Mistä joulumieli syntyy? Hangista korkeista nietoksista, kauneimmista joululauluista, jouluvalmisteluista?
Tänä vuonna joulumieli ei löytänyt luokseni heti. Ei ensimmäisenä adventtina hoosiannaa laulaessani, ei joulumyyjäisissä, ei lahjapaketteja vääntäessäni. Ehdin jo vähän huolestua.
Mutta osasi se joulumieli luokseni viimeinkin. Se löysi tiensä postin mukana.
Tervehdys, josta joulumieli erityisesti pompsahti sydämeen, oli punainen kirje. Kirjeessä toivotettiin minut ja kaikki muut kyläläiset yhteiseen illanviettoon Annin ja Jussin luokse. Luvassa pientä purtavaa upeassa kodassa ja löylyt savusaunassa.
Sinne eilen hipsimme ulkotulien ja lyhtyjen luodessa tunnelmaa. Palju höyrysi savusaunan vieressä ja kodassa vallitsi vilkas puheensorina. Siellä oli vanhoja ja uusia tuttuja saman katon alla. Harmi vaan, että tyttöjen kuume esti saunomisen ja paljuttelun, mutta tällaisesta kylän yhteistoiminnasta ei voi olla kuin iloinen.
JOKAINEN joulukortti, joka talouteemme saapui, oli omalta osaltaan suuri ilonaihe ja joulumielen lähettiläs. Lupasin hiljaa itselleni, että ensi vuonna meilläkin askarrellaan. Hyvissä ajoin tehdään kortit postiin, sillä saatammehan juuri me olla niitä, jotka tuovat joulumielen jonkun sydämeen.
voi kun mukava joulmielen tuoja !
VastaaPoistaOikein ihanaa joulun aikaa !
Niin oli!!! Ihanaa, että ei "mökkiydytä" kokonaan vaan uskalletaan vielä kutsua porukkaa koolle. :)
VastaaPoista