Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

maanantai 9. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 9

Joulu on elokuvien kulta-aikaa. Mikä onkaan ihanampaa lomailua kuin kääriytyä vilttiin tai armaan kainaloon, syödä suklaata ja tuijottaa leffaa. Rötväilyyn kulminoituu koko joulun ihanuus!

Jouluaattona moni katselee televisiosta tutut lumiukkoanimaatiot ja joulupukit noitarumpuineen. Loistavia settejä toki nekin, mutta välillä sitä kaipaa elämäänsä vähän jännitystä.

Yksi suosikkielokuvani on ollut kautta aikojen Die Hard 2. Lentokentän jouluaikaan sijoittuva toimintapläjäys tarjoaa silmänruokaa Bruce Willisin muodossa, joka näyttelee vähän kyseenalaista mainetta kerännyttä kyttää. Tämä kyttä kuitenkin aistii, että kaikki ei ole kunnossa kun lentokenttä pimenee ja samaan aikaan jotain pahishuumepomoa ollaan tuomassa maihin. Kaiken kukkuraksi Brucen vaimo sattuu olemaan lentokoneessa ilmatilassa, eikä pääse laskeutumaan turvallisesti. Vihulaiset ovat lentokenttäpimennyksen lisäksi nimittäin kaapanneet koko lennonjohtotoiminnan ja manipuloivat koneiden korkeusmittareita.

Bruce juoksee sitten läpi lumi- ja lentokenttien, kaahailee kelkalla, ampuu, hyppii helikoptereista ja saa tietty vaan muutaman hassun naarmun. Romanttinen kliimaksi koetaan, kun B heiluu soihtujensa kanssa lentokentällä ja ohjastaa vaimonsa konetta maahan. On se äijä!!!

Virittäydy tunnelmaan trailerin muodossa tässä



Ps. Eikä elokuvaa huononna yhtään se, että ohjaaja on meidän oma Rennymme ja taustalla soi Sibelius.

Pps. Olisi ihan reilua, että Top Gunistakin päivitettäisiin joku Christmas edition. Siinä pojat voisi pelata sitä rantalenttistä ihan vaan (pelkät) tonttulakit päässä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti