Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

lauantai 3. tammikuuta 2015

Halkomäki: Suomen kauhein kuisti?



"Ihanaa, kuisti!"



Siinä ensimmäisiä ajatuksia kun ensimmäisen kerran astelin tähän nykyiseen kotiimme. Mielessä siintelivät jo tunnelmalliset aamukahvit kesäaamun valjetessa mummun vanhalla rottinkituolilla kuistin suloisessa lämmössä. Ruusuaamutakissa, ruusukuppi kädessä. Viihtyisä lemmikinsininen kuisti,vanhoja pelargonioita ikkunalaudoilla ja räsymatto lattiassa.
Kuisti on kodin käyntikortti, sanottiin jossain sisustuskirjassa, se kertoo yhdellä silmäyksellä talossa asuvan perheen tarinan.

Ei kai vaan oikeesti?






Tai, no, kaitpa se jotakin kertoo. Minun kuistihaaveiluni karahtivat miinaan aika alkumetreillä. Toivoa elättelin pitkään, nyt sekin kai on mennyt. Siivoan kuistin aina keväällä kesää varten, ennen kuin kannan pelargoniat ikkunoille. Siivoan sen juhannukseksi. Siivoan sen syksyllä kun pelargoniat pakenevat kellariin talven viettoon, tuon lyhtyjä ja puukorin. Siivoan sen myös jouluksi jouluasuunsa. Silti kuisti on koko ajan aivan tupaten täynnä tavaraa. Keväästä syksyyn siellä on pyöräilyvälineitä, huoltopakki, pyöränrenkaita, pumppuja, vanteita ja vaikka mitä. Ympäri vuoden kuistilla majailee kenkiä, lastenrattaita, moottorisaha, bensakannut, öljyputilot, metsurin takki, housut, kypärä ja työhanskoja. Usein kaaoksen jatkona ovat akkuporakonepakit, sirkkelit sun muut remonttityökalut, talvella suksiarsenaali sekä puukorit. Ja pisteenä kaikelle, aina täynnä oleva jätteidenlajittelulaatikko laajentaa olemassaoloaan keräyspapereiden, pullojen ja metallitölkkien muodossa sinne tänne, minne ikinä mahtuukaan. Karmea kaaos. Yleensä ulko-ovelta johtaa kapea polku kuistin poikki sisätiloihin. Ai niin, ja se roskapussi. Sehän odottaa päivittäin viejäänsä ulko-oven vieressä.

Välillä on niin turkasen epätoivoinen olo. Onneksi on vertaistukea saatavilla, eräskin aitoolainen perheenäiti, jolla on vielä suurempi kuisti kuin meillä, kertoi heidän kuistinsa nielevän televisioita. Kuistilla on aina televisio poikineen, parhaillaan ollut viisi! Aikamoista.

 Onko sulla kuistiongelma ja ongelmakuisti?
 
 






Ps. Tässä vain pieniä tunnelmapaloja aikojen saatosta, pahimmat hetket ovat jääneet ikuistamatta!

9 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, elämää! En usko että haluaisin julkaista omaa kavalkaadiani.. Kumpparimereä, puolimatkassa olevia laatikoita, ja sitten hektistä siivoamista juuri ennen vieraita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo...kuistit taitavat olla sellainen vaiettu salaisuus...ainakin plokeissa! ;)

      Poista
  2. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun teille uuttavuotta tulin juhlimaan. Ei ollut eteeristä lyhtytunnelmaa ja lampaantaljoja vastassa, vaan haiseva jätesäkki ja romuröykkiö. Tarvisko jonkun vähän ryhdistäytyä...?
    T

