Halkomäki : Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri

Moottorikelkkalesken sinkkuviikko vierähti huiman nopeasti. Yleensä hekumoin tällaisilla vapaaviikoilla jo kauan etukäteen, väsään ruokalistoja ja toimintasuunnitelmia into piukassa. Nytkin olin suunnitellut, että syön ainakin ihan joka päivä jotain kaamean hyvää kalaruokaa ja jotain tulista intialaista chilintäyteistä herkkua, koska niitä ei meillä perus arkielämässä juuri pöytään kanneta. Ja pah! Olin niin laiska koko viikon, että järsin mitä jääkaapista käteeni juuttui. Ainoat kalat olivat siskon lähettämät lohenpalat, ja chilejä vain katselin kuivattuina hyllyn päällä lasipurkissa. No, innostuin sentään leipomaan edes kerran. (Kolkuttaako omatunto...minäkö laiskottelisin?) Viikon päästä alkaakin taas uudet sinkkuviikot, oikein kaksissa kappalein, että katsotaan mitä sitten keksitään. Jokainen tsäänssi on uus mahdollisuus, sanois Nykäsen Mattikin.

Sunnuntai on mennyt raukean laiskoissa tunnelmissa. Mukavaa kun sai miehen kotiin! Mutta vielä mukavampaa oli se, että sain tänään hetkeksi tämän katon alle rakkaan ja pitkäaikaisimman ikiystäväni, jota en ole nähnyt PUOLEENTOISTA VUOTEEN! Siis PUOLEENTOISTA VUOTEEN!!! Voi hyvänen aika! Vieläkin tekee pahaa kun asiaa ajattelen! Viimeksi nähtiin täällä saman katon alla kun teimme kaksissa naisin talon remonttia lokakuussa 2009, purimme lattioita ja revimme tapetteja. Riehuimme kuin pienet eläimet ja nautimme siitä suunnattomasti! Ja sienessäkin ehdimme käymään! Mutta sen jälkeen on tapahtunut paaaljon asioita ja aika on kai kiitänyt jotenkin pikakelauksella eteenpäin. Silti se vaan on niin ihmeellistä, että vaikka edellisestä tapaamisesta oli kulunut jo "tovi", tuntui kuin oltaisiin nähty eilen. Ystävä on aina ystävä. Sama kikatus ja naksuvat nilkat. Todellisen ystävän tuntee siitä, ettei ystävyyttä joudu koskaan kyseenalaistamaan. Ei aikojen eikä välimatkojenkaan takaa. Muutaman tunnin aikana ehdimme vaihtaa pikaiset kuulumiset, kerrata vanhat vaivat ja hämmästellä taas kertyneitä uusia (todellakin, meillä on jo nyt ihan samat jutut  kuin eläkeläismummoilla terveyskeskuksen labrajonossa...), maalailla suunnitelmia tulevaisuuden varalle ja sopia jopa uusista tärskyistä! Lähtiessä pakkasin hänelle kassiin kotiin viemisiksi terveisiä maalta; purkin omena-kanelihilloa, kuivattuja herkkutatteja sekä parit maistiaiskeksit. Seuraavaksi nähdäänkin sitten Helsingissä. Saa nähdä mitä maalaishiiri vie silloin kaupunkilaishiirelle tuliaisiksi...voita ja munia?