Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Halkomäki : Puikot heilumaan!

Muutama päivä sitten kaivoin sukkapuikot esille. Olen yli kymmenen vuotta kutonut hahtuvalangasta huovutettavia lapasia, jotka koristelen huovutusneulan ja eriväristen villalankojen avulla. Kipinä lähti Rovaniemen opiskeluajoilta, ja viimeksi kudoin marras-joulukuussa läjän lapasia Kuhmalahden Joulutorille. Laskin varovaisesti, että vuosien saatossa on tullut väsättyä reippaasti yli 300 paria! Yksikään niistä ei ole päätynyt omaan käyttööni, vaikka joskus tarkoitus ehkä olikin. Nyt kai sitten tuli jonkinlainen "ähky", tai joku muu mielenhäiriö, sillä yhtäkkiä löysin itseni Sokokselta ostamassa ihan tavallista villalankaa OMIA säärystimiäni varten. Tuntuu suorastaan oudolta istua sohvalla ja kutoa jotain ihan oman mielen mukaan, vain omaan napaan tuijottaen. Minämäämulle! 

Kutominen eli siis neulominen on kyllä yksi parhaista rentoutusmenetelmistä. Kun tulen töistä, kudon hetken ja nautiskelen kupin teetä samalla. Ja jos illalla kroppa käy ylikierroksilla, kutominen rauhoittaa nopeasti. Kutimet on yleensä pakattuna myös matkoille, erilaisiin koulutuksiin ja seminaareihin. Tuntikausien istuminen puuduttaa niin kropan kuin mielenkin, mutta kun siinä istuskellessa kutoo samalla, niin pysyypä ihmeen virkeänä! Ja on helppo keskittyä kuuntelemaan! Ne jotka eivät kudo, eivät millään tahdo uskoa sitä! 

Toisille ihmisille rentoutuminen tarkoittaa nautinnollista loikoilua joutilaana jossain sohvan nurkassa. Minä kuulun siihen ihmistyyppiin, joka rentoutuu tekemällä jotakin. Leipomalla, ulkoilemalla, lukemalla, kirjoittamalla, kokkailemalla, maalaamalla, ompelemalla. Ja mun miehen mielestä se on välillä aika rasittavaa, hehheh! Silti joskus pitää myös heittäytyä ihan vaan X:si. Katsella pilviä ja hengitellä. Sitä joutenolon taitoa olen yrittänyt opetella syksystä asti. Ihan Lääkärin määräyksestä!



Tiistai on mukava päivä. Pari tuntia oikeita töitä ja illalla jooga. 
Ja mikä ilma ulkona! Tykkään!!!

Muistakaa Kyllikkien arvonta! Luvassa keväisiä palkintoja!

2 kommenttia:

  1. Sohvannurkassa pitää aina kutoa, äitini kutoi aina automatkoillakin, itse en siihen pysty matkapahoinvoinnin takia.
    En olekaan koskaan kokeillut hahtuvaa muihin kuin villavaippahousuihin, olen tehnyt lapaset aina fritidsgarnista ja neulahuovuttanut koristeet samalla langalla tai villalla. Novitan Huopasesta en ole koskaan tykännyt, mutta kaksi talvea olen ollut ihan Puron huumassa, tänä talvena varmaan 40 tehtynä koko lähipiirille joululahjaksi.Maailman parasta rentoutusta ja samalla saa hyvän olon tunteen siitä kun tulee kaunista valmista.

    ps kudon kaiken uhmalla vaikka oklssä toitotettiin neulomisesta

    VastaaPoista
  2. Minäkään en ole oikein päässyt tuon Huopasen makuun, hahtuva on parasta noihin huovutushommiin. Olen myös virkannut huiveja hahtuvasta,ja se homma kaikessa yksinkertaisuudessaan onnistuu myös autossa ilman huonoa oloa. :)

    Vaikka tekeminen onkin ihan parasta, niin mikään ei voita sitä ihanaa tunnetta kun on saanut ihan minkä vaan käsityön valmiiksi sellaisena kuin toivoikin! Monesti olen kutonut/ommellut jotain muka itselleni, mutta en sitten ole raaskinut pitää sitä itse vaan antanut jollekin muulle iloksi! ;)

    H

    VastaaPoista