten ei toiminut siltä osin.
Palkintoina oli tarrat tms ja sitten joku isompi juttu, jotain yhdessä tekemistä yleensä. Ei niinkään isoa rahaan liittyvää.
Pelikieltoja/elektroniikkakieltoja tulee, jos hommat ei ole hoidettu....ensin työ, sitten huvi. Myös muut ojennuskonstit, kuten "ei kypärää->ei polkupyörää", ovat käytössä.
Kavereiden mielipiteillä on hurjan iso vaikutus...nyt olen sanonut, että oli kavereita tai ei, niin jumpitelusta/sääntöjen rikkomisesta kerron kyllä ääneen mielipiteeni. (Hillitsee joitain tilanteita kummasti ;) ) Myöhempää varten olen luvannut mennä kylille aamutakkisillani ja mahdollisimman "nolon" näköisenä, jos en saa puhelimella tarvittaessa kiinni/lapsi on "hukassa" ;)
Välillä koetellaan (kummankin)hermoja, mutta se kuuluu asiaan. Antamalla periksi asiat vain mutkistuvat, koska seuraavalla kerralla asiasta on kovempi huuto ja itku. (Kun kerran viimeksi sain itkulla periksi...)
Tsemppiä meille vanhemmille ja lapsillekin kasvuntiellä :)
Haa, mahtavia tiukkismutseja löytyy vielä!!!! :D Tulee ihan hyvä mieli!
VastaaPoistaTuosta Elliksen blogikirjoituksesta pakko sanoa, että ekalla kerralla pystyin lukemaan sen vaan puoliväliin...nykyään jo nippanappa loppuun! ;) Aina jos on ollut sellainen maailmanlopun päivä lasten kanssa niin käyn lukemassa Ellistä. Se tuo mukavamman olon.
Kait se vaan niin on, ettei mikään lapsen ikä ole juuri toista helpompi, haasteet vaan muuttavat muotoaan.
H
Tämä kannattaa lukea! Synninpäästö kaikille tiukkismutseille...
VastaaPoistahttp://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/ilmiot/suorat_sanat/aidin_kuuluu_olla_kamala
H
2 euroa viikossa!? Jos lapsi on niin vanha, että kykenee tyhjäämään tiskikoneen tai tekemään mitään muutakaan jossa vaaditaan jo muutakin kuin roskapussin viemistä ulos ilman äitiä, niin tuollainen summa on ihan pelkkää v..lua. Lähtisin viidestä eurosta ylöspäin ikävuodet huomioiden, sillä pitää huomioida nykypäivän rahan arvo. Mitä kahdella eurolla ylipäätään lapsi edes saa? :o Kuukaudessa lapsi säästää 8 euroa -
VastaaPoistatietenkin jos perheen toimeentulo on tiukilla ja lapsia on useita, niin summa on mietittävä senkin mukaan, koska muuten ei raha vain riitä. Siitä olen yhtä mieltä, että viikkoraha on ansaittava osallistumalla arkeen, mutta summa kannattaa hiukan suhteuttaa.
Meidän taloudessa tuolla kahdella eurolla on kyllä merkittävä arvo! Sillähän saa jo vaikka mitä! Katsellaan isompia summia sitten, kun lapset vähän kasvavat :-)
Poista