Halkomäki: Kantturoita kerrakseen

Koti otti väsyneen matkaajan iloisesti vastaan: lotkassa riippuvat viherkasvit heiluttelivat huojentuneina lehtiään, kukkamaljakko karisti viimeiset terälehdet pöydälle ja jääkaapin ovella ilkkuivat innokkaina jo parisenttiset perunanidut. (Varma kevään merkki, muuten!) Ihanaa olla kotona! Pistää pyykkikone laulamaan ja plärätä postipinosta rakkauskirjeet (joita ei taaskaan ollut yhtä ainutta...), purkaa tavarat paikoilleen ja viettää kaksi seuraavaa päivää migreenissä.

Tänään olo oli heti aamusta kuin uudesti syntynyt. Heitin siivoussuunnitelmat romukoppaan ja päätin tehdä mitä huvittaa. Kun ei siis huvittanut siivota. (Aika radikaali päätös meikäläiseltä!) Kaivoin pensselit pöydälle ja aloin maalata. Menossa on kova kantturabuumi, lehmiä jolkottaa jonoksi asti pitkin pöytiä ja lisää tulee. Ilmeisesti yritän jotenkin täyttää sitä lapsuudessani syntynyttä tyhjiötä, joka muodostui lehmättömässä perheessä. Vietin kahdeksasta ensimmäisestä ikävuodestani lehmän osan naapurin navetassa. En tiennyt mitään ihanampaa kuin lehmät ja niiden vasikat. Olin varsinainen "vasikkapastori", sillä kastoin tuona aikana kymmeniä uusia ripakinttuja. Näistä vesseleistä parhaiten mieleeni jäivät Seiska ja Antti. Talon isäntä haki minut kotoa melkein yömyöhälläkin kun uusi vasikka oli syntynyt, pitihän sille nimi saada! Vanhemmilleni olin kovasti katkera siitä, ettei meillä ollut omia lehmiä. Kunnan vuokrarivitalokaksion asukeilla ei siis voinut olla edes yhtä lehmää takapihalla, olihan se nyt kohtuutonta!!! Lehmien tilalle tulivat myöhemmin hevoset, mutta silti rakkaus näitä kosteaturpaisia ja suurisilmäisiä ihanuuksia kohtaan ei ole koskaan hiipunut. 

Myöhemmin, joskus melkein parikymppisenä, olin käymässä poikaystäväni serkun luona. Heillä oli lehmiä ja navetassa oli juuri syntynyt uusi, pieni ja ruskea vasikka. Voi sitä hillitöntä riemua kun pääsin antamaan sille nimen!!! RUSINA! Rusinasta kehittyi kuulemma aika pienikokoinen ja kuivakka, joten nimi oli kai enne?

Suurin haaveeni aikanaan oli jonakin päivänä olla maatilan emäntä. Eikä suinkaan minkä tahansa maatilan, vaan oikein kunnon lypsytilan. Joo, tiedän, sehän on ihan karmean raskasta hommaa! Töitä painetaan aamuyöstä alkaen iltamyöhään ja vapaapäivät ovat kortilla. Silti jotenkin vielä edelleen haaveilen siitä! (Voisihan minulla olla sitten piika joka kävisi aamulypsyllä, jos en itse aina jaksaisi herätä? Tai se lypsyrobotti ja kovin itsenäiset lehmät?) Omasta mielestäni olen ihan synnynnäinen emäntä! Silti kaveripiirissäni olen melkein ainoa,jolla ei ole maatilaa, ja ne joilla se on, eivät todellakaan sitä alunperin halunneet. Että näin, tasan ei käy nallekarkit! Katkerahan en ole...en en...

Kuvataiteilija ja ärhäkkä lehmäihminen Miina Äkkijyrkkä on nykyisin suuri idolini. Siinä on nainen joka tekee arvokasta työtä kyyttöjensä parissa pienen suomalaisrodun säilymiseksi. Kauhuissani olen seurannut uutisointia Miinan ja kyyttöjen häädöstä Skatan tilalta, ja unelmoinut siitä, että tuo ihastuttava lehmälauma laiduntaisi jonakin päivänä siinä entisen rivitalokotini naapurissa (jossa minä tietysti olisin emäntänä). Ja ehdotin kyllä siskollenikin, että hän voisi ottaa kyytöt Kuhmalahdelle tyhjänä olevaan navettaansa. Eikä siinä isännälle kannattaisi sen kummempaa infoa asiasta pitää (se kun osti omin lupineen helvetillisen kalliin metsäkoneen), jonakin päivänä sitä vaan pihaan kaartaisi karja-auto ja toisi mukanaan lauman kosteita silmiä ja uhkeita utareita. (Metsäkone vastaan kyytöt ja puntit olisi tasan!) Siinä olisi ihana maalaisidylli valmiina, kyytöt ja vanha hirsinavetta, kuin Koiramäen talossa! No, sisko ei lämmennyt idealle lopullisesti, vaikka me asialla mässäilimmekin useat kerrat makeiden naurujen kera!

Vohveli

Kello lähestyy kuutta, eli vähän niin kuin iltalypsyn aikaa. Minun kantturalaumani laiduntaa kuitenkin kiltisti paperilla ja navettavuoron sijaan lähden hakemaan puita liiteristä. Illalla vielä ehkä yksi lehmä..kyllä niitä maailmaan mahtuu!

Volga

Joku Dianan kaveri

Pitää kai nyt vielä tunnustaa, että oli kotona sentään jotain ihanaakin silloin lauantaina kun tulin reissusta...se mies, joka asuu samassa osoitteessa meikäläisen kanssa, oli jättänyt pöydälle upeasti kukkivan hortensian ja suklaata...(ja karannut itse pohjoiseen) mutta ei siitä sen enempää, ettei mene liian imeläksi!