    VastaaPoista
  3. Mää oon aina harmitellut, kun vaari jätti tämän talon kuistin rakentamatta (talon piirrustuksista se kyllä löytyy) ja teki tilalle avonaisen kuistin tai ennemminkin katoksen etuoven eteen. Mäkin kun näen itseni juomassa päiväkahvia ruusukupista rottinkituolissa juuri tollaisella kuistilla kuin teillä. :) Voi kyllä olla että totuus olisi toinen meilläkin, jos olisi tuollainen ilo omistaa. Ihana se on jokatapauksessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt sun ei Eija tarvitse enää harmitella, kun tiedät että harmia siitä kuistista vaan olisi ollut! ;) Paitsi sen neljä kertaa vuodessa siitä voi nauttia ja katsella, että onhan vaan ihana kuisti :D

      H

      ps. se kaappikuva odotuttaa itseään, onnistuu heti kun teemu tuo kaapin... ;)

      Poista
  4. Ennen remonttia meidän ulkoeteisessä (kai se tarkottaa samaa kuin kuisti...?) oli kans ihan kaikkea. Mä nukutin siellä vauvat vaunuissa ja siellä oli myös se rottinkisohva. Vaunuajan loputtua sinne sit alkoi kertyä rojua, ja se oli ihan karsee törkyläjä, kun sinne vaan vipattiin millon mitäkin. Siinä vaiheessa, kun siellä oli myös kammottava haju, jonka alkulähteeksi isohkon raivauksen päätteeksi paljastui useampi erä kissan hiiriaterioiden jämiä, matoineen kaikkineen, meni mulla viimein totaalisesti hermo. Heitin ulkkarista ulos KAIKEN ja sanoin, että nyt riitti ja nyt tää laitetaan kuntoon.

    Ja yllättäen se sitten myös laitettiin!! Koko ulkoeteinen tehtiin ihan uusiksi, sinne tuli valkoiset paneliseinät ja harmaat lautalattiat, se oli nii-iin ihana... Kunnes tuli ekat märät kelit ja näytti vahvasti siltä, että se on sen lautalattian menoa sitten. Joten sinne laitettiin sitten kumipohjainen kokolattiamatto. =(

    Meidän kuisti/ulkkari on siis nyt eteinen. Talviaikaan se on niin jäätävä, että viime kesän sisäremontissa päätettiin laittaa talviajaksi naulakkotilat myös sisempään eteiseen. Kenkävuoria löytyy edelleen ja on se sellasen ajelehtivat kaman paikkakin osittain, mutta lasten kasvettua isommaksi olen huomannut sellasen ihmeellisen asian, että ihan yleisesti ottaen meillä on kotona nykyään kohtuullisen siistiä - myös ulkkarissa.

    Sen saan kyllä unohtaa, että voisin joskus kahvitella (tai minun tapauksessa teetellä) ulkkarissa... sellasesta mäkin nimittäin kyllä joskus haaveilin. Ellei sit joskus siirretä sieltä isoa vaatekaappia ja kenkätelinettä jonnekin - sit kyllä mahtuis sinne vaikka pikkuinen pöytä ja jotkut kivat rottinkituolit.. ♥ Mutta sit pitäis kyllä lisätä sinne myös yksi ikkuna... hmmm... se olis kyllä aika kiva. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua!!! :D Ihanaa että muillakin on vaikeeta näiden kuistien kanssa!!! Meilläkin mies ehdotti remontin yhteydessä, että laitetaan kuisti lämpöiseksi. Se olisi pitänyt rakentaa kokonaan uudestaan, joten jätettiin tekemättä. Toisaalta lämmin lisätila olisi tarpeellista, mutta toisaalta kylmälläkin kuistilla on etunsa. No, ehkä tämä tästä...kun lapset kasvavat...kaikki pihapuut on kaadettu...kukaan ei enää jaksa harrastaa pyöräilyä...eikä hiihtoa...eikä remontointia...ehkä SITTEN ne aamukahvit/teet siinä rottinkituolissa ;)

      H

      ps. Me jouduttiin laittamaan se kumipohjainen kokolattiakuramatto pieneen eteiseen. Ei nätti, mutta käytännöllinen. Ja säästyy puulattia paljolta!

      Poista