Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

torstai 26. joulukuuta 2013

Puntari: Joulukoti

Tänä vuonna suurin osa joulukoristearsenaalista jäi vinttiin laatikkoihin.  Haettiin sielä harvat ja valitut koristeet esille ja tehtiin ennemmin pari "näyttävää" kokonaisuutta kuin että oltaisiin ripoteltu tavaraa sinne tänne.

Olohuoneen kuusen saivat koristella tytöt omilla koristeillaan. Joka joulu he ovat saaneet jonkin kuusenkoristeen tädiltä tai äidiltä. Nyt koristeita alkaa olla aika reilusti yhteen kuuseen.
Itse sain makuuhuoneeseen pikkukuusen, jonka koristelin oman mielen mukaan. Se on oransseine valoineen aika tunnelmallinen!

Lasten kerhoissa ja päikyssä askartelemat enkelit pääsivät osaksi "taivaallista sotajoukkoa" lipaston päälle. Toiselle sivupöydälle koottiin tontut ja porot.

Ruokapöydälle laitoin havuja ja hyasintit sekä tyttöjen mummolassa tekemät piparilyhdyt. Olohuoneeseen punaiset joulumatot, punaharmaa ruutuviltti ja pärekori vilttejä varten. Sivupöydille kynttilöitä. Siinä se joulukoristelu sitten olikin.

Tänä jouluna kynttilät ja tuoksut nousivat joulutunnelman kannalta ratkaisevaan osaan. Niiden myötä sisällä tuntui todelliselta joululta, vaikka pihalta hanget puuttuivatkin.







2 kommenttia:

  1. Ihanan kodikas ja tunnelmallinen joulukoti - ja tuo makkari kuusineen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makkarissahan on ihan joulutapetitkin laitettu juhlan kunniaksi ;)

      Joulu on kyllä kotoilun kannalta parasta aikaa, mukava fiilistellä ja lököillä!

      Poista