Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kyllikit: Luukku auki, 18






Onko ketään muuta ahdistanut tämä joulun aikaan kaupoissa pursuava sisustustilpehööripaljous? Kaikenlaista yhden joulun kestävää krääsää myydään pikkuhinnalla, muovia made in China. Olen aika pettynyt Ikeankin tämänvuotisiin joulukoristevalikoimiin, Tiinan kanssa ällisteltiin niitä ihmeellisiä oranssinkirjavia joulupalloja jotka näyttivät jo valmiiksi kakkoslaatuisilta. Kestävätkö edes yhtä joulua?  Pentikillä on paljon kauniita koristeita ja niissä laatukin on ihan ok, mutta valmistusmaa vetää myös tuonne kaukoidän suuntaan. Aarikalla taas on vuodesta toiseen ne samat koristeet, jotka kylläkin ovat sitten aikaa ja käyttöä kestäviä. Ja sen näkee myös hinnassa. Kotimaista laatua!



Meillä täällä Pälkäneellä on yksi ratkaisu koristepulmaan, jos siis haluaa ostaa muutakin kuin sitä tilpehööriosastoa. Kotimaista käsityötä, kaunista ja aikaa kestävää ja vielä aivan sopuhintaan! Kävin viime viikolla Nooran Puttiikissa joululahjaostoksilla ja hakemassa tilaamani tekstin keittiön seinälle. Mä en vaan koskaan ole syttynyt näille ulkomaankielisille sisustusteksteille mitä on ranskaksi ja englanniksi joka kaupassa. Kamalin sana on HOME. En laittaisi ikinä kotiini! Moni taas tykkää. Mulle sen pitää olla suomalaista, ja etenkin murresanat on kivoja. Niissä olisi pisnesideaa vaikka mihin, vaikka ne ei ehkä sitä kuuminta hottia pintatrendilehdissä olisikaan.



Meidän keittiössä on aika yksinkertainen värimaailma eikä juuri mitään sisustusmielessä sinne ripoteltua. En vain ole löytänyt sopivaa. Ruusperin emännän vääntämät rautalankatyöt kolahtivat kuitenkin kerrasta ja koristavatkin nyt kivasti keittiön seinää ja ikkunaa. Kysyin Nooralta, voisiko hän vääntää mulle sanan keittiö rautalangasta. Siitä tuli IHANA!  Tekstiä ajattelin ensin ikkunan päälle, mutta kotiin päästyäni keksin sille kolmekin hyvää paikkaa. Lopulta lieden vierus voitti, se suorastaan huusi kaveria itselleen. Punasävyinen sydän taas pääsi kaveriksi keittiön punaruutuisille verhoille. Vauvalahjaksi samalta ostosreissulta hankin pienen enkelin ja omaa takkiani pääsi koristamaan hauska tonttulakkikoru.

Puttiikkissa löytyy vaikka mitä kivaa jouluksi ja joulumuistamiseksi. Käy kurkkaamassa pientä ja persoonallista Spirraalin myymälää Pälkäneen keskustassa tai vieraile verkkokaupassa http://spirraali.valmiskauppa.fi/  vielä ehtii tontuntöihin...





4 kommenttia:

  1. Eipä ole juuri ollut ongelmia, kun on koristeita vanhastaan vielä niin paljon, että uusia ei tarvitse hankkia, joskus on näköjään tullut hamstrattua. :)
    Kertaakaan en vielä ole kuullut pimpelipom-joululauluja marketissa, kun en siellä ole kierrellyt. Muutamat lahjat ostan lapsille ja nekin lahjakortteja, joten yhdestä kauppakeskuksesta haen kaikki kiireen vilkkaan ja sitten äkkiä pois. Joulun ajan aion vain lepäillä ja olla-vaan. Nauttia vielä äidin ja isän läsnäolosta, sekä omista lapsista.
    Mukavaa joulun odotusta teille myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, oletpas hyvin välttynyt!!! :D Jouluna lepäily ja lunki meininki ovat ihan parhainta!!! Ihanaa joulua!

      H

      Poista
  2. Onkohan puttiikki tulevana sunnuntaina auki? Voisi poiketa. Aivan ihania töitä ovat nämä!
    T

    VastaaPoista